Ellen mekko

Iskeekö käsityöinnostus vääjäämättä heti, kun on ääneen sanonut ettei riitä intoa eikä aikaa? Pieniä juttuja vain, mutta tekeminen on ollut sitäkin mukavampaa. Olen ennenkin huomanut, että sellainen tarkoituksettomaksi ja hyödyttömäksi luokiteltava puuhastelu on kaikkein terapeuttisinta. Ehkä sitä kannattaisi ruveta harrastamaan neulegraffitejakin?  

Tässä on peikkotyttö Elle kera omistajansa, jonka aurinkoon viitaten Kehräksi blogi-nimesin. Elle on käsinukke viitasaarelaista Teddyset-tuotantoa, käsin ommeltu ja myyjän mukaan kotimaisista kankaista. Elle on saanut nimensä ensimmäisen merkityksellisen puistokaverin mukaan. (Kaveri muutti muualle aikapäiviä sitten, mutta vieläkin häntä joskus ikävöidään!) Nyt Ellellä on uusi mekko.

Kaavana on Mekkotehdas-kirjan nuken kietaisuessu. Kädenteitä on syvennetty ja olkaimia pidennetty. Ei tullut täydellistä, mutta toimiva. Kiinnitykseksi ompelin liian isot palat tarranauhaa, kun en saanut neppipressiä toimimaan just siinä paikassa. Kaikkihan pitää tehdä heti, kun on viivyttelyn jälkeen vihdoin toimeen tarttunut! Nyt voinkin jäädä suunnittelemaan Ellelle toista mekkoa. Talveksi villatakki olisi myös tarpeellinen, ja ehkä jopa töppöset ja pipo.

Kopiokatti

Juuri kun ehdin henkäistä että käsityöt taitavat jäädä vähemmälle niin tadaa! Käsityöpostaus!  Kissamekkokuume kävi ylivoimaiseksi, mutta rahatonna ja epävarmana lasten mausta en suin päin rynnännyt kauppaan. Huomasin, että on sitä joku muukin kokeillut, ja tartuin toimeen.  Kottarainen pikkuinen pukeutui innokkaasti kaavapapereihin. Sovituksesta huolimatta mekosta tuli hieman iso. Joten tässä mekko on toisen tyttären päällä. Ja taitoni täten todistettu.

Miau! Kirpulle leveys on hyvä, mutta paita se pikemmin on kuin mekko. Sen lisäksi mallistani puuttuu alkuperäisen a-linja tyystin. Kiva tätä oli tehdä, muttei tällä kissamekkokuumetta selätetä. Raahasin esikoisen jo sovituskierrokselle, mutta emme osanneet päättää: musta-valkoinen vai puna-valkoinen? Kas siinä pulma!

Kesän ensimmäisiä mekkoja (toivottavasti ei viimeisiä!)

Mekkomania näyttää levinneen kulovalkean lailla Mekkotehdas -kirjan myötä. Eikä ihme - opus on tosi inspiroiva! Jopa siinä määrin, että ompelutöistä, jotka aloitin ennen kirjan saamista, meinasi tulla ihan pakkopullaa. Aikarajat ja tiukka päätös kuitenkin auttoivat työn loppuun saattamisessa. Niinpä kaikki kolme tytärtä juhlivat eilen serkkutyttönsä 1-vuotissynttäreitä uusissa mekoissa.  

Kaikki mekot ovat Ottobren kesänumerosta (3/2012). Pienin malli on Kokeshi doll -mekko, koko 80cm. Sitä varten oli ihan metsästettävä tuota Hilcon kangasta, josta lehden mallikappalekin oli ommeltu. Se tuntuu hiukka liioittelulta minun taidoillani, mutta kangas on niin suloista! Vaaleanpunaista vuoria en halunnut, vaan helmasta pilkottaa kaistale pirteää sitruunankeltaista. Mallikin oli sen verran kiva, että mietin ompelisko kuitenkin uuden version vai selailisko vielä lisää Mekkotehdasta...

Keskimmäiselle ompelin samasta lehdestä Cerise -mekon, josta aiemmin tein harjoituskappaleenkin. Neiti halusi "titä kangatta mittä on niitä aikuitia". Eli geishoja hällekin. Mekko sai kuitenkin jyrkän ensituomion, koska olisi pitänyt olla "muttaa tähän atti ja TITTEN titä ihmittä". Häneen siis uppoaisivat mitä mielikuvituksellisimmat kuosikimarat. Puki tuo kuitenkin mekon ylleen toisenkin kerran, joten toivoa on. Mekko on kokoa 110 cm ja istuu hyvin.

Esikoinen sai Cerisensä paksusta roosanvärisestä 100%:sta pellavasta, jota löytyi paikallisesta Kangas-Partista. Koko on 128 cm. Kangas on hengästyttävän ihanaa, mutta tähän mekkoon ohuempi puuvilla tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Tämä pellavaversio on jotenkin leveän oloinen tytön päällä. Mekkotehtaasta lainasin idean helmaan ommeltavasta kukkasesta. Se ei ihan onnistunut, mutta odottakoon nyt ainakin hetken päätöstä purkamisesta. Jos raskin sitä tehdä.

Jonkin verran viraabeleja virityksiä ovat jokainen, eivätkä nurjat puolet todellakaan kestä katsetta. On hieman vinoa tikkiä, eri mittaisia nappilistoja ja yhdet väärinpäin ommellut saumatkin, jotka kaikki varmaan saisivat entisen käsityönopettajani itkemään. Päätin kuitenkin, että pääasia on saada valmista aikaiseksi. Minulla on ollut taipumus olla aika vaativainen lopputuloksen suhteen ja turhautua silloin, kun en oikeasti osaa. Pidänkin nykyistä epätäydellisyydensietokykyäni käsityömuotoisen self help -terapiani läpimurtona. Hyvä minä!  

Harjoituskappale

Kaava: Cerise -mekko, Ottobre 3/2012

Kangas: kierrätyspuuvilla

Sain päähäni, että tämän kesän juhliin ompelisin mekkoja. Paikallisesta löysin palan roosanväristä paksua pellavaa (muut värit oli harmikseni myyty loppuun) ja uudessa Ottobressa oli riittävän simppelin näköinen kaava. En kuitenkaan uskaltanut silputa pellavaani suorilta, vaan tein ensin tunikamittaisen harjoituskappaleen puuvillan palasta, joka on muistaakseni kierrätyskeskuksesta peräisin.

Kaikenlaista pikkuvilunkia tästä löytyykin. Taskut leikkasin päärmereunasta. Ajattelin ensin ommella siihen peitoksi jotain rikrak-nauhaa tai pitsiä, mutta kangas ei kaipaa mitään ylimääräistä.

Ja täälläkin ylimääräisiä tikkauksia sun muuta. Napeista tykkään valtavasti juuri tätä kangasta vasten! Niitä on neljä, koska varastossani oli vain neljä. Yksi tai kaksikin lisää ei olisi ollut lainkaan pahitteeksi. Olisi kuitenkin pitänyt sijoittaa napinlävet hieman tiheämpään ja jättää helma pidemmältä matkalta avonaiseksi.

Pahoittelen mallin kannalta epäinformatiivisia kuvia. Lapsukaiset eivät olleet oikein poseeraavaisella tuulella. Mutta kivaa oli.

Matamit hameessa

Viime vuonna näihin aikoihin nautin pyöreästä vauvamasustani. Nyt kun vauva alkaa lähestyä vuoden ikää, tuo maha ei juuri ihastuta. Tätä äitiä nimittäin ahdistavat suunnattomasti raskauskilot, joista monikaan ei ole matkan varrelle jäänyt. Onhan tämä jo tuttua, ja voin lohduttautua ajtuksella, että jos vanhat merkit paikkansa pitävät, palautuminen alkaa vasta vuoden kuluttua synnytyksestä. Entuudestaan tiedän senkin, että juuri tällä kohtaa on vaikeinta: aikaa on kulunut niin paljon, että tämän tuhdin olotilan alkaa pelätä jäävän pysyväksi. Silti oma ulkonäkö ahdistaa, vaatteet ahdistavat, ja ajatus vaatekaupoista se vasta ahdistaakin. Joten suuntasin ompelukoneelle.

Vanhasta farkkumekostani purin, leikkasin ja ompelin uuden hameen. Kaava on a-linjainen hame Joka tyypin kaavakirjasta, vyötärö madallettu muutamalla sentillä ja huoliteltu kanttinauhalla. Jossain kohtaa tein mittavirheen, sillä pienensin hameen vyötäröä muutamaan otteeseen ompelun edetessä, mutta väljähkö siitä silti tuli. No, vaihteeksi näin. Kangas on kaunis, mutta valitsemani tikkauslanka tekee hameesta sen verran kotikutoisen näköisen, että tartuin kursailematta miehen ideaan koristella helmaa. Maatuska on leikattu suoraan painokuvioidusta kankaasta (joka löytyi täältä), silitetty tukikankaalle, huoliteltu reunoista tiheällä siksakilla ja ommeltu käsin paikoilleen. Vähän epäilyttää, että muistutamme toisiamme liikaa sopiaksemme samaan hameeseen. Mutta tässä nyt kuitenkin ollaan, kaksi matamia hameessa.

Malli/Pattern: Mara by Madelinetosh

Lanka/Yarn: BC Garn Tussah Tweed

Puikot/Needles: 4mm

Helppo kolmionmallinen perushuivi. Neuloin rouheasta silkkilangasta, ja lopputulos on aivan erityyppinen kuin useammat näkemäni toteutukset. Alkusyksyyn sopiva, mukava huivi kuitenkin. Tykkään langan rouheasta vaikutelmasta. Kasteleminen venäytti sitä ihan reippaasti, mikä huviin kyseessä ollessa on vain hyvä. Jätin huivin reunasta pois 1o1n-osuuden, koska mielestäni se ei tällä langalla toiminut.

Hame

Minulla on kaunista sydänkuvioista puuvillakangasta (se ei siis ole pilkullinen vaan nuo valkoiset ovat
♥). Ompelin siitä kokeeksi esikoiselle hameen. Ihan sellaisen yksinkertaisen, jonka helma on pelkkä suora kaitale ja vyötäröllä sopivan mittainen resori. Helmassa luonnonvalkoista rikrak-nauhaa. Kangas on hieman liian jäykkää hamekankaaksi (pehmiääköhän se tuosta edes?), mutta pidämme silti. Kuosi on aika rakastettava.

Saimme aikaiseksi vain tällaisia epätarkkoja, jotenkin alakuloisia kuvia. Sellainen on päivä tänään.

Sieni poikineen

Pienikamarissa alkoi nimeäni huudella kovaäänisesti tällainen pieni perhe. Sieniperhe. Ne oli printattu riveittäin kankaaseen, siitä irti leikattava ja itse ommeltava (tsi-paketti by PaaPii Design). Oli pakko adoptoida ne meille. Vähän hassua, mutta ne olivat niin valtavan hauskoja! Sienien ompelu oli ihan hyvää harjoitusta, vaikka mein sienistä tuli vähän muotopuolia persoonia. Olin ehkä hieman suurpiirteinen mutkissa. Hauskaa oli myös täytellä sieniä yhdessä tytärten kanssa "puhinalla", kuten kaksivuotias askarteluvanua kutsui.

Pieni meneväinen

Siinä Juju-kirjan kippolakki ja vallan mahdoton menijä. Hän konttaa kömpelösti. Nousin eilen ensimmäisen kerran istumaan. Ehtii jo vaikka minne!   

Lakissa sammalenvihreää velouria, koristeena rikrak-nauhaa. Nyöriksi ompelin pinkkiä kanttinauhaa kaksinkerroin. En vuorittanut lakkia enkä käyttänyt kovikekankaita, ja tällaisenaan se tuntuu istuvan päähän paremmin kuin aiemmin ompelemani puuvillaversiot. Ajattelin että tämä lämmittää nyt, ja kypärämyssyn kanssa vielä tovin pidempäänkin. Sitten tarvitaankin jo ihan oikeasti lämmintä. Vaikkapa villaa.

Hän joka kalastaa kaislalla

Ompeluinnostus iski voimalla. Kaikkea hienoa tekisi mieli tehdä. Jos osaisi. Mutta tyvestä puuhun: ompelin parit velourpöksyt. Kaava on peruspöksyt Juju-lastenvaatekirjan - yllättäen, kun mulla se kirja nyt on, niin sitä käytän. Jätin saumanvarat pois koska kaava on joustamattomalle kankaalle. Lisäsin lahkeensuuhun ja vyötärölle resoria. Olisi tietysti voinut leikata sieltäkin saumanvaraa. Nämä kaksi ja puolivuotiaan jalassa olevat pöksyt on nimittäin tehty 90-senttisellä kaavalla ja niiden oli tarkoitus tulla vauvalle...

...mutta pääasia, että ne sopivat jollekulle. Ja nyt kun tiedän, niin seuraavalla kerralla onnistunee paremmin. Taitaa kuitenkin olla vielä parasta ottaa harjoituksen kannalta.

Tytöllä on yllään takki, jonka ompelin hänen isosiskolleen muutama vuosi sitten. Hassu harjoitusompelustakki tämäkin, mutta sitkeästi se vaan pysyy käytössä. Pitäisi ehkä lisätä kaulukseen neppari, jotta se ei olisi noin avonainen. Tekisi mieli ommella myös toisessa koossa samantyyppinen takki. Sykähdyttäviä kankaita vain tulee vastaan turhan harvoin.

Kuppeja ja kakkuja

Ihastuin kupposiin välittömästi kun näin ne kangaskaupan ikkunassa. Ne ovat herttaisia, hauskoja ja hieman vinksallaan kuin hullun hatuntekijän pöydässä ikään. Niinpä lähdin kotiin mukanani viimeiset neljäkymmentä viisi senttiä kangasta. Takapuolelle aniliininpunaista kukkakangasta ja koristeeksi samanväristä rikrak-nauhaa, hetki ompelukoneella ja nyt meillä on kaksi ah, niin hempeetä tyynyä. Ja minä joka ihmettelen, mitä niiden kanssa oikein teen. Tyttöjen huoneeseen? Ovat ne vähän liian hempeät sinnekin. Miten jokin voi olla niin ihastuttavaa ja samalla niin epäsopivaa meille?

Myönnän, että otsikoinnissani esiintyy tyylillistä tautologiaa. En voinut kuitenkaan vastustaa kiusausta, koska kupit olivat yllä ja tässä se kuppikakku: sain Hillankukan Johkulta tunnustuksen. Kiitos kaunis sinne! Tunnustuksen saaneen tulee kertoa seuraavat kolme asiaa:  

Lempiväri - viime aikoina harmaa, nousevana heleä punainen ja juuri tänään kirkkaansininen

Lempiruoka - tämäkin vaihtelee kausittain, mutta linssikeittoa, sienikeittoa ja paistettua kalaa kasvisten kera saan aivan liian harvoin

Minne haluaisin matkustaa - Pariisiin!!!

Tunnustus kuuluu tietenkin jakaa eteenpäin. Joten muffinseja jakoon ihailtavan taitaville naisille Langat ja liinat solmussa -blogiin ja Maijalle Villasilla. Ja yksi vielä Hahtuvapilven reunalle!

Kahvikuppi ompelupöydän kulmalle

Näin ihanan neulatyynyn Pienikamarissa, josta on sukeutunut tytärten ja minun lempikauppa. Neulatyyny oli tehty kahvikuppiin, joka oli liimattu lautaseen. Himoitsin sellaista kovasti, mutta en raskinut ostaa. Piti kokeilla tehdä itse. (Edit. Ja kun postattuani ryhdyin leikkimään googlella huomasin, että ohjeitakin olisi netistä löytynyt vaikka kuinka. Vanha tuttu juttu siis, paitsi minulle.)

Kuumaliima ei pitänyt, joten mullon vaan kuppi, ei koko kattausta. Ehkä kokeilen joskus uudestaan, jos keksin mikä liimaa posliinit toisiinsa riittävän tiukasti.

Kahvittelu ja kahvikupit näyttävät olevan nouseva trendi tässä huushollissa. Kirpputorikierrokselle himottaisi päästä, ja kupit ja pannut vaan väikkyvät mielessä. Vaikka suunnittelen syksyn hyväksi päätökseksi kahvinjuonnin vähentämistä.

Nurmikolla huoletonna

Olenhan minä hattuja ommellut. Mutta koska minulla vain ei ole taito hyppysissä samalla tavoin kuin vaikkapa hänellä (oikeasti!), herätin pahennusta armaassa puolisossani pistäytymällä Kimperillä. Onpahan pienet päät suojattu auringolta. Pitäisi itsellekin keksiä jotain siihen tarkoitukseen sopivaa kivaa iänikuisen "navettahuivin" tilalle.   

Näyttää melkein siltä kuin meillä olisi kuosilemppareita. Kai se sitten niin on, vaikken tietoisesti ole sydänjuttuja etsinyt. Mutta niitä näköjään tulee valikoitua kaiken muun seasta. Palloja, pilkkuja, sydämiä...

...ja kukkia. Tämäkin mekko on viime kesältä, tosin käyttäjä ei ole enää sama.

Olen katsellut nurmikolla kirmaavia mekkotyttöjä ja miettinyt, miten huoletonta lapsena olikaan. Yhdistän lasten kesämekot ja hameet huolettomuuteen, vaikka muistan, ettei lapsenakaan oikeasti niin auvoista ollut. Samaa - edes näennäistä - huolettomuutta kaipaisi omaankin pukeutumiseen. Mutta tällä kropalla sinne mekon alle tarvitsee jo jotain tukevampaa. Sain siitä muistutuksenkin viikonloppuna vaatekaupoilla, kun ystävällinen ja ammattitaitoinen myyjä huomioi imetysliivini ja totesi sovittamani vaatteen istuvan paremmin, kunhan taas pääsen käyttämään kunnon rintsikoita jotka nostavat rinnat oikealle paikalleen. Kirmaa siinä sitten huoletonna nurmikolla.

Lisää lempikuosia. Hame valmistui tytön synttäriksi, samasta kirpparilta löytyneestä verhonpalasta kuin viimekesäinen lempihattu. Hattu oli niin rakas että sitä muisteltiin koko talvi ja odoteltiin kesää jolloin sitä pääsee taas käyttämään - ja sitten se olikin käynyt liian pieneksi! Hameessa kankaan kuvio pääsee esiin paremmin kuin hatussa, ei näytä levottomalta vaan raikkaalta. Helmassa on valkoista kanttinauhaa ja koristeena ronskisti irti saksittu reunapäärme rusetille solmittavaksi. Kuvittelin sen olevan hauska. Ja on kai se ihan, mutta eihän se solmulla pysy. Pitäisi ehkä ommella rusetti kiinteäksi. 

Hame on perusompelus Juju-kirjasta, kuminauhavyötäröinen hamonen. Kirja väitti että tällaisen surauttaa kokoon parhaimmillaan vartissa. Mitä vielä, minä tuhrasin ainakin kaksi tuntia! Ompelemiseen ei aika kyllä kulunut, vaan silittämiseen ja nuppineulaamiseen. Mutta siihen minun kannattaa aikaa kuluttaakin. Kokemus on opettanut, että vaihtoehtoisesti sen aika menee ratkojan kanssa kaveeraten, ja se on kyllä maailman turhauttavinta.

Juhannusmekko

Juhannusta on vietetty rauhallisesti vesisateen, mäkäräisten, tranpoliinipomppimisen ja makkaranpaiston merkeissä. Kaiken kaikkiaan siis melko tyypillisesti. Jatkamme kesästä nauttimista. Rattoisia keskikesän päiviä myös kaikille täällä piipahtaville!

Parahiksi juhannuksen alla valmistui jotain harvinaisempaa: olen pitkästä aikaa ommellut. Ostin hetken mielijohteesta palan jotain Eurokankaan "retrokokoelmaksi" nimettyä puuvillaa, koska se vain oli niin ihastuttavaa. Malli löytyi kesän Ottobresta. Mekko onnistui ihan kivasti ja tyttö tykkää! Mielikuvani oli kuitenkin hieman erilainen - jotenkin rennompi, rempseämpi, keveämpi - ja se hankaa vastaan. Periaatteesta olen kuitenkin tyytyväinen: minun repertuaarissani tämä oli kohtuullisen vaativa ompelus vuorineen päivineen, ja erinäisistä muotovirheistä huolimatta toimiva tamine. Joka todistettavasti pysyy koossa pesukoneessakin. Jee!  

Sisältä siisti

Minulla on kumma vinge ommella hattuja kesäisin. Vaikka hattu on (minun mielestäni) aika vaikea ommeltava. Ja vaikka en ole koskaan onnistunut siinä erityisen hyvin. Kelvollisesti kuitenkin, koska hatut ovat yleensä käyttöön päätyneet. Joten kai minä kuvittelen vielä sen täydellisenkin hatun ompelevani.

Huomasin, että teen nykyään mielelläni erityisen tyttömäisiä juttuja. Myös tälle pienimmälle, vaikka vauvanvaatteemme ovat tähän saakka olleet melko sukupuolineutraaleja. Kuten kuvasta näkyy, olen jopa ostanut hänelle vaaleanpunaraitaisen bodyn! Pistää hieman miettimään: onhan tämä ristiriidassa sen kanssa, mitä ajattelen vauvan sukupuolen merkkaamisesta vaatteilla.

Tämän hatun kaavat muokkailin isosiskon hatun kaavoista. Avuksi oli myös tämä erinomainen ohje. Halusin hattuun niskaa suojaavan lierin, ja korvaläpät tekemään hatusta istuvamman. Ne tosin taitavat toimia käytännössä juuri päinvastoin. Mutta sain ne kuitenkin ommeltua siististi ja oikeaan paikkaan - jopa hatun sisäpuoli on siisti! Kupu  kupruaa tässäkin hatussa, siitä tuli hitusen liian syvä, ja jos lierin etureunan kääntää alas lapsi tuskin näkee mitään sen alta. Mutta kyllä tämä hatusta käy, eli kelvollinen tekele. Sehän riittää tekemään minut tyytyväiseksi tällä haavaa.