Projekteja

Kun mummulaan saavuimme, siellä odotti ja valmistui muun muassa seuraavanlaisia käsityöprojekteja:

Ukki kuivaa talveksi heinää jäniksille.

Ensimmäisen päivän harhaa. Seuraavina homma alkoi näyttää jo tosi työläältä.  

Leikkimökki on pitkälti ukin kädenjälkeä, ja sen on tarkoitus muuttaa takapihallemme piakkoin.  

Vanha astiakaappi (kuvassa kaapin yläosa), joka tulee keittiöömme purkamaan säilytystilan puutetta.

Vähän bling blingiä. Suunnittelusta vastaa aurinkoiseni, toteutuksesta hänen isänsä.

Parempi lusikka purkissa

Kuva http://www.designdaybyday.se/2012/06/05/missa-inte-min-liveuppdatering/sarjaton-teaser/ .

Osuipa silmiini syyskuussa julkaistava Iittalan astiamallisto Sarjaton. Sarjaton on "moderni, kirpputorihenkinen astiasto, joka rikkoo perinteisen ajatuksen astiastosta" (Koti ja keittiö 8/2012). Astiaston osat ovat keskenään erilaisia ja suunniteltu toimimaan yhdessä kuin erikseen, myös yhdisteltynä muihin astiastoihin.

Astiakaappimme kaipaisikin täydennystä lautasten osalta, ja lasitkin ovat minusta tosi kauniit. Mutta jokin tökkii. Sarjan perusidea erilaisten osien sekoittamisesta eli se kirpputorihenkisyys viehättää, mutta siinä se ongelmakin piilee. Näin kierrätystrendi on kuin huomaamatta tuotteistettu, markkinoitu ja myyty itsensä kustannuksella. Tyylikysymyksenä se saattaa toimia kierrätyspainotteisen kuluttamisen puolesta, mutta ideologisesti sotii hyödyntämäänsä ajatusta vastaan.

Lehdestä bongasin myös idean isoon lasipurkkiin järjestetyistä aterimista. Koristeasetelma oli tehty vanhoista ruosteisista haarukoista ja veitsistä. Minä voisin kokeilla käyttökaluja keskellä keittiön pöytää. Vilkkaan Kottaraisen lempiharrastus nimittäin on purkaa aterimet ympäriinsä. Lusikat lasipurkissa eivät ehkä ajatuksena miellytä  perheen miesväkeä, siis häntä ainoaa, joten tämä varoituksena hällekin. Kieltämättä idean käytännöllisyys mietityttää minuakin, mutta mikä estää kokeilemasta? Parempi lusikka purkissa kuin kymmenen lattialla!  

Kopiokatti

Juuri kun ehdin henkäistä että käsityöt taitavat jäädä vähemmälle niin tadaa! Käsityöpostaus!  Kissamekkokuume kävi ylivoimaiseksi, mutta rahatonna ja epävarmana lasten mausta en suin päin rynnännyt kauppaan. Huomasin, että on sitä joku muukin kokeillut, ja tartuin toimeen.  Kottarainen pikkuinen pukeutui innokkaasti kaavapapereihin. Sovituksesta huolimatta mekosta tuli hieman iso. Joten tässä mekko on toisen tyttären päällä. Ja taitoni täten todistettu.

Miau! Kirpulle leveys on hyvä, mutta paita se pikemmin on kuin mekko. Sen lisäksi mallistani puuttuu alkuperäisen a-linja tyystin. Kiva tätä oli tehdä, muttei tällä kissamekkokuumetta selätetä. Raahasin esikoisen jo sovituskierrokselle, mutta emme osanneet päättää: musta-valkoinen vai puna-valkoinen? Kas siinä pulma!

Puutarhurin parhaat

Matalalentoa. Mutta neulonut olen: jotain valkoista toivon saavani piakkoin valmiiksi. Jostain syystä tahtoo usko loppua kesken. Onneksi on näitä pieniä piristäjiä.

Äitienpäiväkorttien sydämistä näyttää todellakin kasvavan jotain.

sadetanssi

 

Ensin kasteltiin kukat. Sitten satoi vettä. Toinen päätti tanssia sadetanssia, toinen touhusi märällä patiolla naama hymyssä, sukanpohjat mustina. Olisi kai pitänyt harmistua, mutta nauratti liikaa.

Kesän ensimmäisiä mekkoja (toivottavasti ei viimeisiä!)

Mekkomania näyttää levinneen kulovalkean lailla Mekkotehdas -kirjan myötä. Eikä ihme - opus on tosi inspiroiva! Jopa siinä määrin, että ompelutöistä, jotka aloitin ennen kirjan saamista, meinasi tulla ihan pakkopullaa. Aikarajat ja tiukka päätös kuitenkin auttoivat työn loppuun saattamisessa. Niinpä kaikki kolme tytärtä juhlivat eilen serkkutyttönsä 1-vuotissynttäreitä uusissa mekoissa.  

Kaikki mekot ovat Ottobren kesänumerosta (3/2012). Pienin malli on Kokeshi doll -mekko, koko 80cm. Sitä varten oli ihan metsästettävä tuota Hilcon kangasta, josta lehden mallikappalekin oli ommeltu. Se tuntuu hiukka liioittelulta minun taidoillani, mutta kangas on niin suloista! Vaaleanpunaista vuoria en halunnut, vaan helmasta pilkottaa kaistale pirteää sitruunankeltaista. Mallikin oli sen verran kiva, että mietin ompelisko kuitenkin uuden version vai selailisko vielä lisää Mekkotehdasta...

Keskimmäiselle ompelin samasta lehdestä Cerise -mekon, josta aiemmin tein harjoituskappaleenkin. Neiti halusi "titä kangatta mittä on niitä aikuitia". Eli geishoja hällekin. Mekko sai kuitenkin jyrkän ensituomion, koska olisi pitänyt olla "muttaa tähän atti ja TITTEN titä ihmittä". Häneen siis uppoaisivat mitä mielikuvituksellisimmat kuosikimarat. Puki tuo kuitenkin mekon ylleen toisenkin kerran, joten toivoa on. Mekko on kokoa 110 cm ja istuu hyvin.

Esikoinen sai Cerisensä paksusta roosanvärisestä 100%:sta pellavasta, jota löytyi paikallisesta Kangas-Partista. Koko on 128 cm. Kangas on hengästyttävän ihanaa, mutta tähän mekkoon ohuempi puuvilla tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Tämä pellavaversio on jotenkin leveän oloinen tytön päällä. Mekkotehtaasta lainasin idean helmaan ommeltavasta kukkasesta. Se ei ihan onnistunut, mutta odottakoon nyt ainakin hetken päätöstä purkamisesta. Jos raskin sitä tehdä.

Jonkin verran viraabeleja virityksiä ovat jokainen, eivätkä nurjat puolet todellakaan kestä katsetta. On hieman vinoa tikkiä, eri mittaisia nappilistoja ja yhdet väärinpäin ommellut saumatkin, jotka kaikki varmaan saisivat entisen käsityönopettajani itkemään. Päätin kuitenkin, että pääasia on saada valmista aikaiseksi. Minulla on ollut taipumus olla aika vaativainen lopputuloksen suhteen ja turhautua silloin, kun en oikeasti osaa. Pidänkin nykyistä epätäydellisyydensietokykyäni käsityömuotoisen self help -terapiani läpimurtona. Hyvä minä!  

Lapsi kameran takana

Ajattelin lyödä kaksi kärpästä samalla iskulla. En tiedä oliko fiksua. Yleensähän yhdenkin kanssa käy niin, ainakin minulle, että surina alkaa kuulua jo ennenkuin isku osuu maaliinsa.

Malli/Pattern: Atelier by Heidi Kirrmaier

Lanka/Yarn: BC Garn Soft Silk

Puikot/Needles: 3,5mm

 

No, minä nyt joka tapauksessa ajattelin, että mehän saamme kätevästi räpsittyä neulekuvia aamupäivän puistoreissulla. Ihan siinä leikkiessä ja keinuessa. Ja muksuilla olisi vielä hauskaa, kun saisivat käyttää kameraa. Että semmoinen suunnitelma!

Kun kolmevuotias säätää pokkarikameralla, ei kuvan laadun suhteen voi odottaa kummoisia. Tähtäsi se edes oikeaan suuntaan. Neuleprosessista kirjoitin kuitenkin niin monta kertaa, että päätin hoitaa asian lopullisesti päiväjärjestyksestä. Kun malli on mitä on, ei ne tästä juuri kummene kuitenkaan. Ja oikeastaan kuvat vastaavat aika hyvin tunnelmiani tämän työn tiimoilta. Hieman halju ja muutenkin jotenkin epämääräinen. Lämmittää kuitenkin just sopivan vähän, joten olen kai ihan tyytyväinen. Siihen saakka kunnes keksin itselleni paremmin sopivan mallin.  

Lanka yllätti minut taas venähtämällä odotettua vähemmän. Mittasuhteet - hihan mitta ja vyötärönauhan paikka selkäpuolella - osuivat silti aika kivasti kohdilleen. Ylläolevassa kuvassa näkyy hieman takin etureuna, joka on erityishuomion arvoinen. Se neulottiin nostamalla kolme ensimmäistä silmukkaa joka kerroksen alussa neulomatta puikolle. Ohjeessa vinkattiin vielä kiinnittämään tähän huomiota blokkausvaiheessa, ettei reuna kiristä liikaa. Etureuna on kuitenkin muuta helmaa lyhyempi. Ehkä tarkoituksella, mutta minulle se aiheuttaa tunteen, että takki olisi hieman nafti minulle. Ja taitaa olla sanomattakin selvää, etten oikein pidä siitä. Jos joskus tämän mallin uudelleen neulon (tuskin!), en taatusti nosta silmukoita.

En juuri ole harrastanut tällaisia puolihihaisia neuleita, mutta materiaalina silkkilanka on sellaiseen oivallinen. Ja jos langan ominaisuuksia neuloessa miten manasinkin, niin lopputulos on työn arvoinen. Kastelun jälkeen neulos pehmenee niin että on puettuna kuin pilveen kietoutuisi. Ihan sen tunnun takia voisin neuloa tästä langasta vaikka ihoa vasten pidettävän tunikan tai puseron. Ehkä hieman isommilla puikoilla.

Pystyraita hoikentaa

Olen sunnuntaista saakka juonut kahvia tällaisesta mukista. Mies liitti sen osuvasti kyseisen päivän tematiikkaan, mutta kyllä se lankesi osakseni taannoisen keskustelun tuloksena: esikoinen varasi Primadonnan hevosen itselleen, joten minulle jäi Mymmeli. Vai Mymmelin äitikö tämä oli? Joka tapauksessa äiti hymyilee. (Ehkä se kuvittelee, että kyllä tuon raitatakin alta voi primadonnakin kuoriutua!)

Viikolla posti toi lisää herkkuja. Ihan harmittaa, että ehdin jo leikata kankaita Ottobren kaavojen mukaan. Toisaalta ei vahinko ole suuren suuri: Kirjassa kyllä väitetään, että tytöllä voi olla liikaa mekkoja. No, meidän tytöillä ei ole. Ainakaan vielä.

Herneenverson on istuttanut kuopus päiväkodissa. Kotona seurasi pitkällinen pohdinta siitä, miten se osasi. Mutta näin eilen, miten se soitti kapuloita ihan oikeassa kohdassa esitystä, joten mitäpä se ei osaisi.

Ilmeisesti tästä kuvasta löytyy siemeniä.

Isot olivat huovuttaneet pannulappuja. Niistä tuli liian ohuita, mutta joustavuus ja luova ongelmanratkaisu on käsityöharrastajan tärkein ominaisuus. Sain siis kaksi seinäkoristetta. Ja selostuksen: "Valitsin ton harmaan, kun se on samanvärinen kun sun tukka." (Ja näin hänet palautettiin ruotuun. Että se siitä primadonnasta. No. Ainakin pystyraita hoikentaa.)  

Sirle

Malli/Pattern: Sirle by Suvi Simola

Lanka/Yarn: Teetee Primavera

Puikot/Needles: 3,5mm

En ihan taas tiedä miten tähän päädyttiin, mutta aikuisten "normaalipituinen" versio päätyi kolmevuotiaan päähän.  Ei ole ihan parhaassa terässä enää, hiekassa pyörinyt, tahrainen, pidetty. Tai siis onhan se parhaassa terässä. Juuri sellainen neuleen pitää ollakin. Pidetty. Tämä on myös älyttömän kaunis.

Harjoituskappale

Kaava: Cerise -mekko, Ottobre 3/2012

Kangas: kierrätyspuuvilla

Sain päähäni, että tämän kesän juhliin ompelisin mekkoja. Paikallisesta löysin palan roosanväristä paksua pellavaa (muut värit oli harmikseni myyty loppuun) ja uudessa Ottobressa oli riittävän simppelin näköinen kaava. En kuitenkaan uskaltanut silputa pellavaani suorilta, vaan tein ensin tunikamittaisen harjoituskappaleen puuvillan palasta, joka on muistaakseni kierrätyskeskuksesta peräisin.

Kaikenlaista pikkuvilunkia tästä löytyykin. Taskut leikkasin päärmereunasta. Ajattelin ensin ommella siihen peitoksi jotain rikrak-nauhaa tai pitsiä, mutta kangas ei kaipaa mitään ylimääräistä.

Ja täälläkin ylimääräisiä tikkauksia sun muuta. Napeista tykkään valtavasti juuri tätä kangasta vasten! Niitä on neljä, koska varastossani oli vain neljä. Yksi tai kaksikin lisää ei olisi ollut lainkaan pahitteeksi. Olisi kuitenkin pitänyt sijoittaa napinlävet hieman tiheämpään ja jättää helma pidemmältä matkalta avonaiseksi.

Pahoittelen mallin kannalta epäinformatiivisia kuvia. Lapsukaiset eivät olleet oikein poseeraavaisella tuulella. Mutta kivaa oli.

Pikkukettu piilottelee

Etsi kettu kuvasta.

Siinähän se. Mummin tuomalla peilipöydällä. Enpä tiedä miten se siihen on eksynyt, mutta...

...on jo aika nostaa se esille. Lasten askartelut ovat jääneet kovin vähälle huomiolle viime aikoina. Tämä on esikoisen kerhotuomisia varmaan jo parin vuoden takaa. Ketun sisällä taitaa olla sellainen muovinen Actimel -purkki tai vastaava. Päällinen tytön kertoman mukaan "sanomalehteä ja vettä". Veikkaamma siis jonkinlaista paperimassaa. Ketun sisällä rapisee jokin, ehkä kourallinen riisiä.

Pinta on hyvin kipsimäistä. Ja yllättävän kestävää. Edes häntä ei ole katkennut, vaikka kettu on päätynyt lasten helistimeksi. Ja siinä(kin) suhteessa tämä tyyppi on melko ainutlaatuinen tapaus.

Lapsia lahjomassa

Lapsia lahjoessa ei parane olla turhan herkkänahkainen. Palaute on nimittäin kainostelematonta ja suorasanaista.

Paketista voi paljastua pieniä iloja - tai valtava pettymys.

 Onneksi äiti tietää jo kokemuksesta, ettei tällaisissa tilanteissa kannata odottaa liikoja...

...eikä pahoita mieltään, kun lapsi paketin avattuaan parkaisee suorastaan loukattuna: "Mä en halunnut tällaisia!" 

...vaan ottaa koko touhun kasvatuksen kannalta. Ellei muuten niin siksi, ettei mies pääse lausumaan niitä maailman kamalimpia sanoja (mitä minä sanoin). 

Ja alkaa se tekemisen ilokin pienen sulattelun jälkeen löytyä.

Sitä seuratessa aikuinen muistaa, miten pitkän tien on itsekin joutunut kulkemaan päästäkseen pisteeseen, jossa ei osaa vielä juuri mitään. Kun kertoo kolmevuotiaalle ettei haittaa vaikka tulee virheitä. Tärkeintä on kuitenkin oppia purkamaan.   

Iloset pöllöt oksalla

Pienikamarista pöllöt ostin, mutta omin käsin sentään liimasin. Riittävän haasteellista oli sekin. Koko kuvan hahmottaminen nimittäin. Viitseliäämpi olisi ehkä leikannut kuviot irti arkista ja käyttänyt teippiä sommitteluapuna ennen lopullista liimaamista, mutta en minä. Onneksi nuo kestävät vähän irrotteluakin. Fiksua olisi ollut myös miettiä täytyykö jokainen kuvio todella käyttää vain siksi, että niitä on. Mutta voisihan noita kukkasia olla lisääkin.

 

Kuvio on lastenhuoneen puolivälissä, missä liukuovi jakaa huoneen kahdeksi tarvittaessa. Esikoinen ilmoitti jo suunnitteluvaiheessa että hän ei halua noita huoneeseensa. Epäilen, että isopöllön vinoudesta tulee myös sanomista. Itseäni vähän harmittaa se, että liimasin oksan alkamaan suoraan ikkunankarmista. En nimittäin laittanut niitä muuallakaan aivan kiinni toisiinsa. Siksi se isoin pöllökin on vinossa. Mutta pikkujuttuja. Osa kuvasta jää verhon alle kuitenkin, kunhan sellaiset jostain keksitään. Ja ehkäpä maailma näyttää hauskemmalta vähän vinosta vinkkelistä ja laulattaakin enemmän!

Vaikka pöllöistä tykkään, suosikkini taitaa kuitenkin olla tämä pikkuinen lintu.