Pellava ei ole pedantin reissaajan matkavaate.
Mutta tykkään siitä yli kaiken! Joten järkeilin (eläköön defenssit!), että kuka sen näkee, onko vaate rypistynyt päällä vai matkalaukussa. Ja pakkasin ihanaiseni mukaan. Luulen, että pellavaan pukeutuminen vaatii joka tapauksessa tietynlaista luonnetta.
Minulle on pellavan ja villan kanssa käynyt samalla tavalla. Lapsuudesta on jäänyt mielikuva niistä hirmuisen hankalahoitoisina ja epäkäytännöllisinä materiaaleina. Nyt en muuhun haluaisi pukeutuakaan. Pellavaa olin oppinut pitämään epäsiistinä ja ryppyisenä, ja pesussakin se kutistuu. Nykyään ryppyisyys on mielestäni kuin pikku bugi nokialaisessa: ominaisuus, ei vika.
Minun mekkoni ja toppini ovat molemmat Noolania. Noolanin vaatteet ovat kotimaista, myös täällä ommeltuja. Materiaaleina käytetään paksua pellavaa, keittovillaa ja ilmeisesti myös kalannahkaa. Lisätietoja voi kurkkia täältä - näyttävät muuten päällä paljon paremmilta kuin hengarissa! Ainakin minuun Noolanin ekologinen perusidea, yksinkertainen muotokieli ja materiaalivalinnat vetoavat. Sekä ajattomuus, jatkuvuus: mallisto ei vaihdu joka sesongissa. Mikä on hyvä, koska haavelistani pitenee vuosi vuodelta.
