Lapsi kameran takana

Ajattelin lyödä kaksi kärpästä samalla iskulla. En tiedä oliko fiksua. Yleensähän yhdenkin kanssa käy niin, ainakin minulle, että surina alkaa kuulua jo ennenkuin isku osuu maaliinsa.

Malli/Pattern: Atelier by Heidi Kirrmaier

Lanka/Yarn: BC Garn Soft Silk

Puikot/Needles: 3,5mm

 

No, minä nyt joka tapauksessa ajattelin, että mehän saamme kätevästi räpsittyä neulekuvia aamupäivän puistoreissulla. Ihan siinä leikkiessä ja keinuessa. Ja muksuilla olisi vielä hauskaa, kun saisivat käyttää kameraa. Että semmoinen suunnitelma!

Kun kolmevuotias säätää pokkarikameralla, ei kuvan laadun suhteen voi odottaa kummoisia. Tähtäsi se edes oikeaan suuntaan. Neuleprosessista kirjoitin kuitenkin niin monta kertaa, että päätin hoitaa asian lopullisesti päiväjärjestyksestä. Kun malli on mitä on, ei ne tästä juuri kummene kuitenkaan. Ja oikeastaan kuvat vastaavat aika hyvin tunnelmiani tämän työn tiimoilta. Hieman halju ja muutenkin jotenkin epämääräinen. Lämmittää kuitenkin just sopivan vähän, joten olen kai ihan tyytyväinen. Siihen saakka kunnes keksin itselleni paremmin sopivan mallin.  

Lanka yllätti minut taas venähtämällä odotettua vähemmän. Mittasuhteet - hihan mitta ja vyötärönauhan paikka selkäpuolella - osuivat silti aika kivasti kohdilleen. Ylläolevassa kuvassa näkyy hieman takin etureuna, joka on erityishuomion arvoinen. Se neulottiin nostamalla kolme ensimmäistä silmukkaa joka kerroksen alussa neulomatta puikolle. Ohjeessa vinkattiin vielä kiinnittämään tähän huomiota blokkausvaiheessa, ettei reuna kiristä liikaa. Etureuna on kuitenkin muuta helmaa lyhyempi. Ehkä tarkoituksella, mutta minulle se aiheuttaa tunteen, että takki olisi hieman nafti minulle. Ja taitaa olla sanomattakin selvää, etten oikein pidä siitä. Jos joskus tämän mallin uudelleen neulon (tuskin!), en taatusti nosta silmukoita.

En juuri ole harrastanut tällaisia puolihihaisia neuleita, mutta materiaalina silkkilanka on sellaiseen oivallinen. Ja jos langan ominaisuuksia neuloessa miten manasinkin, niin lopputulos on työn arvoinen. Kastelun jälkeen neulos pehmenee niin että on puettuna kuin pilveen kietoutuisi. Ihan sen tunnun takia voisin neuloa tästä langasta vaikka ihoa vasten pidettävän tunikan tai puseron. Ehkä hieman isommilla puikoilla.

Risareuna riks ja raks

Vappua on tullut juhlittua. Lapsiperheessä meno äityi varsin villiksi, etenkin herkku- ja simatarjoilun jälkeen. Sokerihumala on siitä kumma juttu, että vaikka se tieteellisesti on kuulemma todistettu myytiksi, on jokainen perheellinen tuttavani sen olemassaolon empiirisesti todentanut.

Villiksi heittäydyin myös minä, muka ihan touhuamaan. Tuloksena on verhokappaprojekti, joka näyttää kaatuvan omaan mahdottomuuteensa. Sekä tämä viimeistelty, blokattu ja päällekin koeteltu silkkineuletakki. Harvoin, jos koskaan, olen puolivalmiista kirjoittanut näin monta kertaa, mutta nyt sitä ei voi välttää. Kuva kertokoon syyn.  

Blokkauksen yhteydessä neuleen etureuna otti itteensä aika pahasti. Syitä lienee kaksi: reunan toteutustapa ja lanka. Kerroksen alussa nostetaan kolme silmukkaa neulomatta niin, että lanka jää työn nurjalle puolelle. Tuumin korvata sen muutamalla silmukalla ainaoikeaa, mutta seurasin kuitenkin ohjetta. Siinä vinkattiinkin kiinnittämään erityistä huomiota reunoihin blokatessa etteivät ne kiristäisi liikaa, joten ajattelin, että mahdolliset ongelmat on huomioitu. Mutta niin vain kävi, että reuna otti ja ratkeili useammastakin kohtaa (kuvaan taltioitu pahimmat vauriot). Olin yksinkertaisesti neulonut sen liian kireäksi, eikä joustamaton lanka antanut yhtään anteeksi.

Jääräpäänä tartuin parsinneulaan, virkkuukoukkuun ja viimeiseen jäljelle jääneeseen lankanöttöseen  minimoidakseni vahingot. Tiedä sitten onko tilkkimisestä pidempiaikaiseksi ratkaisuksi. Pitoneule tästä kuitenkin aikaiseksi saatiin, joten aion päästä lausumaan vielä muutaman kauniinkin sanan tämän projektin tiimoilta.

Prosessin purkua

Kuten niin moni muukin asia elämässä, myös neulominen on prosessi. Väittää hän, ja siksi pidänkin häntä niin viisaana. Mutta miksi minusta tuntuu siltä, että se valmistuu kovin hitaasti? Taidan olla vähän liian lyhytjännitteinen, mikä on kurjaa, koska tekemisen ilo typistyy jos ajatukset ovat liiaksi valmiissa.

Koska tekeminen tuntuu nyt kurjalta esteeltä valmiin tiellä, puretaan puolivalmista: Lanka on tahkeaa, kerrassaan kamalaa työstettävää. Sanon sen nyt, ettei tarvitse myöhemmin snaoa. Muistikuvani mukaan valmis neule on kuin pilveen kietoutuisi. Jännitän, pitääkö korkata neljäskin vyyhti. Toivottavasti ei. Käsiala on epätasaista. Katkaisin yhden puikon (3mm) neuloessa. Ja mikä pahinta: Nyt se on liian pieni. Pelkään, että blokkauksen jälkeen se on liian iso. Tai edelleen liian pieni.

Mutta valmistuu se. Kunhan olen kirjoittanut yhden luentopäiväkirjan, lounastanut ystävän kanssa, käynyt kampaajalla ja tehnyt yhden tentin. Siivonnut hiekkalaatikoksi muuttuneen kodin, pessyt ainakin vaippapyykkiä, ruokkinut, pukenut, nukuttanut, leikkinyt, imettänyt. Ostanut kimpun kukkia keittiön pöytää koristamaan toivottaakseni erään tervetulleeksi viikon poissaolon jälkeen. Miten paljon sitä ehtiikään parissa päivässä, tai luulee ehtivänsä. Eläköön arki.  

Epävarmuutta

Monen pipon jälkeen aloin jo kaivata isompaa neuletyötä, mutta mikään ei tahtonut innostaa. Kun innostus sitten osui kohdalle yhteensopivien malli- ja lankaideoiden muodossa tarrasin kiinni kaksin käsin. Se on niin ihanaa, etenkin kun tahtoo nykyään olla niin harvinaista. Innoissani en jaksanut vyyhdinpurkajaakaan viritellä (sopivin kiinnitysalusta on Black&Dekcerin työpöytä, joka taitaa olla varastossa muuton jäljiltä). Vyyhti vaan sitterin selkänojan ympärille ja käsipelillä kerälle!

Lankana BC Garnin Soft Silk, jonka väri taas niin outo ja siksi oikein kutkuttava. Nurjalla puolella Soft Silk luo ihanan räsymattomaisen vaikutelman. On melkein valitettavaa, että Atelier on sileää neuletta, niin hienolta tuo nurja pinta näyttää. Nurjalla käsialan epätasaisuuskaan ei niin haittaa. Lanka on sen verran rouheaa, että sen neulominen on paitsi hieman epämiellyttävää, myös hankalaa. Lopputulos kuitenkin maksaa vaivan, sillä valmis blokattu neulos on tunnultaan aivan toista maata.

Onneksi en innostuksissani kiskaissut itseäni pikavauhtia peppu eellä puuhun, vaan muistin hyvissä ajoin viime kesäisen: softsilkillä on taipumus venähtää reilusti blokkauksen yhteydessä. Tein mallitilkun, blokkasin sen, laskeskelin hieman, vaihdoin pienempiin puikkoihin, enkä todellakaan ole varma siitä, mitä tulen saamaan. Joten peukut pystyyn! Luotan siihen, että neule venähtää hieman kuten mallitilkullekin kävi, mutta puikoilla oleva neule poikkeaa mitoiltaan sen verran toivotusta lopputuloksesta, että hiukkasen hirvittää.

Olisikohan vyyhtien kastelusta ollut mitään apua? Järkeni sanoo, että jos kuitu on altis venähtämään, sen voisi käsitellä ennen neulomista, kuten kankaat esikutistetaan ennen ompelua. Mutta muistelen sitäkin kokeilleeni hamppulangalle, joka kuitenkin kutistui (edit. siis venähti) vasta valmiina neuleena. (Siis valmiina mallitilkkuna. Kyseisten lankojen ja taannoin niistä aloittamani tunikan sijainti on kerta kaikkiaan hämärän peitossa. Edes muutossa ne eivät kaivautuneet piilostaan vaikka pidin silmät auki ihan niiden varalta).   

Valoa, väriä ja istuvuutta

 

Pääsinhän minä viimeinkin ulos yhtäaikaa valon ja kameran kanssa! Sitä varten täytyi tosin matkustaa pois tavallisesta arjesta. Keväästä ei täällä ole tietoakaan: Kainuussa on vielä ihan täys talvi. Hanget ja pulkkamäet parhaimmillaan. Ja muutkin lumiset. Kun auto iltapimeällä kaartoi mummulan pihaan, kuului takapenkiltä hihkaisu: "Hei mun lumiukko on vielä hengissä!"

Malli/Pattern: Rikke by Sarah young

Lanka/Yarn: Rowan Felted Tweed (167 Maritime)

Puikot/Needles: 3,5mm & 4mm

Päätin jo hyvissä ajoin neuloa itselleni pipon kevääksi. Sillä silmällä katselin Sirleä, mutta päädyin kuitenkin vanhaan tuttuun, joka on istuva, simppeli, käytännöllinen. Lienen tylsä, mutta vaikka haluaisin neuloa jotain hienoa ja näyttävää, yksinkertainen toimivuus ja muotoilu menevät useimmiten edelle.

Uudesta piposta tuli tosiaan raikas ja heleä, mutta minun on odoteltava niitä kevätkelejä voidakseni päättää pidänkö siitä sittenkään. Ehkä se kevätvalossa tuntuu paremmalta. Tai sitten se tosiaan on liian vaalea ja värikäs. Tai sitten minun olisi kuitenkin pitänyt valita reunuksen jälkeen vielä isommat puikot. Sillä jokin tässä pipossa mättää, mutten osaa päättää, mikä.

Tästä sen sijaan pidän ja paljon! Jokin aika sitten neulomassani Chickadeessa alkoi ensihuuman jälkeen ilmeta pieniä puutteita: Ehkä neule hieman venähti käytössä. Ja olisin sittenkin voinut käyttää pienempiä puikkoja. Onneksi jotain on tehtävissä jälkikäteenkin: pesin neuleen ja annoin sen pyörähdellä kuivausrummussa. Neulos tiheni hieman, palautui kuosiinsa ja alkoi istua etenkin pituussuunnassa paremmin. Pinnasta tuli pehmeämpi, pörheämpi, tuntukin on lämpimämpi.

Pesin neuleen koneessa hellävaraisella villapesulla ja valitsin rummusta maltillisen kuuden minuutin ohjelman "villan viimiestelylle". Cascade kesti hyvin pesun tässä koneessa, mutta vanhan koneemme villanpesuohjelma oli kyseiselle langalle liian raju. Näitä lintusia tuskin myöskään kannattaa konepestä saati rummuttaa enää toiste, ellei olekin aikeissa huovuttaa niistä lapselle sopivaa.   

Aion, siis melkein teen

http://www.kimhargreaves.co.uk/acatalog/DUSTY.html

Aioin, mutta kiikun ja kaakun kahden vaiheilla. Nätti se on kuin possu pikkuisena. Mutta pelkään, ettei se ole kovin käytännöllinen leveine hihansuineen ja laajoine kauluksineen. Ettei lanka riitä. Ja ettei se minun ylläni olisi erityisen pukeva. Että tuskinpa näyttäisin eteeriseltä metsänneidolta joka tunnelmoi sulhonsa kainalossa. Vaan pikemminkin maatalon muijalta, joka tilaisuuden tullen kolkkasi ja ryösti neito-paran. Ihan vaan kateuttaan, pikkumainen ihminen.

Tai jos kuitenkin neuloisin, vaikka muokaten. Vaan  katoaakohan mallista kaikki oleellinen, jos puutun siihen. Kavennan hihoja tai yksinkertaistan hihansuita, pienennän kaulusta, kuron yläosaa tyköistuvammaksi. Teen metsänneidon liehuvista helmoista arkimekon muijalle. Arkimekosta riisun palmikotkin jo. Ja ehkä päädynkin siten neulomaan jotain aivan muuta.

Jämälankatakki

Malli/Pattern: Lapsen jämälankatakki by Sanna Vatanen (Moda 1/2011)

Lanka/Yarn: Cascade 220

Puikot/Needles: 3,5mm

Kaksi asiaa: pieneksi käynyt villatakki ja iso kasa langanloppuja, joita olen äärettömän huono tuhoamaan. Pienelle nuhanenälle piti saada lämmikettä nopeasti, joten keräsin pienet nöttöset kulhoon ja aloin neuloa. Valitsin sentään yhtä ja samaa lankalaatua, sitä kun riitti. Takki valmistui, mutta langat ne eivät tunnu juurikaan huvenneen.

Malli on raglanhihainen lapsen takki alhaalta ylös neulottuna. Ihan perushuttua, mutta ohjeesta löytyy kritisoitavaa. Muokkailin ohjetta tosin muutenkin: Tiheyteni poikkesi, joten arvioni perusteella (en tietenkään laskenut!) otin silmukkamäärät koosta 6-12kk ja mitat koosta 1-2v, mikä osoittautui ihan päteväksi ratkaisuksi. Niskaa muotoilin lyhennetyin kerroksin, tosin ihan vähän vain. Ohjeessa nappilistat neulottiin erikseen; minä neuloin yhtenäisen reunuksen kiertämään takin kaula-aukon, etureunat ja helman.  

Se kritiikkiosuus koskaa kaarroketta. Ohjeessa neuvotaan neulomaan raglankavennusten jälkeen ainaoikeaa "kunnes kaarrokkeen korkeus on 9 cm" ja pättelemään. Käsitän tämän niin, että kaarrokkeen kokonaismitaksi olisi tarkoitettu tuo 9 cm. Itse neuloin reilut 12 cm raitoja, ja sen päälle vielä punaisen reunuksen jolla on leveyttä melkein kolme senttiä. Kaula-aukko on nyt sopiva, mutta melko avaraksi se olisi jäänyt monta senttiä matalampana...

Neuloessani kauhistelin värejä. Tuli mieleen vanhan luokkakaverin tapa kommentoida värikkäitä juttuja "kirjaviksi kuin kerjäläisen oksennus". Yäk. Lopputulos on lapsen päällä kuitenkin ihan mukiinmenevä. Oikeastaan harmittaa, että reunukseen oli valittava sitä mitä oli tarjolla riittävän paljon. Vaaleanpunaisella reunuksella tuo olisi jo melko herttainen... Kasvunvaraa on kuitenkin sen verran niukasti, että enköhän vielä pääse neulomaan sellaista herttaistakin.

Ja muuten taas noita kukkanappeja...

Lintu sininen, ilman värinen

Eräässä sadussa prinsessa kutsuu taikalintua huutaen:

 "Lintu sininen, ilman värinen, riennä luokseni lentäen!"

Tämä juolahti mieleeni heti, kun näin Chickadeen ensimmäisen kerran. Minun oli saatava se! Mutta podin rimakauhua. Epävarmuutta. Sininen ei ole ollut minun värini pitkään aikaan. En uskonut että osaisin käyttää sinistä. Kului useampi viikko ja noin miljoona mallitilkkua ennenkuin uskoin etiäistäni ja kävin hakemassa Titityyltä vielä ne kaksi vyyhtiä - tummansinisen ja oljenvärisen - jotka olivat huudelleet hyllystä jo monasti. Ja asia oli selvä. En ollut varma, tulenko toimeen näin outojen värien kanssa, mutta ei sillä väliä: lintujen piti olla sinisiä.

Malli/Pattern: Chickadee by Ysolda Teague (kirjasta Little red in the city)

Lanka/Yarn: Cascade 220

Puikot/Needles: 4mm, kirjoneuleessa 4,5mm

Se on kaunis. Se on yksinkertaisesti vain ihana, kaunis ja tekee minut iloiseksi. Ja tyytyväiseksi itseeni! Kuvat eivät tee villatakille oikeutta, enkä ehkä minäkään takin sisällä. Mutta pitkään aikaan en ole ollut yhtä onnellinen aikaansaannoksestani, ja se on jotain se!

En ole neulonut kirjoneuletta kovinkaan paljon, osaksi sen vuoksi että koen sen liian työläänä, mutta pääasiassa siksi, etten oikein osaa käyttää kirjavia vaatteita. Kirjoneuleet ovat upeita, mutta vaatteena niissä tuntuu useimmiten olevan jotakin liikaa. Tässä ei. Chickadeen kirjoneulekaarroke on kuin koru. Siinä ei ole liikaa tapahtumaa, se asettuu sopivaan kohtaan dekolteelle ja on yksinkertainen neuloa. Värien valinta oli minulle, joka en melkein kykene päättämään edes yksivärisen neuleen väriä, työläs operaatio. Mutta sitä tyytyväisempi olen! Lipsahdin mukavuusalueeltani vain sen satulinnun vuoksi, mutta se poiki mielessäni paljon hyviä juttuja. Ja takista tuli todella sininen, ilman värinen, raikas ja ihana. Vaikka itse sanonkin.    

Halusin käyttää värejä mahdollisimman paljon, joten käytin hyväkseni ohjeen option viimeisten rivien neulomisesta jollain kaarrokkeen väreistä. Aioin tehdä reunukset sinisellä, mutta mallitilkku oli toista mieltä. Sinistä halusin kuitenkin nappeihin. Kiitokset vaan äidilleni, joka vietti kanssani hikisen kolmevarttisen valtavan, nappiputkiloita täynnä olevan seinän äärellä eri vaihtoehtoja mallaten!

Virheistäni viisastuneena pohdin pitkään, tarvitsenko muokkauksia rinnan kohdalle. Päädyin kuitenkin pidättäytymään muokkauksista, sillä ohjeen mittojen - ja myös väliaikasovitusten - perusteella koko näytti sopivalta. Sovitin myös matkan varrella ja sovitettaessakin takki tuntui sopivalta. Niinpä tein ainoan muokkauksen vyötärön kohdalla: Nostin vyötärölinjaa pari senttiä aloittaen kavennukset heti rinnan korkeimmalta kohdalta enkä vasta rinnan alta kuten ohjeessa. Myös levennykset aloitin aiemmin, ja tein niitä yhden ylinmääräisen. Kavennusten nostaminen tuntui luontevalta, sillä tässä mallissa kavennukset eivät asetu "sivusaumojen" molemmin puolin kuten useimmiten, vaan etukappaleiden keskikohtaan ja takana vastaaviin kohtiin.

Ja koosta tuli sopiva. Ysoldan versio on melko tyköistuva, samoin monet ravelryn versiot. Minun takistani tuli kuitenkin jopa hieman väljä, eikä se puettuna ole kovinkaan kurvikas. Vaikka tässä farkkujen kaverina onkin, takki on mitaltaan, malliltaan ja tyyliltään erityisesti hameen kanssa puettava. Ja hameitahan minä tykkään käyttää! Joten tällä haavaa takki ei ole jatkuvassa käytössä vain käytännön pakosta, vaan olisi muutenkin. Tässä on lempitakkiainesta pidemmäksikin aikaa!  

Opettavainen projekti

Malli/Pattern: Cria by Ysolda Teague  

Lanka/Yarn: Tosh merino light (tern)

Puikot/Needles: 3,5mm

Enpä ole tainnut koskaan tehdä minkään langan eteen yhtä kovasti töitä! Ensimmäisen onnettoman purettuani halusin neuloa jonkin tuiki tavallisen, yksinkertaisen mallin. Ja päädyin Criaan, joka ei oikeastaan ole - simppelistä näöstään huolimatta - erityisen tavallinen. Nyt ei mennyt ihan yhtä pahasti metsään, joskaan aivan napakymppi ei tämäkään neule ole. Mutta se oli hauska neulottava, ja mikä parasta, monilla tavoin opettavainen projekti.

Teknisesti uutta oli se, että Cria neulotaan yhtenä kappaleena ylhäältä alaspäin. Malli ei kuitenkaan ole perinteinen raglanneule, vaan siinä on "istutetut hihat", jotka syntyvät siten että olkakappaleet neulotaan ensin, ja niiden reunasta poimitaan silmukat etu- ja takakappaleisiin sekä hihoihin.   

Little red in the city jäi muhimaan mieleeni Prosessineulojan kirjoitettua siitä. Hankin kirjan käsiini ja olin aivan myyty! Kirja on visuaalisesti miellyttävä, siinä on useita toteuttamiskelpoisia neuleita ja paljon asiaa neuleen muokkaamisesta omalle vartalolle sopivaksi. Teinkin virheen siinä, että neuloin Crian oikeastaan ilman muokkauksia. Harkitsin meijeriosaston laajentamista mutta mittojen mukaan rinnanympäryksen piti olla riittävä. Ympärysmitta onkin sopiva, mutta siitä huolimatta neule tuntuu jotenkin kittanalta, hieman lyhyeltä. Hm. Minusta tuntuu nykyään aika usein siltä: mikään alle mekkomittainen ei tunnu riittävän. Aikani ihmeteltyäni totesin sen johtuvan luultavimmin siitä, että neuleen etuhelma nousee ylöspäin siinä, missä takahelmaan jää muutama laskos. Olisi siis ehkä kuitenkin ollut paikallaan neuloa lisämittaa etukappaleisiin, toisin sanoen muotoilla rintalaskokset lyhennetyin kerroksin kainaloiden alapuolella. Mitä en ole koskaan tehnyt, mutta aion opetella. Neuleeni kaula-aukosta tuli myös laajempi kuin kirjan mallineuleissa, enkä ole ihan vakuuttunut hartioidenkaan istuvuudesta.       

Joten omasta kehostani opin: en enää ihmettele, miksi kaupoista ei tahdo löytyä istuvia vaatteita. Itse tehdessäkään se koon valitseminen ei vain ole niin simppeliä kuin aikana ennen lapsia, jolloin neuloin vain ympärysmitan mukaan ja valmis vaate laskeutui kaidan varren yli ilman pahempia ongelmia. Rinnanympäryksen perusteella neulon todennäköisesti hartioista ja selästä liian suuren neuleen. Parempi saattaisi tulla kokoa pienemmästä, mutta rinnan kohdalta tilavammasta neuleesta. Lisäksi vyötärölinjan on oltava kohdillaan. Cria on kevyesti a-linjainen, mikä on ihan ok, mutta vyötärömuotoillussa mallissa muotoilujen paikat kannattanee katsoa tarkkaan.

Takissa on julmettu määrä nappeja (ja kirjassa muuten minulle uusi tekniikka siistien napinläpien tekemiseen; aion käyttää sitä vastakin). Hihansuut napittamalla vältetään ainaoikeassa neuleessa kerroksen vaihtumiskohtaan syntyvä "sauma". Kauniitkin hihansuunapit ovat, mutta niiden käytännöllisyydestä en ole vakuuttunut. Ne tarttuvat melko helposti kiinni milloin mihinkin. Ja esimerkiksi nyt kirjoittaessa ropisevat pöydän pintaan. Mallissa on optio myös lyhythihaiseen versioon. Arvatkaa poltteleeko... en ole satavarma lankavalinnastanikaan, joten olisi kiva kokeilla tätä jostain toisesta langasta. Vaikkapa vain kolmella napilla. Omin muokkauksin.    

Ja löytyyhän tästä postauksesta vielä yksi Pipakin, lanka myös tosh lightiä värissä 'calligraphy'.  

Epäonnistumis-takki

Malli/Pattern: Slow line by Veera Välimäki

Lanka/Yarn: Tosh merino light (Tern)

Puikot/Needles: 4mm

Voi ketunmarjat ja happamat sanon ma! Olihan minulla jonkinlainen etiäinen tästä jo neuloessa, mutta enpä uskonut sitä. Tietenkään ei voi olettaa onnistuvansa joka kerta, vaan harmittaa silti. Etenkin, kun ongelmat koon määrittämisessä alkavat olla enemmän sääntö kuin poikkeus itselleni neuloessa. Huolimatta siitä, että olen uudet ulottuvuuteni huomioinut ja niiden mukaan yritän neuloa.

Tällä kertaa en osaa päättää tuliko valittua liian iso koko vai onko vika mallissa, mutta veikkaan molempia. Takin selkäosa on liian leveä. Etukappaleiden yläosat puolestaan ovat kapeat, kaula-aukko niin laaja ja takaa matala, että takki lipsuu hartioilta. Ei asetu oikein mitenkään vaan liputtaa jostain päin aina hassusti. Jotain tällaista pelkäsin jo alkumetreillä, mutta sitkeästi vain jatkoin loppuun kuvitellen, että jospa se siitä. Mutta ei se siitä. Kun jokin ei istu niin se ei istu.

Kuviin ei ole panostettu sitten yhtään. Ja kun katastrofi saatiin dokumentoitua, palautui takki pikavauhtia alkutekijöihinsä. Tämä lanka-aarre muuntukoon joksikin kelvokkaammaksi! Toivon ainakin.

Minkäs teet

Olemme palanneet maaseudulta asfaltin pinnalle, joka tällä helteellä on todella kuuma. Kaupunkisuunnittelun ikikukkanen ovat puuttuvat varjonpaikat. Mutta minkäs teet. Onneksi meille kotiutui tällainen maailman rumin pömpeli,  sisustajan, jopa minunkin, painajainen, jonka turvin edes sisällä on siedettävää. Vaikka tuntuuhan se nurinkuriselta olla sisällä, kun ulkona paistaa aurinko.

Valmista neulettakin olisi, mikä vain lisää turhautumista. Tämä sinänsä ihastuttava malli ei taidakaan sopia minulle. Olisin ehkä voinut valita pienemmän koonkin, minkä lisäksi BC Garnin Soft Silk vielä yllätti epämieluisasti venähtämällä blokkauksessa melkoisesti joka suuntaan. Näitä koko-ohareita on sattunut viime aikoina, tällä kertaa se ei ainakaan ole liian pieni. Väri on kaunis, ja napit. Lankakin ihanaa. Mutta minkäs teet. Minä aloitan uuden neuleen. Juon ehkä kupin kahvia ennen sitä.

Hattarainen

Nyt kun kelit viilenivät tuntuu villatakkipostaus jotenkin sopivammalta kuin vielä muutama päivä sitten. Tämä hattarainen on viimeinen versioni Offset wraplan -takista. Lankana edelleen pehmoinen Semilla. Tarkoitus oli neuloa hieman kasvunvaraa, mutta takista tuli taas melko niukkalinjainen. Vaikka sovitettiin ja kaikkea. Puuttuuko taito hyppysistä vai enkö vain halua myöntää että he todellakin kasvavat?

Sillä he kasvavat huimaa vauhtia: Kaksivuotias luopui hiljan tutista ja on halutessaan päiväkuiva, paitsi että useimmiten ei halua. Puolivuotiaan alaleukaan on puhjennut pieni valkea hammas, ja toinenkin.

Tähän väritykseen suhteeni on hieman ristiriitainen, mutta arvelin tyttären tykkäävän siitä. Lapsille neulomisessa - tai ylipäätään lasten vaatettamisessa - on se hyvä puoli, että tulee kokeiltua erilaisia juttuja kuin itselle tehdessä. Viisivuotiaan pinkkiprinsessakausi kuitenkin rajoittaa tekemisiäni huomattavasti. Tykkäisin hieman rempseämmästä menosta, mutta koetin ottaa tästäkin kaiken irti. Löysin juuri sopivan väriset hirmuhempeät kukkakuvioiset napitkin.

Mummokana

Tytärten päiväkodissa lauletaan päivittäin. Lauluja siivitetään roolileikein, ja erilaiset päähineet ovat tietenkin helppo ja nopea keino hypätä roolista toiseen. Kaikesta päätellen viime aikoina on laulettu usein laulua jossa mummo kanasensa niitylle ajoi, ja kaikesta päätellen pikkulapsi muuttuu mummoksi sitaisemalla päähänsä huivin leukasolmulla. Kolmiohuivin nähdessään kaksivuotias alkaa pontevasti vaatia "mummokanaa". 

Malli/Pattern: Offset Wraplan by Sara Morris

Lanka/Yarn: BC Garn Semilla Fino

Puikot/Needles: 3,5 mm

Neulemalli on sama, jonka neuloin vauvalle jokin aika sitten. Ohjeen suurin koko on kaksivuotiaalle, ja koska neiti on jo puolessa välissä kolmatta muokkailin hieman. Lisäsin aloitussilmukoita, mutta se oli ehkä liioittelua - pääntie on joka tapauksessa melko laaja. Helmaan ja hihoihin koetin neuloa hieman kasvunvaraakin. Aika sopiva takista silti tuli, joten kohta saanen neuloa lisää. Ei haittaa. Tosin sitten taidan neuloa jotain muuta, sillä tällä erää samaista mallia on tulossa vielä kolmaskin kappale, eri väreissä ja niinikään isompaan kokoon muokattuna.

Tämän keskimmäisen version raikkaista väreistä pidän hurjasti! Samoin napeista, joiden kukkakuviot erottuvat parhaiten tuossa muuten auringon polttamassa kuvassa. Niistä osa on odotellut paikkaansa omissa varastoissani varmaan pari vuotta, paikallisesta nappikaupasta löytyi onnekseni lisää näinkin pitkän ajan jälkeen. Reunustin takin selkeällä 2n2o -resorilla.  

"Mummokana" kirjavissaan. Pidän kuvasta. Melkein odotan, että se alkaa itsekseen elää ja liikkua. Sillä samalla laskelmoimattoman itsetyytyväisellä tavalla, joka on lapsellenikin ominaista. 

Syreeni

Malli/Pattern: Graystone by Veera Välimäki

Lanka/Yarn: Cascade 220

Puikot/Needles: 4,5 mm

Järin upeita kuvia en tarjoile tälläkään kertaa. Kuvaamisen tympeyden vuoksi blogin päivittäminenkin sujuu joskus kovin nihkeästi. Kolmen pienen lapsen kanssa kerrostalossa saa aina joskus huomata, etteivät resurssit riitä kaikkeen mihin haluaisi. Että valitsisi taustan, käyttäisi aikaa ja oikein poseeraisi. Ottaisi kauniita, tunnelmallisia kuvia hienossa ympäristössä, ilman ylimääräisiä linssiludeja paidanhelmaa venyttämässä.

  

Ei, niitä kuvia yritetään räpsiä sisällä silloin, kun paikalla on joku kamerankäyttötaitoinen ja lapset nukkuvat. Ja jos valo riittää. Kämpän ikkunoita maisemoiva kallioleikkaus selittää sen, miksei useinkaan riitä. Kun kuvaamaan viimein päästään, kämppä on yleensä siinä kunnossa, että tärkeimmältä tuntuu rajata ylimääräinen tavara pois kuvasta. Ja näiden ehtojen vallitessa taustaksi valikoituu lastulevyinen kaapinovi ja ahtaan eteisen seinää kiipeävä kenkäteline. Se siitä tunnelmasta. Ja sitten malli kehtaa vielä natkuttaa että miten sä noin rumia kuvia... oikeesti, käy kattomassa mallia vaikka täältä... Ja niin tuo kuvaaja-parka muuten teki. Totesi sitten diplomaattisesti että kulta, meillä ei ole käytössä yhtä hyvää optiikkaa. Ihana hän. Eihän se tosiaan peilin vika ole, jos naama on väärä.

Ollaan kuvista mieltä mitä hyvänsä, upeita malleja minulla on ollut ilo neuloa. Tämä kolahti ensinäkemällä - harvoin mikään tuntuu niin vahvasti omalta. Pidän kovasti ainaoikeasta neulepinnasta. Ja puseron näyttävä kaulus on ihana! Sen muotoilu lyhennetyin kerroksin tuotti hieman vaikeuksia, koska nurjalla kerroksella kerrosten yhtymäkohtaan jäi valtaisat reiät. Rei'istä muodostui liki pakkomielle, minä kun en blokkauksen voimaan oikein luota. Kysyin tekniikka-apua jopa itse Veeralta. Sen kummempaa kommervenkkiä ei ongelmaan löytynyt, mutta käsialaa hiomalla ja lopulta vain toleranssia venyttämällä jatkoin yli vaikeuksien. Onneksi, sillä lopputuloksessa ei reikiä näy.

Muokkauksia tein sen verran, että hihat neuloin ohjeesta poiketen täysmittaisiksi ja helman pituuden päätin sovittamalla. Neuloin hihat pitkään välttelemälläni magic loop -tekniikalla, johon sain taannoin pikapriiffauksen Titityyn neuleillassa. Vyötärölle tein kavennukset ohjeen mukaan ja levennyksiä yhdet ylimääräiset. Neuleesta tulikin oikein hyvän mallinen, vaikkei se kuvista ihan välity. Yllättäen siitä oli kuitenkin paljon apua oman kehon mittasuhteiden hahmottamisessa, mikä tekee kehokriisin kanssa kamppailevan äidin aika onnelliseksi. Jostakin sain kumman päähänpiston neuloa helmaan pienen taskun, johon palmikko sukeltaa. Sen jättäisin nyt tekemättä, mutta olkoon nyt kun tehty on.