Projekteja

Kun mummulaan saavuimme, siellä odotti ja valmistui muun muassa seuraavanlaisia käsityöprojekteja:

Ukki kuivaa talveksi heinää jäniksille.

Ensimmäisen päivän harhaa. Seuraavina homma alkoi näyttää jo tosi työläältä.  

Leikkimökki on pitkälti ukin kädenjälkeä, ja sen on tarkoitus muuttaa takapihallemme piakkoin.  

Vanha astiakaappi (kuvassa kaapin yläosa), joka tulee keittiöömme purkamaan säilytystilan puutetta.

Vähän bling blingiä. Suunnittelusta vastaa aurinkoiseni, toteutuksesta hänen isänsä.

Koti portaissa

Pahvisia askartelukirjaimia, öljymaalia, tekijöinä mies ja lapset. Lopputulos kaksipuoleisella teipillä mahdollisimman korkealle portaikkoon. Itse olisi toteuttanut tämän eri tavalla, mutta hienolta tämäkin mun silmään näyttää. Ja johan sillä on tunnearvoakin! Jostain sisustusliikkeestä olisi ehkä saanut sofistikoituneemman version, mutta olisi tuntunut pöhköltä ostaa turhanaikaisia koriste-esineitä ilman minkäänlaista TSI-aspektia. Lisäksi valmistavara on lähes poikkeuksetta lontoon kielellä, ja kodinetsintäprojektin puitteissa varmaan satoja vanhoja omakotitaloja kiertäneenä en halua, että seinässäni lukee home.  

Lopullista kotiahan emme vielä ole löytäneet, mutta sitä odotellessa

pidetään kotia nykyisessä  ♥

Pystyraita hoikentaa

Olen sunnuntaista saakka juonut kahvia tällaisesta mukista. Mies liitti sen osuvasti kyseisen päivän tematiikkaan, mutta kyllä se lankesi osakseni taannoisen keskustelun tuloksena: esikoinen varasi Primadonnan hevosen itselleen, joten minulle jäi Mymmeli. Vai Mymmelin äitikö tämä oli? Joka tapauksessa äiti hymyilee. (Ehkä se kuvittelee, että kyllä tuon raitatakin alta voi primadonnakin kuoriutua!)

Viikolla posti toi lisää herkkuja. Ihan harmittaa, että ehdin jo leikata kankaita Ottobren kaavojen mukaan. Toisaalta ei vahinko ole suuren suuri: Kirjassa kyllä väitetään, että tytöllä voi olla liikaa mekkoja. No, meidän tytöillä ei ole. Ainakaan vielä.

Herneenverson on istuttanut kuopus päiväkodissa. Kotona seurasi pitkällinen pohdinta siitä, miten se osasi. Mutta näin eilen, miten se soitti kapuloita ihan oikeassa kohdassa esitystä, joten mitäpä se ei osaisi.

Ilmeisesti tästä kuvasta löytyy siemeniä.

Isot olivat huovuttaneet pannulappuja. Niistä tuli liian ohuita, mutta joustavuus ja luova ongelmanratkaisu on käsityöharrastajan tärkein ominaisuus. Sain siis kaksi seinäkoristetta. Ja selostuksen: "Valitsin ton harmaan, kun se on samanvärinen kun sun tukka." (Ja näin hänet palautettiin ruotuun. Että se siitä primadonnasta. No. Ainakin pystyraita hoikentaa.)  

Pikkukettu piilottelee

Etsi kettu kuvasta.

Siinähän se. Mummin tuomalla peilipöydällä. Enpä tiedä miten se siihen on eksynyt, mutta...

...on jo aika nostaa se esille. Lasten askartelut ovat jääneet kovin vähälle huomiolle viime aikoina. Tämä on esikoisen kerhotuomisia varmaan jo parin vuoden takaa. Ketun sisällä taitaa olla sellainen muovinen Actimel -purkki tai vastaava. Päällinen tytön kertoman mukaan "sanomalehteä ja vettä". Veikkaamma siis jonkinlaista paperimassaa. Ketun sisällä rapisee jokin, ehkä kourallinen riisiä.

Pinta on hyvin kipsimäistä. Ja yllättävän kestävää. Edes häntä ei ole katkennut, vaikka kettu on päätynyt lasten helistimeksi. Ja siinä(kin) suhteessa tämä tyyppi on melko ainutlaatuinen tapaus.

Iloset pöllöt oksalla

Pienikamarista pöllöt ostin, mutta omin käsin sentään liimasin. Riittävän haasteellista oli sekin. Koko kuvan hahmottaminen nimittäin. Viitseliäämpi olisi ehkä leikannut kuviot irti arkista ja käyttänyt teippiä sommitteluapuna ennen lopullista liimaamista, mutta en minä. Onneksi nuo kestävät vähän irrotteluakin. Fiksua olisi ollut myös miettiä täytyykö jokainen kuvio todella käyttää vain siksi, että niitä on. Mutta voisihan noita kukkasia olla lisääkin.

 

Kuvio on lastenhuoneen puolivälissä, missä liukuovi jakaa huoneen kahdeksi tarvittaessa. Esikoinen ilmoitti jo suunnitteluvaiheessa että hän ei halua noita huoneeseensa. Epäilen, että isopöllön vinoudesta tulee myös sanomista. Itseäni vähän harmittaa se, että liimasin oksan alkamaan suoraan ikkunankarmista. En nimittäin laittanut niitä muuallakaan aivan kiinni toisiinsa. Siksi se isoin pöllökin on vinossa. Mutta pikkujuttuja. Osa kuvasta jää verhon alle kuitenkin, kunhan sellaiset jostain keksitään. Ja ehkäpä maailma näyttää hauskemmalta vähän vinosta vinkkelistä ja laulattaakin enemmän!

Vaikka pöllöistä tykkään, suosikkini taitaa kuitenkin olla tämä pikkuinen lintu.

Ruohoa, vihreää

Isot tytöt olivat kylväneet rairuohoa päiväkodissa. Pieni puolestaan oli tehnyt ensimmäisen askartelunsa: sormiväriä ja hieman väriliitua.

Minä ihmettelen mihin ihmeeseen saisin piilotettua kaiken ylimääräisen keittiön pöytää kuormittavan (kuvassakin näkyy). Se on ollut ongelma aiemminkin. Uudessa kodissa on lisäksi melko vähän säilytystilaa. Keittiössä ihan liian vähän.

Tuoreeks, terveeks

...tulevaks vuodeks kaikkea hyvää.   

Paperienkelit

Nämä tulisi kuvata jossain vaaleassa, eteerisessä ympäristössä. Mutta kuvattiin meillä. Paperisia enkeleitä lempiputiikista. Alunperin ajattelin käyttää näitä joulukortteina, mutta erään illan kuluksi askartelimme enkelit tyttöjen kanssa oman kodin somisteeksi. Ne vain paineltiin irti arkeistaan ja taiteltiin hameosa kartioksi. Ei ihan mene itse tehdyn kategoriaan mielestäni. Mutta suloisia ovat.

Kuusia ja kynttilöitä

Kolmevuotiaan näkemys mansikasta. Tyhmä äiti luuli sitä joulukuuseksi ja laittoi sen esille ylösalaisin.

Viikko on ollut pitkä ja poikkeuksellisen raskas. Esikoisen harrastus vaati: pienellä kuorolaisella oli ensimmäiset esiintymisensä. Mies teki pitkiä päiviä ja oli työmatkalla useamman yön yli. Ja sitten tietenkin joulu...

Viisivuotiaan joulukuuset.

Se tarkoitti tiiviitä aikatauluja, huonosti nukuttuja öitä, aikaisia aamuherätyksiä ja pitkiä kävelymatkoja. Lasten päiväkoti sijaitsee kaukana ja bussiyhteydet sinne ovat luvattoman heikot, joten sain tahtomattani aimo annoksen hyötyliikuntaa niinä päivinä jolloin tytöt olivat hoidossa. Yleensä rentoudun neulomalla, mutta nyt olin niin poikki etten jaksanut tarttua puikkoihin. Joulukortit jäivät laittamatta. Loppuviikosta harmitti ihan tosissaan. Vaikka yhteistyö lasten kanssa pelasi kiitettävästi, kolme pientä lasta ja koira kerrostalossa yhden aikuisen kontolla teettävät. Joten pyydän anteeksi, suku ja tuttavat! Mielessä olette olleet, vaikkei posti meiltä joulutervehdystä tänä vuonna toisikaan.

Mehiläisvahakynttilöitä.

Viikolla osallistuimme taloyhtiön pikkujouluihin. Ei ollut sitä suunnitellut, mutta tyttäret innostuivat ajatuksesta ja tuumin sen olevan hyvää ohjelmaa illaksi. Paikalla oli meidän lisäksemme vain eräs toinen perhe. Ja glögiä,  karjalanpiirakoita, joulutorttuja ja mehiläisvahaa kynttilöiden pyörittelyyn. Ylläolevista keltaiset ovat minun tekemiäni. Punaiset, tiukkaan käännetyt mallikappaleet lahjoitti naapuri, jolle kynttilöiden teko oli ilmeisen tuttua puuhaa. Sain myös odottamatonta naapuriapua pesueeni hoitamisessa. Ja hyvän mielen. Seuraavana iltana sytytin joulukynttilän ensimmäistä kertaa meidänkin keittiössä.  

Sieni poikineen

Pienikamarissa alkoi nimeäni huudella kovaäänisesti tällainen pieni perhe. Sieniperhe. Ne oli printattu riveittäin kankaaseen, siitä irti leikattava ja itse ommeltava (tsi-paketti by PaaPii Design). Oli pakko adoptoida ne meille. Vähän hassua, mutta ne olivat niin valtavan hauskoja! Sienien ompelu oli ihan hyvää harjoitusta, vaikka mein sienistä tuli vähän muotopuolia persoonia. Olin ehkä hieman suurpiirteinen mutkissa. Hauskaa oli myös täytellä sieniä yhdessä tytärten kanssa "puhinalla", kuten kaksivuotias askarteluvanua kutsui.

Rinsessa Ruusu

Olemme tytärten kanssa aloitelleet osa-aikaista päivähoitouraa alkukevään aikana. Jokin aika sitten päiväkodissa oli naamiaiset, ja halusin välttämättä - mikä lie fiksaatio - ommella prinsessapuvun esikoiselle, joka välttämättä - mikä lie fiksaatio - halusi mennä naamiaisiin prinsessana.  

Puku on kaksiosainen. Yläosan kietaisumallinen kaava on Viron suurimmasta käsityölehdestä (kevät 2011). Linkkiä ei ole, koska en löytänyt lehdelle omaa verkkosivua lainkaan, mutta blogeissa siitä on juteltu paljonkin. Ostin itsekin lehden nyt ensimmäisen kerran juuri blogikeskustelujen herätettyä uteliaisuuteni, ja pidin kovasti. Lehden ideat ovat virkistäviä ja tekemisen meininki hieman erilainen kuin useimmissa suomalaisissa "näyttävää nopeasti ja helposti" -ohjeissa. Hieman negatiivisena pidin sitä, että lehti tuntuu luottavan aika lailla tekijän taitoihin. Kokemattomana ompelijana kaipaisin eksaktimpia ohjeita. Neulepuolella tekijän varaan laskeminen ei tuntunut niin häiritsevältä, joten luulen että kyse tosiaan on omasta osaamattomuudesta.

Toisaalta suhaisinpa tämän mekkosen kasaan siitä huolimatta. Ja ehkä juuri siksi projekti oli oikeastaan aika vapauttava. Yläosan helman ja hihojen rypytyksen menivät ihan nappiin, vaikka en ole sellaisia ennen tehnyt. Ompelukseni kirvotti jopa miehen taholta jotain kohteliaisuudeksi luokiteltavaa: "En uskonut että sä osaisit tehdä noin hienon". No, totta puhuen en uskonut itsekään...

Prinsessalla piti toki olla myös valtikka. Tai taikasauva, tämä nimittäin sisältää patterit ja helähtelee maagisesti. Minusta aivan kamala, tyttärestä mitä ihanin. Täydellinen! Päässä prinsessalla on itsetehty pahvikruunu, joka ei harmikseni tallentunut kunnolla yhteenkään kuvaan. Muutoinkin mallin tarjoamat kuvakulmat ovat aika kummallisia...

Hame on simppelillä kuminauhavyötäröllä ja koko pakan leveydeltä. Materiaalina käytin kahta kaapista löytyvää kangaspalaa, pätkän ostopitsiä, yhden kirpputorilta löytyneen valkoisen mekon helman sekä niinikään kirppikseltä löydetyn pitsipuseron. Hameesta olisin halunnut laajemman, mutta kangasta ei riittänyt. Samasta syystä yläosan helma on koottu paloista: ruusukangas ei riittänyt kuin etukappaleisiin, ja jouduin kehittämään taakse lisäpalan. Mutta ei se haitannut. Toisin kuin jotkut tyyligurut väittävät, tyttären mielestä enemmän ei välttämättä ole tarpeeksi edes arkipukeutumisessa, tästä tarkoituksesta puhumattakaan. Ja tiedättekö, ompeleminen oli hirmuisen hauskaa!

Hauskaa oli kuvaaminenkin, vaikka kuvissa

tahtookin olla vähän  

turhan paljon 

liikettä.

Tinker

Kaksiosainen taideteos olohuoneen seinällä: puu sekä paperista askarreltu pelle, joka meistä muistuttaa Tinkeriä (sitä Lovejoyn kaveria).

Syntymäpäiväkortti

Esikoinen sai ensimmäisen synttärikutsunsa. Se oli tärkeää ja jännittävää. Kävimme ostamassa pienen lahjan. Tyttö paketoi sen itse ja teki kortin päivänsankarille. Äiti yritti tyrkyttää tyhmää ideaa autokortista*, mutta lapsella oli parempi idea. Äidit ne osaavat joskus olla kovin kontrollinhaluisia. Äiti askartelee vaan auton ihan itse jos haluaa, ja antaa lapsen toteuttaa itseään kaikessa rauhassa.

* Kyllä, päivänsankari oli poika. Äiti kompastui omaan näppäryyteensä tässäkin asiassa.

Toivotus hyvän joulun

Oli hyvä jouluaatto. Aamulla lastenohjelmia ja kuusenkoristelua, päivällä kaunis - mutta kylmä! - pakkaskeli. Veimme kynttilän hautausmaalle. Saunoimme vastan kera. Saimme hyviä lahjoja. Itse olin tänä vuonna huono lahjanantaja. Kysykää vaikka puolisoltani. En vain keksinyt. Enkä jaksanut, enkä ehtinyt. Osan lahjoista unohdin jopa paketoida saajilleen. Tietysti paha hormonihumala vaivaa vielä, vaan silti harmittaa. Mutta tulee joulu ensi vuonnakin. Ja sitä seuraavana. Ehkä minusta kovalla harjoittelulla vielä sukeutuu tarkkanäköinen lahjanantaja ja ehtoisa emäntä. (Kaipa sarkasmi on sallittua, jos se kuitenkin on ihan hyväntahtoista?)  

Joulukuusi on aika bling-bling. Askartelin siihen niitä enkeleitä. Toisesta tuli aika överifeministi tyyppi. Ihan vahingossa. Tyypillistä minulle. Lapsenkasvoinen näyttää isopäiseltä avaruuskävelijältä. Mutta oli mukava tehdä. Keskittymistä vaativa ja pääasiassa tarkoitukseton näpertäminen taitaa sopia olotilaani juuri nyt. Joka muuten jatkunee vuoden päivät, jos vanhat merkit paikkansa pitävät.

Kuuseen ripustettiin myös esikoisen viime vuonna tekemät tähdet. Pidän näistä enemmän kuin ostetuista koristeista. Tekisiköhän joku meistä ensi vuonna itse latvatähden? Lapsena meillä oli sellainen itsetehty, kun eräänä aattona huomasimme tähden murskaantuneen koristelaatikossa. Isä leikkasi sen pahvista, koristeli seimenkuvalla ja hopeanauhalla ja teki kiinnitysmekanismin vessapaperirullasta. Sitä varjeltiin tarkoin, koska pidimme siitä.

Hän on kasvanut melkein puolitoista kuukautta. Juhlavaatteena mekko, jossa minä olen juhlinut omat ristiäiseni.

Hyvää ja kaunista joulua kaikille!

Joulukortteja

En muista pitäneeni askartelemisesta edes lapsena. Se on merkinnyt vain repeilevää silkkipaperia, vinoon leikattuja pahvinkappaleita ja erikeepperiä joka paikassa, yleensä siellä missä ei pitäisi. Tänä jouluna päätin silti teettää tyttärillä kortteja. Kimmokkeena toimivat nämä kuuset, jotka kaksivuotias koristeli perhekerhossa yhdessä "kerhomummon" kanssa.

Askarteluliikkeessä oli esillä jos jonkinlaista mallia. Haastavinta olikin keksiä jotain, joka on toteutettavissa lasten kanssa: riittävän yksinkertaista kaksivuotiaalle, mutta riittävästi liikkumavaraa nelivuotiaalle. Ja täyttäisi molemmat kriteerit minun kohdallani.

Ylimmäisenä yhteistyöprojekteja kaksivuotiaan kanssa. Sitten halusin kokeilla jonkinlaista silhuettia kuitukankaasta. Latvatähti on pahasti vino. Tähdeksi sen tunnistaa vain kontekstistaan. Rakas puolisoni totesi että ainahan voin väittää sitä lasten tekemäksi. Tosiasia kuitenkin on että lapset kasvavat ja heidän kädentaitonsa kehittyvät. Minä taas en ole tässä asiassa kehittynyt sitten ala-asteaikojen. Ajan myötä jäisin kuitenkin kiinni, joten tunnustetaan heti, että minä sen tein. Alin kuusi on oma lempparini.

Nelivuotiaan tekemiä piparkakkuhahmoja. 

Tottuja edelleen yhteistyöprojektina.

Esikoisen näkemys joulun hiippailijoista on vähemmän konventionaalinen. Tunnustan, että olen siitä hieman kade.

Korttien tekeminen oli yllättävän kivaa. Jokin vinksahdus on tapahtunut, sillä tekisi mieli askarrella vielä lisää (vaikka askartelu on - hyi kamala - näprää!). Ainakin näitä tähtiä. Ehkä lippunauhoja joulukuuseen, meillä ei ole juurikaan joulukoristeita. Myös tällaisen enkelin haluaisin tehdä.