perjantai 11. kesäkuuta 2010

Terapiahattu


Joskus on parasta tehdä jotain keskittymistä vaativaa. Usein se auttaa, kun olo on muuten kurja ja kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Tämä on siis sellainen terapiahattu tilanteessa jossa maailma on juuri suurin piirtein romahtanut. Isot asiat ovat huonosti, hattuun olen oikein tyytyväinen.


Nuorimmainen on aurinkosuojan tarpeessa ollutkin, sillä viime kesäinen on käynyt pieneksi ja isosiskon vanha humpsahtaa vielä silmille. Malli on sama Juju lastenvaatekirjan kippolakki kuin viimekesäinenkin, kangas askarteluliikkeestä ostamaani tildaa. Hieman reilu tästä tuli, tai sitten hattu ei vaan istu tyttären päähän. Epäilen että kaavassa on jotain häikkää (ompelijana olen kuitenkin niin kokematon, etten mene vannomaan), sillä keskikappaleen takaosa jäi liian lyhyeksi. Muistelen niin käyneen viimeksikin. Tällä kertaa korjasin puutteen leikkaamalla sivukappaleidenkin alareunan samaan tasoon ja ompelemalla hatun alareunaan nauhakujan erillisestä kappaleesta.   


Ompelin hatun vuorittomana jotta se olisi aurinkoisella säällä mahdollisimman ilmava. Jotta koko osuisi kohdilleen piirsin puolentoista sentin saumavarat (viimeksi taisin ommella ilman saumavaroja). Huolittelin etureunan nurjan puolen erillisellä kaitaleella ja ompelin koristeeksi pätkän luonnonvalkoista pitsiä. Minun ompelukoneestani hypänneeksi lopputulos on varsin mallikelpoinen. Ja kone on edelleen asemissa, joten kai sillä pitäisi jotain muutakin ommella... 

 

9 kommenttia:

Altocumulus kirjoitti...

Suloinen hattu ja miten ihana ilme tytöllä tuossa ekassa kuvassa. :)

piia-h kirjoitti...

oi miten kaunis hattu :)

Minna kirjoitti...

Kiitos kiitos :) Minustakin tuo ilme on aika mainio.

Tuula kirjoitti...

Suloinen hattu!

Emma kirjoitti...

Oi miten nätti lakki, kauniin vanhanaikainen :)

Minna kirjoitti...

Kiitos taas :)

Emma, minäkin tykkään vanhanaikaisuudesta tässä mallissa. Ja siksi tuo reunapitsi kai pitää aina lisätä siihen, vaikka alkuperäinen malli on hieman retrohenkisempi.

heini kirjoitti...

Hattu materiaaleineen ihastuttavat! Voimia niihin isoihin asioihin jos vielä ajankohtaista!

Outi kirjoitti...

Upea hattu! Pitääpä kaivella ohje esiin..

jarna kirjoitti...

Suloinen wanhan ajan myssy=)