Jalkahoitoa

Aarre on vehreä nurmi näin kaupunkilaisen näkökulmasta. Olen kauppareissuja lukuunottamatta mennä viipottanut mummulan pihalla paljain varpain, ja alati kuivat ja halkeilevat jalkapohjani ovat tulleet hoidetuiksi kuin itsestään. Oispa kiva jos kaupungeistakin löytyisi roska- ja lasinsiruvapaata apilaa, voikukkaa ja siankärsämöä pukkaavaa nurmikenttää, jolla ihmiset saisivat kävellä jalkansa terveiksi. Kannat ja päkiät ovat tietysti puhtaampiakin päiviä nähneet, mutta se on pientä, mistä vedellä ja saippualla selvitään.

Parempi lusikka purkissa

Kuva http://www.designdaybyday.se/2012/06/05/missa-inte-min-liveuppdatering/sarjaton-teaser/ .

Osuipa silmiini syyskuussa julkaistava Iittalan astiamallisto Sarjaton. Sarjaton on "moderni, kirpputorihenkinen astiasto, joka rikkoo perinteisen ajatuksen astiastosta" (Koti ja keittiö 8/2012). Astiaston osat ovat keskenään erilaisia ja suunniteltu toimimaan yhdessä kuin erikseen, myös yhdisteltynä muihin astiastoihin.

Astiakaappimme kaipaisikin täydennystä lautasten osalta, ja lasitkin ovat minusta tosi kauniit. Mutta jokin tökkii. Sarjan perusidea erilaisten osien sekoittamisesta eli se kirpputorihenkisyys viehättää, mutta siinä se ongelmakin piilee. Näin kierrätystrendi on kuin huomaamatta tuotteistettu, markkinoitu ja myyty itsensä kustannuksella. Tyylikysymyksenä se saattaa toimia kierrätyspainotteisen kuluttamisen puolesta, mutta ideologisesti sotii hyödyntämäänsä ajatusta vastaan.

Lehdestä bongasin myös idean isoon lasipurkkiin järjestetyistä aterimista. Koristeasetelma oli tehty vanhoista ruosteisista haarukoista ja veitsistä. Minä voisin kokeilla käyttökaluja keskellä keittiön pöytää. Vilkkaan Kottaraisen lempiharrastus nimittäin on purkaa aterimet ympäriinsä. Lusikat lasipurkissa eivät ehkä ajatuksena miellytä  perheen miesväkeä, siis häntä ainoaa, joten tämä varoituksena hällekin. Kieltämättä idean käytännöllisyys mietityttää minuakin, mutta mikä estää kokeilemasta? Parempi lusikka purkissa kuin kymmenen lattialla!  

Pellavan matkassa

Pellava ei ole pedantin reissaajan matkavaate.

Mutta tykkään siitä yli kaiken! Joten järkeilin (eläköön defenssit!), että kuka sen näkee, onko vaate rypistynyt päällä vai matkalaukussa. Ja pakkasin ihanaiseni mukaan. Luulen, että pellavaan pukeutuminen vaatii joka tapauksessa tietynlaista luonnetta.

Minulle on pellavan ja villan kanssa käynyt samalla tavalla. Lapsuudesta on jäänyt mielikuva niistä hirmuisen hankalahoitoisina ja epäkäytännöllisinä materiaaleina. Nyt en muuhun haluaisi pukeutuakaan. Pellavaa olin oppinut pitämään epäsiistinä ja ryppyisenä, ja pesussakin se kutistuu. Nykyään ryppyisyys on mielestäni kuin pikku bugi nokialaisessa: ominaisuus, ei vika.

Minun mekkoni ja toppini ovat molemmat Noolania. Noolanin vaatteet ovat kotimaista, myös täällä ommeltuja. Materiaaleina käytetään paksua pellavaa, keittovillaa ja ilmeisesti myös kalannahkaa. Lisätietoja voi kurkkia täältä - näyttävät muuten päällä paljon paremmilta kuin hengarissa! Ainakin minuun Noolanin ekologinen perusidea, yksinkertainen muotokieli ja materiaalivalinnat vetoavat. Sekä ajattomuus, jatkuvuus: mallisto ei vaihdu joka sesongissa. Mikä on hyvä, koska haavelistani pitenee vuosi vuodelta.

Ellen mekko

Iskeekö käsityöinnostus vääjäämättä heti, kun on ääneen sanonut ettei riitä intoa eikä aikaa? Pieniä juttuja vain, mutta tekeminen on ollut sitäkin mukavampaa. Olen ennenkin huomanut, että sellainen tarkoituksettomaksi ja hyödyttömäksi luokiteltava puuhastelu on kaikkein terapeuttisinta. Ehkä sitä kannattaisi ruveta harrastamaan neulegraffitejakin?  

Tässä on peikkotyttö Elle kera omistajansa, jonka aurinkoon viitaten Kehräksi blogi-nimesin. Elle on käsinukke viitasaarelaista Teddyset-tuotantoa, käsin ommeltu ja myyjän mukaan kotimaisista kankaista. Elle on saanut nimensä ensimmäisen merkityksellisen puistokaverin mukaan. (Kaveri muutti muualle aikapäiviä sitten, mutta vieläkin häntä joskus ikävöidään!) Nyt Ellellä on uusi mekko.

Kaavana on Mekkotehdas-kirjan nuken kietaisuessu. Kädenteitä on syvennetty ja olkaimia pidennetty. Ei tullut täydellistä, mutta toimiva. Kiinnitykseksi ompelin liian isot palat tarranauhaa, kun en saanut neppipressiä toimimaan just siinä paikassa. Kaikkihan pitää tehdä heti, kun on viivyttelyn jälkeen vihdoin toimeen tarttunut! Nyt voinkin jäädä suunnittelemaan Ellelle toista mekkoa. Talveksi villatakki olisi myös tarpeellinen, ja ehkä jopa töppöset ja pipo.

Koti portaissa

Pahvisia askartelukirjaimia, öljymaalia, tekijöinä mies ja lapset. Lopputulos kaksipuoleisella teipillä mahdollisimman korkealle portaikkoon. Itse olisi toteuttanut tämän eri tavalla, mutta hienolta tämäkin mun silmään näyttää. Ja johan sillä on tunnearvoakin! Jostain sisustusliikkeestä olisi ehkä saanut sofistikoituneemman version, mutta olisi tuntunut pöhköltä ostaa turhanaikaisia koriste-esineitä ilman minkäänlaista TSI-aspektia. Lisäksi valmistavara on lähes poikkeuksetta lontoon kielellä, ja kodinetsintäprojektin puitteissa varmaan satoja vanhoja omakotitaloja kiertäneenä en halua, että seinässäni lukee home.  

Lopullista kotiahan emme vielä ole löytäneet, mutta sitä odotellessa

pidetään kotia nykyisessä  ♥

Sillä hoitamattomalla pihalla

Mua jaksaa aina vaan riemaastuttaa se, että blogiin oli tultu sellaisenkin sanaparin perässä kuin 'hoitamaton piha'. Etenkin kun tiedän, minkä postauksen perusteella näin on käynyt, eikä siinä mainittu muuta kuin että pihaa lähinnä ihmettelemme vielä. Osaako google ajatella?  

On kuvassa kukkiakin. Lasipurkissa olen suunnitellut polttavani kynttilöitä sitten iltojen alkaessa pimetä.  

Keltaista, jonka kuvittelin kultapiiskuksi kunnes ryhdyin asiaa tarkastamaan. Vaan olkoon mikä on, se kasvaa leikkimökin tontilla.

Äitienpäiväkukat. Joka sateen jälkeen olen käynyt kaatamassa vedet pois astiasta, mutta lohduttomalta näyttää silti. Voimme vain hekumoida ajatuksella siitä, mitä näistä olisi voinut tulla.

Kälyn lahjoittamat samettikukat sen sijaan voivat hyvin.  

Kopiokatti

Juuri kun ehdin henkäistä että käsityöt taitavat jäädä vähemmälle niin tadaa! Käsityöpostaus!  Kissamekkokuume kävi ylivoimaiseksi, mutta rahatonna ja epävarmana lasten mausta en suin päin rynnännyt kauppaan. Huomasin, että on sitä joku muukin kokeillut, ja tartuin toimeen.  Kottarainen pikkuinen pukeutui innokkaasti kaavapapereihin. Sovituksesta huolimatta mekosta tuli hieman iso. Joten tässä mekko on toisen tyttären päällä. Ja taitoni täten todistettu.

Miau! Kirpulle leveys on hyvä, mutta paita se pikemmin on kuin mekko. Sen lisäksi mallistani puuttuu alkuperäisen a-linja tyystin. Kiva tätä oli tehdä, muttei tällä kissamekkokuumetta selätetä. Raahasin esikoisen jo sovituskierrokselle, mutta emme osanneet päättää: musta-valkoinen vai puna-valkoinen? Kas siinä pulma!