Tuunasin kengät

(En tosin ole varma, pitäisikö mokomaa 'tuunata' -termiä ollenkaan käyttää.) Kenkien koristenapit tipahtivat erään kävelylenkin varrelle, ja kun niiden  kohtia rumensivat isot neulanreiät, oli pakko laittaa uudet. Toivottavasti nämä pysyvät.

Löytämäni napit antavat kauempaa katsottuna ihan erilaisen vaikutelman kuin läheltä. Tykkään, minusta niissä on jotain metkaa, vaikka asiasta keskusteltiin tyylisilmää omaavan puolisoni kanssa erimielisissä tunnelmissa. Tekisi mieli hakea noita lisää, vaikken tiedä mihin ne laittaisin. Tai ehkä tietäisinkin...

Malli/Pattern: Lindsay by Cookie A

Lanka/Yarn: Tosh Sock (Terra)

Puikot/Needles: 2,5mm

Kengänvarresta pilkottavat sitten tällaiset. Neuloin viimeisen mummulareissun aikana. Mukana oli vain yhdet, hieman liian isot puikot, joten kavensin mallia jättämällä sileät raidat pois sukkien sivuista. Halusin myös jättää rikkomatta ainaoikean ja pitsineuleen luoman rouhean vaikutelman, joten ehkä olisin jättänyt raidat pois muutenkin. Sukissa on ainaoikealla neulotut, lyhennetyin kerroksin muotoillut kantapäät. Kärkikavennukset on toteutettu tekniikalla ja silmukoitu sauma varpaiden alle. Sekin aika hauska ja minulle uusi juttu.  

Oranssi ei varsinaisesti ole minun värini, mutta siellä täällä vivahtava vaaleanpunainen pehmensi sitä kauniisti. Eräs kuitenkin ihastui: Kun neuloin sukkia, kaksivuotias kapsahti yhtäkkiä sohvalle viereeni, tarrasi lankakerään molemmin käsin ja totesi hyvin painokkaasti: "Tästä väristä minä tykkään!" Kaipa tuollaiseen spontaaniin, omaehtoiseen kannanottoon olisi reagoitava.  

Epäonnistumis-takki

Malli/Pattern: Slow line by Veera Välimäki

Lanka/Yarn: Tosh merino light (Tern)

Puikot/Needles: 4mm

Voi ketunmarjat ja happamat sanon ma! Olihan minulla jonkinlainen etiäinen tästä jo neuloessa, mutta enpä uskonut sitä. Tietenkään ei voi olettaa onnistuvansa joka kerta, vaan harmittaa silti. Etenkin, kun ongelmat koon määrittämisessä alkavat olla enemmän sääntö kuin poikkeus itselleni neuloessa. Huolimatta siitä, että olen uudet ulottuvuuteni huomioinut ja niiden mukaan yritän neuloa.

Tällä kertaa en osaa päättää tuliko valittua liian iso koko vai onko vika mallissa, mutta veikkaan molempia. Takin selkäosa on liian leveä. Etukappaleiden yläosat puolestaan ovat kapeat, kaula-aukko niin laaja ja takaa matala, että takki lipsuu hartioilta. Ei asetu oikein mitenkään vaan liputtaa jostain päin aina hassusti. Jotain tällaista pelkäsin jo alkumetreillä, mutta sitkeästi vain jatkoin loppuun kuvitellen, että jospa se siitä. Mutta ei se siitä. Kun jokin ei istu niin se ei istu.

Kuviin ei ole panostettu sitten yhtään. Ja kun katastrofi saatiin dokumentoitua, palautui takki pikavauhtia alkutekijöihinsä. Tämä lanka-aarre muuntukoon joksikin kelvokkaammaksi! Toivon ainakin.

Toimintaterapiaa

Puikoilla on jotain ihanaa ja innostavaa. Tytärten kanssa olemme kuitenkin viettäneet viikkoa mummulassa. Neulominen on jäänyt vähemmälle, muttei se haittaa. Olen saanut oppia, lepoa, terapiaa. Perunoiden lisäksi olen kerännyt puolukoita, kanttarelleja ja karvarouskuja. Marjametsässä olen ollut ennenkin, mutta sienessä en koskaan; koska tunnistan varmasti sen ainoan, mitä ei kerätä saa. Käly neuvoi paikat ja opasti tunnistamisessa. Yhtenä iltana poimin melkein ämpärillisen kanttarelleja. Seuraavana päivänä samoiltiin hieman eri apajilla lasten kera. Maitokärrykyydistä huolimatta heillä oli tylsää.

Perunannostossa

Keväällä istutin perunoita ensimmäistä kertaa elämässäni. Nyt oli ensimmäistä kertaa mukana sadon korjuussa. Näissä kuvissa tehdään ruokaa itse, paljon syvemmässä merkityksessä kuin mitä ilmaisulla tavallisesti tarkoitetaan. Kaupassa käväistessä hämärtyy helposti tietoisuus niin ruuan alkuperästä kuin siitä, mitä se yksinkertaisimmillaan on. Tässä suhteessa koen itseni jotenkin menetetyksi tapaukseksi, mutta olen onnellinen siitä, että lapsillani on mahdollisuus kokemuksen kautta sisäistää jotain, mitä harva meistä nykyään enää tietää. Kiitos rakkaillemme halusta asennekasvattaa heitä (ja minua siinä sivussa).

Matamit hameessa

Viime vuonna näihin aikoihin nautin pyöreästä vauvamasustani. Nyt kun vauva alkaa lähestyä vuoden ikää, tuo maha ei juuri ihastuta. Tätä äitiä nimittäin ahdistavat suunnattomasti raskauskilot, joista monikaan ei ole matkan varrelle jäänyt. Onhan tämä jo tuttua, ja voin lohduttautua ajtuksella, että jos vanhat merkit paikkansa pitävät, palautuminen alkaa vasta vuoden kuluttua synnytyksestä. Entuudestaan tiedän senkin, että juuri tällä kohtaa on vaikeinta: aikaa on kulunut niin paljon, että tämän tuhdin olotilan alkaa pelätä jäävän pysyväksi. Silti oma ulkonäkö ahdistaa, vaatteet ahdistavat, ja ajatus vaatekaupoista se vasta ahdistaakin. Joten suuntasin ompelukoneelle.

Vanhasta farkkumekostani purin, leikkasin ja ompelin uuden hameen. Kaava on a-linjainen hame Joka tyypin kaavakirjasta, vyötärö madallettu muutamalla sentillä ja huoliteltu kanttinauhalla. Jossain kohtaa tein mittavirheen, sillä pienensin hameen vyötäröä muutamaan otteeseen ompelun edetessä, mutta väljähkö siitä silti tuli. No, vaihteeksi näin. Kangas on kaunis, mutta valitsemani tikkauslanka tekee hameesta sen verran kotikutoisen näköisen, että tartuin kursailematta miehen ideaan koristella helmaa. Maatuska on leikattu suoraan painokuvioidusta kankaasta (joka löytyi täältä), silitetty tukikankaalle, huoliteltu reunoista tiheällä siksakilla ja ommeltu käsin paikoilleen. Vähän epäilyttää, että muistutamme toisiamme liikaa sopiaksemme samaan hameeseen. Mutta tässä nyt kuitenkin ollaan, kaksi matamia hameessa.

Malli/Pattern: Mara by Madelinetosh

Lanka/Yarn: BC Garn Tussah Tweed

Puikot/Needles: 4mm

Helppo kolmionmallinen perushuivi. Neuloin rouheasta silkkilangasta, ja lopputulos on aivan erityyppinen kuin useammat näkemäni toteutukset. Alkusyksyyn sopiva, mukava huivi kuitenkin. Tykkään langan rouheasta vaikutelmasta. Kasteleminen venäytti sitä ihan reippaasti, mikä huviin kyseessä ollessa on vain hyvä. Jätin huivin reunasta pois 1o1n-osuuden, koska mielestäni se ei tällä langalla toiminut.

Hame

Minulla on kaunista sydänkuvioista puuvillakangasta (se ei siis ole pilkullinen vaan nuo valkoiset ovat
♥). Ompelin siitä kokeeksi esikoiselle hameen. Ihan sellaisen yksinkertaisen, jonka helma on pelkkä suora kaitale ja vyötäröllä sopivan mittainen resori. Helmassa luonnonvalkoista rikrak-nauhaa. Kangas on hieman liian jäykkää hamekankaaksi (pehmiääköhän se tuosta edes?), mutta pidämme silti. Kuosi on aika rakastettava.

Saimme aikaiseksi vain tällaisia epätarkkoja, jotenkin alakuloisia kuvia. Sellainen on päivä tänään.

Sieni poikineen

Pienikamarissa alkoi nimeäni huudella kovaäänisesti tällainen pieni perhe. Sieniperhe. Ne oli printattu riveittäin kankaaseen, siitä irti leikattava ja itse ommeltava (tsi-paketti by PaaPii Design). Oli pakko adoptoida ne meille. Vähän hassua, mutta ne olivat niin valtavan hauskoja! Sienien ompelu oli ihan hyvää harjoitusta, vaikka mein sienistä tuli vähän muotopuolia persoonia. Olin ehkä hieman suurpiirteinen mutkissa. Hauskaa oli myös täytellä sieniä yhdessä tytärten kanssa "puhinalla", kuten kaksivuotias askarteluvanua kutsui.