11 + 1 kysymystä

Sain yhdentoista kysymyksen haasteen kahdelta taholta: Mertsulta sekä Hahtuvanpilven reunalta. Kiitos molemmille! Minulla on siis kaksi satsia kysymyksiä, joihin vastaaminen veisi metritolkulla nettipalstatilaa, enkä usko kenenkään jaksavan lukea kaikkea. Niinpä valitsin parhaat päältä. Siis itseanalyysin kannalta parhaat.

1. Jollet kilkuttelisi puikkoja/koukkuja, mitä tekisit "säästyvällä" ajalla? Hyvä kysymys. En tiedä. Toivoisin voivani vastata että juoksisin jumpalla samaan tahtiin kuin entisessä elämässä eli aikana ennen lapsia. Mutta tuskinpa vain. Neulominen sopii minulle tällä haavaa erittäin hyvin siksi, että sitä voi tehdä kotona. Neulominen on sytyttänyt kiinnostuksen muunkinlaiseen käsin tekemiseen, ja saanut minut arvostamaan kaikenlaista itse tekemistä ylipäätään. Lisäksi bloggaaminen ja ravelry ovat olennainen osa neulomista, ja itsetehdyt neuleet taas olennainen elementti vaatekaapissani.  Joten neulominen kaikkine sivujuonteineen on niin iso asia, etten osaa kuvitellakaan mikä sen voisi korvata. Ellen neuloisi, olisin joku niin toinen ihminen että sitä nykyhetkestä käsin mahdotonta arvata.

Neulojan lapsella ei ole sukkia.

2. Monetko villasukat omistat? Yksi ja puoli paria, joista se kokonainen on kertaalleen parsittu ja reikiintynyt uudelleen. Ai niin, ja kahet anopin neulomat joista toiset on miehen kaapista pöllitty.

3. Montako pitsihuivia normaali immeinen tarvitsee ja miksi? Minä en tarvitse yhtäkään. Vaikka haaveilenkin siitä, että joskus olisi aikaa neuloa vain hienoja pitsihuiveja, taidan olla sen verran funktionaalinen tyyppi, että neuloisin silloinkin ennemmin vaikka pipoja hyväntekeväisyyteen. Tai villatakkeja lapsenlapsille.

4. Neulotko ympäri vuoden vai onko neulominen kausittaista? Neulon ympäri vuoden. Kesällä saattaa olla hiljaisempia kausia ihan siksi, että helteellä ei huvita edes neuloa. Olen myös huono ennakoimaan, eli neulon lapasia silloin, kun sormet ovat jo paleltuneet pakkasella, ja uuden sukkaparin, kun entinen on jo hajonnut. Ja kesäneuleen syyskuussa.

Näitä en tarvitse, eli joskus rymistetään myös ryteikköön.

5. Ostatko lankaa suunnitelmallisesti tiettyyn projektiin, vai innostuksen mukaan vai vaikuttaako Vilenismi eli tarjoukset ostopäätökseesi? Enpä taida olla mitään sukua Sulo Vilenille. Hinta ei siis juuri sanele ostopäätöksiäni - paitsi jos se on liian korkea. Haluaisin olla suunnitelmallinen, mutta olen hamsteri. Joskus se nolottaa. Mutta mielikuvitusta täytyy saada ruokkia ihan konkreettisesti!

6. Ostatko yleensä pieniä määriä lankaa vai kerralla takkilangoiksi asti? Sekä että. Ostan takkilangat jos olen asiasta varma, ja joskus vaikken olisikaan. Kaikki ei aina päädy siksi miksi alunperin piti, mutta ei se haittaa. Joskus haluan vain kokeilla uutta lankaa. Silloin ostan sitä pipon, lapasten tai sukkien verran. Tai huivin. Vyyhdin tai kaksi.

7. Miksi bloggaat? Nykyään kai pääasiassa siksi, että bloggaaminen on tehnyt minut tietoisemmaksi niiden asioiden suhteen joista kirjoitan: käsitöiden tekemisen ja arjen pienten ilojen (löytyvät useimmiten tunnisteella 'lapset'). Bloggaaminen pakottaa minut oikeasti reflektoimaan tekemistäni, jolloin asiat aukenevat ja sisäistän ne paremmin, kun olen joutunut niitä oikeasti miettimään. Niin hassulta kuin kuulostaakin, neulomisesta kirjoittaminen lisää itsetuntemusta.

Kolme vuotta sitten.

8. Näytätkö kuvissa omat/lastesi kasvot? Miksi/miksi et? Näytän aina välillä. Joskus mietin ettei se ehkä ole kovin viisasta. Neulon kuitenkin paljon myös lapsille, ja ompelen pääasiasa vain heille. Luulen, että meidät saatetaan tunnistaa ihan vaatteiden tai neuleiden perusteellakin, joten anonymiteetti ei ehkä kuitenkaan ole kovin taattua. Yritän ajatella, että netti on verrattavissa mihin tahansa julkiseen tilaan: siellä olet omana itsenäsi, mutta et voi kontrolloida sitä, kuka sinut näkee.

9. Oletko osallistunut neuletapaamisiin (lyhyet tapaamiset, retriitit)? Entä vaihtoihin (sny, ravelryn vaihdot jne.)?  En ole jaksanut panostaa vaihtoihin tässä elämäntilanteessa. Tapaamisista olen osallistunut ainoastaan Titityyn neuleiltoihin. Viime aikoina en niihinkään, ollut kovin sidottu kotiin. Mutta retriitteihin olisi kiva osallistua. Ehkä joskus vielä ehdin. Ja uskallan.

10. Neulotko mieluummin/useammin ohuita vai paksuhkoja lankoja vai sujuvasti molempia tilanteen mukaan? Molempia sujuvasti sekaisin.

Sisaruus lämmittää. Ja äidin neuloma villatakki.

11. Jos saisit valmistaa vain yhdenlaisia neuleita, olisiko työ pusero, sukat, kaulaliina vai jotain muuta? Viime aikoina olen kunnostautunut pienissä töissä, mutta jos olisi mahdollisuus vain yhteen, se olisi ehdottomasti villatakki. Ehdottomasti.

+ 1. Mistä langasta et missään nimessä haluaisi neuloa ja miksi?Minkäänlaisesta akryylilangasta. Niin kauan kun maailmassa villaa riittää siihen ei ole mitään syytä.

Haasteeseen kuuluu vastata yhteentoista kysymykseen ja keksiä uudet kysymykset eteenpäin laitettavaksi. Tässäpä tulee kysymyksiä:

1. Miksi neulot?  

2. Jos saisit valmistaa vain yhdenlaisia neuleita, mitä neuloisit?

3. Teetkö tilaustöitä? Miksi?  

4. Mitä et missään nimessä haluaisi neuloa ja miksi?

5. Ellet neuloisi, mitä tekisit "säästyvällä" ajalla?

6. Onko kesä neulojan kannalta hukkaanheitetty vuodenaika?

7. Ostatko neuleita kaupasta?

8. Haluaisitko olla omavarainen jonkin asian suhteen?

9. Miksi käsityöt ja ruuanlaitto ovat taidetta, mutta siivoaminen ei?

10.Mikä on neulojan painajainen ?

11. Mitä haluaisit neuloa seuraavaksi?  

Haaste tulisi jakaa eteenpäinkin. Se onkin kinkkinen paikka. On niin paljon bloggaajia ja neulojia joiden mietteet kiinnostaisivat! Niinpä lainaan Katin metodia ja totean, että kysymykset ovat tässä. Jos huvittaa, jätä vastauksesi kommenttiboksiini. Tai jos löytyy kiinnostusta syvällisempään pohdintaan, nappaa kysymykset blogiisi. Vinkkaa kuitenkin siitä minulle, koska olen utelias!

Joinain päivinä vain hymyilyttää

Kun asiat tuntuvat loksahtelevan kohdilleen kuin valmiin palapelin palaset. Ja tuntuu, että asiat ovat niinkuin pitääkin, ja maailma minun puolellani.

 

 

Blogiini on näemmä löydetty myös sellaisella haulla kuin 'hoitamaton piha'. Huvittaa sekin.

Kesän ensimmäisiä mekkoja (toivottavasti ei viimeisiä!)

Mekkomania näyttää levinneen kulovalkean lailla Mekkotehdas -kirjan myötä. Eikä ihme - opus on tosi inspiroiva! Jopa siinä määrin, että ompelutöistä, jotka aloitin ennen kirjan saamista, meinasi tulla ihan pakkopullaa. Aikarajat ja tiukka päätös kuitenkin auttoivat työn loppuun saattamisessa. Niinpä kaikki kolme tytärtä juhlivat eilen serkkutyttönsä 1-vuotissynttäreitä uusissa mekoissa.  

Kaikki mekot ovat Ottobren kesänumerosta (3/2012). Pienin malli on Kokeshi doll -mekko, koko 80cm. Sitä varten oli ihan metsästettävä tuota Hilcon kangasta, josta lehden mallikappalekin oli ommeltu. Se tuntuu hiukka liioittelulta minun taidoillani, mutta kangas on niin suloista! Vaaleanpunaista vuoria en halunnut, vaan helmasta pilkottaa kaistale pirteää sitruunankeltaista. Mallikin oli sen verran kiva, että mietin ompelisko kuitenkin uuden version vai selailisko vielä lisää Mekkotehdasta...

Keskimmäiselle ompelin samasta lehdestä Cerise -mekon, josta aiemmin tein harjoituskappaleenkin. Neiti halusi "titä kangatta mittä on niitä aikuitia". Eli geishoja hällekin. Mekko sai kuitenkin jyrkän ensituomion, koska olisi pitänyt olla "muttaa tähän atti ja TITTEN titä ihmittä". Häneen siis uppoaisivat mitä mielikuvituksellisimmat kuosikimarat. Puki tuo kuitenkin mekon ylleen toisenkin kerran, joten toivoa on. Mekko on kokoa 110 cm ja istuu hyvin.

Esikoinen sai Cerisensä paksusta roosanvärisestä 100%:sta pellavasta, jota löytyi paikallisesta Kangas-Partista. Koko on 128 cm. Kangas on hengästyttävän ihanaa, mutta tähän mekkoon ohuempi puuvilla tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Tämä pellavaversio on jotenkin leveän oloinen tytön päällä. Mekkotehtaasta lainasin idean helmaan ommeltavasta kukkasesta. Se ei ihan onnistunut, mutta odottakoon nyt ainakin hetken päätöstä purkamisesta. Jos raskin sitä tehdä.

Jonkin verran viraabeleja virityksiä ovat jokainen, eivätkä nurjat puolet todellakaan kestä katsetta. On hieman vinoa tikkiä, eri mittaisia nappilistoja ja yhdet väärinpäin ommellut saumatkin, jotka kaikki varmaan saisivat entisen käsityönopettajani itkemään. Päätin kuitenkin, että pääasia on saada valmista aikaiseksi. Minulla on ollut taipumus olla aika vaativainen lopputuloksen suhteen ja turhautua silloin, kun en oikeasti osaa. Pidänkin nykyistä epätäydellisyydensietokykyäni käsityömuotoisen self help -terapiani läpimurtona. Hyvä minä!  

Lapsi kameran takana

Ajattelin lyödä kaksi kärpästä samalla iskulla. En tiedä oliko fiksua. Yleensähän yhdenkin kanssa käy niin, ainakin minulle, että surina alkaa kuulua jo ennenkuin isku osuu maaliinsa.

Malli/Pattern: Atelier by Heidi Kirrmaier

Lanka/Yarn: BC Garn Soft Silk

Puikot/Needles: 3,5mm

 

No, minä nyt joka tapauksessa ajattelin, että mehän saamme kätevästi räpsittyä neulekuvia aamupäivän puistoreissulla. Ihan siinä leikkiessä ja keinuessa. Ja muksuilla olisi vielä hauskaa, kun saisivat käyttää kameraa. Että semmoinen suunnitelma!

Kun kolmevuotias säätää pokkarikameralla, ei kuvan laadun suhteen voi odottaa kummoisia. Tähtäsi se edes oikeaan suuntaan. Neuleprosessista kirjoitin kuitenkin niin monta kertaa, että päätin hoitaa asian lopullisesti päiväjärjestyksestä. Kun malli on mitä on, ei ne tästä juuri kummene kuitenkaan. Ja oikeastaan kuvat vastaavat aika hyvin tunnelmiani tämän työn tiimoilta. Hieman halju ja muutenkin jotenkin epämääräinen. Lämmittää kuitenkin just sopivan vähän, joten olen kai ihan tyytyväinen. Siihen saakka kunnes keksin itselleni paremmin sopivan mallin.  

Lanka yllätti minut taas venähtämällä odotettua vähemmän. Mittasuhteet - hihan mitta ja vyötärönauhan paikka selkäpuolella - osuivat silti aika kivasti kohdilleen. Ylläolevassa kuvassa näkyy hieman takin etureuna, joka on erityishuomion arvoinen. Se neulottiin nostamalla kolme ensimmäistä silmukkaa joka kerroksen alussa neulomatta puikolle. Ohjeessa vinkattiin vielä kiinnittämään tähän huomiota blokkausvaiheessa, ettei reuna kiristä liikaa. Etureuna on kuitenkin muuta helmaa lyhyempi. Ehkä tarkoituksella, mutta minulle se aiheuttaa tunteen, että takki olisi hieman nafti minulle. Ja taitaa olla sanomattakin selvää, etten oikein pidä siitä. Jos joskus tämän mallin uudelleen neulon (tuskin!), en taatusti nosta silmukoita.

En juuri ole harrastanut tällaisia puolihihaisia neuleita, mutta materiaalina silkkilanka on sellaiseen oivallinen. Ja jos langan ominaisuuksia neuloessa miten manasinkin, niin lopputulos on työn arvoinen. Kastelun jälkeen neulos pehmenee niin että on puettuna kuin pilveen kietoutuisi. Ihan sen tunnun takia voisin neuloa tästä langasta vaikka ihoa vasten pidettävän tunikan tai puseron. Ehkä hieman isommilla puikoilla.

Lisähuone

Purkkavirityksen tuntua, tuumasi mies. Minun silmääni portti on suorastaan kaunis.  Ehkä se johtuu siitä, että aidan myötä pihasta tuli oikeasti osa kotia. Pieni kesäinen lisähuone, jossa oleskella ilman huolta koiran karkaamisesta. Portista joskus karataan lenkille, mutta yhdessä. Tai työnnetään kuopuksen rattaat takapihalle päiväunia varten. Aita on rajallisella budjetilla koottu, ei loppuelämäksi aiottu. Ja sellaisena tuiki tarpeellinen, suorastaan nerokas.

En ole mikään puutarhaihminen, eikä sellaiseen ole ollut tilaisuuttakaan. Vuosia sitten pihallamme oli pioneita, jotka kurkottivat aurinkoon ihan hoitamatta. Nyt oikeastaan ihmetellään, mitä tämä piha kasvattaa. Särkyneitä sydämiä. Niistä tulee mieleen muorini ja hänen kukkapenkkinsä. Unikot muistan myös erityisesti, vaikka siellä oli paljon muutakin. Istutuksia vaalittiin muumimammamaisella boheemiudella. Kotiin lähtiessä minulle kerättiin usein mukaan iso, kirjava kimppu.

Voikukkaakin löytyy. Mistäpä ei löytyisi.

Tuijan alla varjossa majaileva pikkuinen on sen sijaan uppo-outo. Mikähän lienee?

Löytyy myös paikka auringossa. Ajatus leikkimökistä (mihin se muka mahtuu!). Alan jo miettiä pieniä, itse maalattuja huonekaluja. Monista paloista koottuja pitsisiä verhoja, Tiimarin räsymattoa ja sitä hiljan näkemääni punaista kahvipannua, joka olisi omiaan lasten leikkeihin.

Voi kuulkaa! Yksi purkkaviritys mahdollistaa vaikka mitä!

Koukussa

En ikinä olisi uskonut että minulle käy näin. Minulle, jota virkkaaminen ei liiemmin ole jaksanut innostaa. Mutta kävipä vain. Kun ei jaksa tarttua mihinkään isoon, eikä aloitella jatkuvasti uutta pientäkään, niin eikö tämä ole hyvä välimuoto? Tai oikeastaanhan tämä on kuin napsisi huonot puolet molemmista vaihtoehdoista.

Mutta vaikutukset ovat positiivisia: Pikkutilkkuja koukutessa uusia ideoita alkaa viritä ihan itsekseen. Ja värit ovat niin addiktoivat! Mieli on kaksi, kolmekin neliötä edellä. Tietenkin unohdan hienot suunnitelmani ennenkuin ehdin toteuttaa ne. Mutta siinä se hauskuus piileekin! Tilkkutyössä on myös mukavasti väljyyttä lopputuloksen suhteen. Ellei tule tuolinpeittoa, tulee tyynynpäällinen. Tai ainakin monta kirjavaa housunpaikkaa.

Puolivillainen pipo

Malli/Pattern: Sirle by Suvi Simola

Lanka/Yarn: Sandnes Garn Mini Duett  

Puikot/Needles: 3,5mm ja 2,5mm (resori)  

Edellisessä Sirlessäni käytin hyväkseni vain kaunista mallineuletta. Tämä on toteutettu aivan ohjeen mukaan, mutta ohuemmasta langasta (DK --> fingering). Arvelin, että kyllä se jollekin sopii. Onneksi sopii juuri hänelle. Mini Duett on puoliksi villaisena puuvillaa lämpimämpää, mutta pitsineule on kuitenkin ilmavaa. Pienelle puuvilla/villa on oiva materiaali viileämmillä kesäkeleillä. Mini Duett onkin ihan mukiinmenevä lanka. Mutta se on sanottava, että tässä kuitusekoitekategoriassa ei ole Rowanin voittanutta.

Väri on kaunis. Mallineuleeseenkin se istuu ihan hyvin, vaikka minulla oli niin vahva kuva Sirlestä valkoisena, että sen yli oli vaikea päästä. Puolitoistavuotiaan päässä löysä myssymalli ei ehkä ole käytännöllisin mahdollinen, mutta toimii ainakin söpöstelypipona (ja mahtuu vielä ensi vuonnakin). Ja nyt kun kokeilin lyhennetyin kerroksin muotoiltua resoria, joka on pipon varsinainen juju, tykästyin siihen niin kovasti, että uusi Sirle on jo puikoilla. Puuvillasta. Itselleni. Eikä valkoisena.  

Pystyraita hoikentaa

Olen sunnuntaista saakka juonut kahvia tällaisesta mukista. Mies liitti sen osuvasti kyseisen päivän tematiikkaan, mutta kyllä se lankesi osakseni taannoisen keskustelun tuloksena: esikoinen varasi Primadonnan hevosen itselleen, joten minulle jäi Mymmeli. Vai Mymmelin äitikö tämä oli? Joka tapauksessa äiti hymyilee. (Ehkä se kuvittelee, että kyllä tuon raitatakin alta voi primadonnakin kuoriutua!)

Viikolla posti toi lisää herkkuja. Ihan harmittaa, että ehdin jo leikata kankaita Ottobren kaavojen mukaan. Toisaalta ei vahinko ole suuren suuri: Kirjassa kyllä väitetään, että tytöllä voi olla liikaa mekkoja. No, meidän tytöillä ei ole. Ainakaan vielä.

Herneenverson on istuttanut kuopus päiväkodissa. Kotona seurasi pitkällinen pohdinta siitä, miten se osasi. Mutta näin eilen, miten se soitti kapuloita ihan oikeassa kohdassa esitystä, joten mitäpä se ei osaisi.

Ilmeisesti tästä kuvasta löytyy siemeniä.

Isot olivat huovuttaneet pannulappuja. Niistä tuli liian ohuita, mutta joustavuus ja luova ongelmanratkaisu on käsityöharrastajan tärkein ominaisuus. Sain siis kaksi seinäkoristetta. Ja selostuksen: "Valitsin ton harmaan, kun se on samanvärinen kun sun tukka." (Ja näin hänet palautettiin ruotuun. Että se siitä primadonnasta. No. Ainakin pystyraita hoikentaa.)  

Väripilkkuja

Toinen tuli vastaan romukaup vanhan tavaran liikkeessä, toinen puskassa koiran pissityskävelyllä.

Keltainen on ok pieninä annoksina muttei omissa vaatteissa. Paitsi jos innostun ompelemaan haaveilemani hameen mustakeltaisesta räsymatosta. Tyttären huoneeseen yöpöydäksi tuoli on kuitenkin ihan passeli. Ja hei, tässä voi istuakin! tuumasi kolmevuotias tohkeissaan.

Ja ainahan sen voi maalata jos siltä tuntuu.

 

Melkein puhki ruostunut, pohjastaan kuperaksi vääntynyt emalimuki olisi kuntonsa puolesta roskiskamaa. Mutta tuo väri! Jos satut tietämään, mistä langasta löytyisi tuollainen vanhanemalinsininen sävy, niin jätä vinkki kommenttiboksiin. Tää haluais neuloa jotain sellaista.

 

***

http://petitsiteofstar.blogspot.com/2011/02/iconic-pixie-haircut.html

Kuvassa Jean Seberg. Muistiin itseäni varten.

Sirle

Malli/Pattern: Sirle by Suvi Simola

Lanka/Yarn: Teetee Primavera

Puikot/Needles: 3,5mm

En ihan taas tiedä miten tähän päädyttiin, mutta aikuisten "normaalipituinen" versio päätyi kolmevuotiaan päähän.  Ei ole ihan parhaassa terässä enää, hiekassa pyörinyt, tahrainen, pidetty. Tai siis onhan se parhaassa terässä. Juuri sellainen neuleen pitää ollakin. Pidetty. Tämä on myös älyttömän kaunis.

Harjoituskappale

Kaava: Cerise -mekko, Ottobre 3/2012

Kangas: kierrätyspuuvilla

Sain päähäni, että tämän kesän juhliin ompelisin mekkoja. Paikallisesta löysin palan roosanväristä paksua pellavaa (muut värit oli harmikseni myyty loppuun) ja uudessa Ottobressa oli riittävän simppelin näköinen kaava. En kuitenkaan uskaltanut silputa pellavaani suorilta, vaan tein ensin tunikamittaisen harjoituskappaleen puuvillan palasta, joka on muistaakseni kierrätyskeskuksesta peräisin.

Kaikenlaista pikkuvilunkia tästä löytyykin. Taskut leikkasin päärmereunasta. Ajattelin ensin ommella siihen peitoksi jotain rikrak-nauhaa tai pitsiä, mutta kangas ei kaipaa mitään ylimääräistä.

Ja täälläkin ylimääräisiä tikkauksia sun muuta. Napeista tykkään valtavasti juuri tätä kangasta vasten! Niitä on neljä, koska varastossani oli vain neljä. Yksi tai kaksikin lisää ei olisi ollut lainkaan pahitteeksi. Olisi kuitenkin pitänyt sijoittaa napinlävet hieman tiheämpään ja jättää helma pidemmältä matkalta avonaiseksi.

Pahoittelen mallin kannalta epäinformatiivisia kuvia. Lapsukaiset eivät olleet oikein poseeraavaisella tuulella. Mutta kivaa oli.

Pikkukettu piilottelee

Etsi kettu kuvasta.

Siinähän se. Mummin tuomalla peilipöydällä. Enpä tiedä miten se siihen on eksynyt, mutta...

...on jo aika nostaa se esille. Lasten askartelut ovat jääneet kovin vähälle huomiolle viime aikoina. Tämä on esikoisen kerhotuomisia varmaan jo parin vuoden takaa. Ketun sisällä taitaa olla sellainen muovinen Actimel -purkki tai vastaava. Päällinen tytön kertoman mukaan "sanomalehteä ja vettä". Veikkaamma siis jonkinlaista paperimassaa. Ketun sisällä rapisee jokin, ehkä kourallinen riisiä.

Pinta on hyvin kipsimäistä. Ja yllättävän kestävää. Edes häntä ei ole katkennut, vaikka kettu on päätynyt lasten helistimeksi. Ja siinä(kin) suhteessa tämä tyyppi on melko ainutlaatuinen tapaus.

Lapsia lahjomassa

Lapsia lahjoessa ei parane olla turhan herkkänahkainen. Palaute on nimittäin kainostelematonta ja suorasanaista.

Paketista voi paljastua pieniä iloja - tai valtava pettymys.

 Onneksi äiti tietää jo kokemuksesta, ettei tällaisissa tilanteissa kannata odottaa liikoja...

...eikä pahoita mieltään, kun lapsi paketin avattuaan parkaisee suorastaan loukattuna: "Mä en halunnut tällaisia!" 

...vaan ottaa koko touhun kasvatuksen kannalta. Ellei muuten niin siksi, ettei mies pääse lausumaan niitä maailman kamalimpia sanoja (mitä minä sanoin). 

Ja alkaa se tekemisen ilokin pienen sulattelun jälkeen löytyä.

Sitä seuratessa aikuinen muistaa, miten pitkän tien on itsekin joutunut kulkemaan päästäkseen pisteeseen, jossa ei osaa vielä juuri mitään. Kun kertoo kolmevuotiaalle ettei haittaa vaikka tulee virheitä. Tärkeintä on kuitenkin oppia purkamaan.