Kosmeettisia parannuksia

Ei neuleasiaa vieläkään. Mario-myssy odottelee kuvatuksi tulemista ja Lehmus (ensimmäinen iso pitsihuivini!) on päättelyä ja viimeistelyä vaille valmis. Ehkä sitten myöhemmin. Voisin keksiä muutamankin tekosyyn, mutta myönnetään että hommaa jarruttaa se, etten jaksa perehtyä uuden läppärin kuvankäsittelyohjelmaan.

Nyt on mielessä ollut muuta. Saippuaa! Kosmetiikkaa. Ihorasvoja. Seuraa siis hörhövaroitus, sillä vaikka kuvittelen olevani ihan valtavirrassa mateleva tavis, tuppaan toistuvasti eksymään urille, jotka kirvoittavat huvittuneita kommentteja elämään ylimielisemmin suhtautuvilta tahoilta.

Kaksi vuotta olen kärsinyt talvikauden kestävästä ihon kuivumisesta ja etenkin käsissä esiintyvästä kirvelevästä, haavaisesta ihottumasta. Talvikausi alkaa elokuussa ja päättyy toukokuussa, joten suunnilleen kaikki apteekin perusvoiteet ja käsikauppakortisonit olen käynyt läpi apua etsiessäni. Tuloksetta. Se, mikä ei ole ollut vain tehotonta on pahentanut ongelmia: esimerkiksi mietokin kortisonivoide sai ihon haavautumaan entistä pahemmin.

Nyt olen Inkan postauksen innoittamana kokeillut ihottumiin seosta, jossa on oliiviöljyyn liuotettua hunajaa. Ja arvatkaa mitä! No, allergioihin taipuvaiselle hunajan hierominen haavaiseen ihoon aiheutti parilla ensimmäisellä kerralla hillittömästi kutisevan reaktion. En hätääntynyt, sillä saahan apteekin voidekin kuivan ihon kirvelemään. Seoksen pestyäni iho rauhoittui ja tuntui paremmalta kuin aiemmin. Kolmannella kerralla ei enää kutissut ollenkaan. Haavat ovat parantuneet. Iho on kuiva, mutta selkeästi parempi kuin aiemmin. Tänään hain ihan omaksi purkin karitevoita, joka pienen testauksen perusteella tuntui auttavan hyvin tuohon kuivuuteen.

Olenpa siis joutunut pohtimaan suhtautumistani kosmetiikkaan. Atopiaan ja allergioihin taipuvaisena olen oppinut pitämään vettä iholle pahana, puhtautta hyvänä, ja apteekin perusvoidetta kaiken perustana. Luonnonkosmetiikkaan olen oppinut suhtautumaan skeptisesti, ovathan sen kasveihin pohjautuvat tuotteet sentään herkästi allergisoivia eikä voi ollenkaan tietää mitä niissä on! Se, mistä nuo käsitykset ovat mieleeni iskostuneet ja kenen etuja ne loppujen lopuksi palvelevat on mietityttänyt paljon viime päivinä.

Kirjastopäivä

Kahdenkymmenen asteen pakkasella ei ole asiaa puistoon eikä pulkkamäkeen, joten suuntasimme kirjastoon. Nyt on pinottain luettavaa! Lasta piti ihan toppuutella, ei enempää kuin laukkuun kerralla mahtuu. Itseä ei tarvinnut, koska kaikkia haluamiani ei löytynyt. Saippuakirjaa etsin, kimmokkeen sain täältä.

Haavelista

Esimerkiksi tällaisia:

* pitkähihainen t-paita (joka ei sisältäisi elastaania)

* Wishwearin pellavamekko

* Ruskovillaa vuoteeseen (monivuotinen kestohaave)
* Noolanin pellavaa kesäksi (niitä yksiä pellavahousuja käytin koko viime kesän)

* pellava(sekoite)lakanat

Liian kallista tai liian elitististä hankittavaksi. Materialistista tai muuten vaan turhaa. Onneksi aina saa haaveilla.

Tavara-ahdistusta ja tarveharkintaa

En tiedä miten yleistä tavara-ahdistus on, mutta tuskin ainoana sitä poden. Etenkin näin joulun jälkeen, kas kummaa. Kaikkea tuntuu olevan liikaa. Tyhjän tilan kaipuussa olen koittanut siivota. Ja ihmetellyt, miksi tavarasta luopuminen on niin vaikeaa, tarpeettomastakin? Ja miksi sitä tuntee tarvitsevansa jotakin uutta, vaikka tietää ettei tarvitse?

Lapset tuovat oman ongelmansa. Pitäisi opettaa kriittisyyttä ja eettistä kuluttamista. Ja kuitenkin haluaisi antaa kaiken mitä pieni sydän vain halajaa, ja vielä vähän enemmän. Ja niin haluavat sukulaisetkin. Seuraukset ovat arvattavat.

Pitäisi ja pitäisi. Kriittisyydessäni suorastaan kieroutuneena en osaa pysähtyä pelkkään kulutuskriittisyyteen, vaan koko termi kyseenalaistuu mielessäni väkisinkin. Ekoilu tuntuu olevan ajan trendi, eikä ollenkaan huono trendi, mutta pistää miettimään mitä sitten. En tarkoita sitä, että trendit tulevat ja menevät, vaan sitä, että kulutuskriittinen ekotrendi kuitenkin perustuu kuluttamiseen.

Nimenomaan kulutuskriittiset tekstit ovat saaneet minut pohtimaan jakomielistä suhtautumistamme kuluttamiseen. On upeaa että tarjolla on eettisempää ja ekologisempaa. Mutta siinä on jotain falskia, että eettisestä & ekosta tulee hikipajoissa tuotettujen halpatuotteiden mainosargumentti, jonka tarkoitus on lisätä myyntiä. Näin kuitenkin on käynyt, ainakin päätellen siitä, että esim. ekopuuvillatuotteet ovat ilmaantuneet lähes jokaisen kauppaketjun valikoimiin. Myös sellaisten, joiden liikeidea perustuu tuotteiden riittävän lyhyeen elinkaareen.

Oikeaa kulutuskriittisyyttä lienee kuluttamisen välttäminen. Ettei ostaisi yli tarpeen. Mutta kuten alussa totesin, tarpeen määritteleminen on joskus niin hirvittävän vaikeaa. Minusta tuskin koskaan tulee linkolamaisen hyvää ihmistä, mutta tunnen tarvetta keskittyä siihen tarpeenmäärittelyyn. Se lienee paikallaan, sillä haavelista on nytkin pitkä.

Olivia

Malli/Pattern: Olivia by Kim Hargreaves

Lanka/Yarn: Rowan Felted Tweed (rage)

Puikot/Needles: 3mm, 3,25mm, 3,5mm
...ja Ravelryssä...

Hän valmistui hyvissä ajoin joulun alla, ja on ollut jo kovasti käytössä. Tykkään! Ihastuin malliin nähtyäni parikin toteutusta. Erityisesti nämä Prosessineulojan kuvat sykähdyttivät, ja Olivia poltteli mielessä niin että uskaltauduin korkkaamaan Visa-korttini ja tilaamaan ohjekirjan Englannista. Roihu oli siis hurja.

Epäilen kyllä menettäneeni jotain oleellista muokatessani mallia hieman: Jätin pois taskut, joiden funktio neuletakissa ei oikein ole minulle avautunut. Lisäsin myös helmaan mittaa luomalla joka kappaleesen aloitussilmukat yhtä kokoa isommalle koolle ja tekemällä kolme ylimääräistä kavennusta, jolloin mittaa tuli kymmenisen senttiä lisää ja päädyin pienempään koon silmukkamääriin. Vaikka mallin viehätys piilee sen mittasuhteissa, päädyin tekemään näin, koska epäilin sen muutoin jäävän liian lyhyeksi minun makuuni ja käyttööni. Tarve kuitenkin oli sekä hameen että housujen kanssa toimivalle perusneuleelle. Ainahan sitä voi kuvitella neulovansa saman uudelleen hieman eri tavalla. Lyhyempänä ja taskullisena, ja ehdottomasti ilman saumoja. Vaikka sitten, kun minulla ei enää ole imetettävää ja voin käyttää mekkoja - joiden kanssa kuvittelen lyhyen väljän neuletakin istuvan kuin nenä päähän - niin paljon kuin sielu sietää.

Kuvasimme takkia joululomalla pariinkin otteeseen, mutta kelvollisia kuvia ei juuri siunaantunut. Vaikka tiedän että syyttämän pitää vuodenaikaa ja valon puutetta, tekee kiittämättömän mieli purnata kuvaajallekin. Ettäs, rakkaani, tiedät.

Ulkokuvauksilla oli yleisöä.

Pakkasukkoa vastaan

Joululomalla pulkkailtiin. Perheellämme on juuret nälkämaalla, jossa on aina kylmä (ja silloin kun ei ole kylmä niin tuhansittain hyttysiä), joten olemme oppineet uhmaamaan pakkasta. Minä tosin umpikaupunkilaisena olen joutunut hieman opettelemaan.

Joululomaprojektinani oli tuhota kilo jossain mielenhäiriössä hamstrattua Eskimoa. Langanhävitysprojektissa pääsin tuskin puoleenväliin. En keksi kuka vielä haluaisi punaisia asusteita, eikä lankakaan ole ihan lempineulottavaa paksuutensa vuoksi. Muun muassa tällaista tuli:

Ja tällaiset (Bella's mittens). Näiden pariksi tein samaa pintaneuletta toistavan myssyn. Molemmat jäivät käyttöön esikoisen kummitädille.

Tällainen se on, meidän lasten mummula. Vanhoja esineitä ja vanhaa talotekniikkaa. Kotiinpaluu herättää aina monenlaisia asumishaaveita.