Tyhjän pään projekti

Malli/Pattern: Clapotis by Kate Gilbert

Lanka/Yarn: Fleece Artist Sea Wool (Carousel)

Puikot/Needles: 4,5mm

Minulle näyttää raskausaikana käyvän aina näin: pää jää tyhjäkäynnille, eikä mistään tunnu tulevan mitään. Parin puretun yrityksen jälkeen kaipasin jotain yksinkertaista. Ohjeiden mukaan tehtävää. Kaivoin hyvän aikaa kypsyneen Sea Woolin esiin ja testasin alun Baktusta. En kuitenkaan pitänyt siitä, joten päädyin kaiken uhalla aloittamaan Clapotiksen, johon alunperinkin lankaa suunnittelin. Hassu päätös tilanteessa jossa kaipasin jotain helppoa aivotonta tekemistä, sillä Clapotis on jäänyt tekemättä koska en ole uskaltanut tarttua siihen. Podin rimakauhua.

Loppujen lopuksi malli ei ole järin hankala neulottava. Päin vastoin: melko simppeliä saman toistamista. Silmukoiden purku hirvitti aluksi, mutta olikin aika hauskaa! Neuloin aiemmin printtaamistani englanninkielisistä ohjeista, mutta sattumalta löysin myös suomenkieliset ohjeet täältä. Onnistuin kuitenkin hukkaamaan jokaisella suoran osuuden purkurivillä yhden silmukan, joka sitten piti keksiä uudelleen seuraavan rivin alussa. Tässä kohtaa ohjeiden kielellä ei nähtävästi ollut merkitystä - hoksasin vasta tätä kirjoittaessani, missä tein virheen...  

Kaiken kaikkiaan juuri sopiva tyhjän pään projekti. Haastavinta taisi olla aviomiehen puhuminen vyyhtienpurkuavuksi, valmiin huivin pingottaminen sekä valokuvien ottaminen. (Niistä ei mieleisiäni tullutkaan. Ja alimmasta kuvasta näkee, millaisen reunan saa aikaiseksi käyttämällä alustana pyykinkuivaustelinettä ja apuna satunnaisia pyykkipoikia.) Joten jos joku muukin potee rimakauhua Clapotiksen edessä, niin suosittelen selättämään sen! Malli on mainettaan yksinkertaisempi. Kahdeksastatoista silmukkamerkistä oli apua, mutta hieman keskittymällä pärjää varmasti ilman merkkejäkin. (Ei, sitä en halunnut edes yrittää.)

Sea Woolin värit ovat herkulliset, kuultavat, ja neuloutuivat kauniisti. Ainoastaan molemmissa päissä levennys/kavennusriveillä lätäköityi. Punaista molempiin päihin. Neuloin huiviin vähän vajaa kaksi vyyhtiä, eli kaiken minkä sain menemään. Lanka on mukavaa neulottavaa, siinä on himmeä kiilto ja kevyt, ei villainen, juuri kesään sopiva tuntu. Valmiista huivista tuli tosi mieluinen. Olisikohan liioittelua tehdä toinenkin, vaikka yksivärisenä...?

Kerrostalojuhannus

Ei meillä juhannussuunnitelmia ollutkaan. Mutta jos olisi ollut, ne olisivat peruuntuneet kuopuksen kuumeilun vuoksi. Juhannus on ehkä ankein kalenterijuhla kerrostalossa vietettäväksi. Jospa ympäristön suunnittelussa olisi edes panostettu yhteisiin lapsiystävällisiin virkistysalueisiin nurmineen, varjoa suovine puineen, penkkeineen ja muurattuine pihagrilleineen, jonka ympärille kaikki olisivat tervetulleet! Lapsuuteni pihapiiri 80-luvulla oli sellainen. Nyt voi vain toivoa. Olenkin löytänyt itsessäni piilevän Nuuskamuikkusen törmätessäni joka kulmassa punaisella ruksattuihin koirankuviin ja "läpikulku kielletty" -kyltteihin. Onneksi anarkismini on uinuvaa lajia.

Aattona ehti kuitenkin kaikenlaista. Lähipuistossa oli kavereitakin,  ja kivaa. Saunottiin, leivottiin mustikkapiirakkaa. Ja ompelin hatun (kaava Ottobre 3/2010) johon ihastuin täällä. Kangas on kirpputorilta löytynyttä puuvillaverhoa. Hieman liian retroa, ehkä. Mutta ihanaa raikasta perusvihreää.

Juhannuspäivänä isi leikkasi juhannustukan.  

Ulkoilmaelämää

Haluaisin kovasti enemmän ulkotilaa: Pienen kasvimaan. Herukkapensaita. Ehkä omenapuun. Vaaleanpunaisia ja valkoisia pioneja. Tilaa lasten ja koiran touhuta. Aurinkoa, ja riittävästi varjoa jossa oleilla kuumimmat ajat. Tyytyminen on kuitenkin tähän.

Parvekkeen suurin puute on, että sitä voi käyttää vain kuten sisätilaa: Ei juosta, riehuta, kiipeillä. Ollaan vain. Vaikka luetaan. Kivaa sekin. Lattialla piirtämisestä on myös tullut suosittua. Ja vaikka haluaisin sen pihan, lasten viihtyminen muistuttaa siitä etteivät asiat ihan huonosti ole.

Lettukestit

Kesän ensimmäinen parvekepiknik (voi kun joskus voisi suunnata sen omaan puutarhaan!): lettuja, mansikkahilloa ja kermavaahtoa. 

Maistui!

Syötävät kukat kasvavat. Lapsi huolehtii edelleen itse niiden kastelemisesta.  

Kahdeksantoista pientä silmukkamerkkiä

Tarvitsin kahdeksantoista silmukkamerkkiä erääseen huiviin, mutta minulta ei näprä kerta kaikkiaan luonnistu. Kokeilin aika monta kertaa aika heikoin tuloksin. Sain kuitenkin kahdeksantoista merkkiäni: mies askarteli ne minulle. Melko kilttiä.

Terapiahattu

Joskus on parasta tehdä jotain keskittymistä vaativaa. Usein se auttaa, kun olo on muuten kurja ja kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Tämä on siis sellainen terapiahattu tilanteessa jossa maailma on juuri suurin piirtein romahtanut. Isot asiat ovat huonosti, hattuun olen oikein tyytyväinen.

Nuorimmainen on aurinkosuojan tarpeessa ollutkin, sillä viime kesäinen on käynyt pieneksi ja isosiskon vanha humpsahtaa vielä silmille. Malli on sama Juju lastenvaatekirjan kippolakki kuin viimekesäinenkin, kangas askarteluliikkeestä ostamaani tildaa. Hieman reilu tästä tuli, tai sitten hattu ei vaan istu tyttären päähän. Epäilen että kaavassa on jotain häikkää (ompelijana olen kuitenkin niin kokematon, etten mene vannomaan), sillä keskikappaleen takaosa jäi liian lyhyeksi. Muistelen niin käyneen viimeksikin. Tällä kertaa korjasin puutteen leikkaamalla sivukappaleidenkin alareunan samaan tasoon ja ompelemalla hatun alareunaan nauhakujan erillisestä kappaleesta.   

Ompelin hatun vuorittomana jotta se olisi aurinkoisella säällä mahdollisimman ilmava. Jotta koko osuisi kohdilleen piirsin puolentoista sentin saumavarat (viimeksi taisin ommella ilman saumavaroja). Huolittelin etureunan nurjan puolen erillisellä kaitaleella ja ompelin koristeeksi pätkän luonnonvalkoista pitsiä. Minun ompelukoneestani hypänneeksi lopputulos on varsin mallikelpoinen. Ja kone on edelleen asemissa, joten kai sillä pitäisi jotain muutakin ommella... 

 

Keskeneräisyyksiä

Koska parempaakaan ei nyt ole tarjota.

Ihanaa Soft Silkiä. Lanka on tahkeaa, himmeää paksuhkoa bourrettesilkkiä. Värit neuloutuvat räsymattomaisiksi ja muutenkin nämä sävyt vetoavat minuun. Silti oikea murheenkryyni, sanon ma! Pelkästään vyyhtien keriminen aiheutti muutaman kuprun melkein ehyeen parisuhteeseen, erityisesti se tietty vyyhti, joka viimeisen kolmynkymmenen metrin matkalta kietoutui tuhanteen solmuun. Joita parempi puoliskoni selvitteli kärsivällisesti toista tuntia. (Tunnustettakoon, että minä olisin varmaankin käyttänyt saksia ja roskakoria.) Kuvan kerät on yhtä koskematonta lukuunottamatta neulottu ja purettu kahteen kertaan. Ei tästä mitään tuu! Eikä auta haltian opit.

 

Tarkoitus oli neuloa mekko jonka malli oli vuoden takaisessa Suuri Käsityö -lehdessä. Langan metsästin varta vasten jo viime kesänä; väri on lähes täydellinen! Päätin neuloa mekon pyörönä, tehdä hieman muokkauksia vartalo-osaan - ja sille tielle jäin... En osaakaan lähteä vyötärökavennuksiin. Enkä ole uskaltanut edes katsoa paljonko lankaa on jäljellä ja riittääkö se loppuun saakka. Helmaa olen kerran sovittanut ja todennut ettei minulla ole harmainta aavistusta siitä, mitä tästä tulee: kasvava maha sotkee mittasuhteiden tajuni pahan kerran. Mietin, pitäisikö olla sitkeä vai haudata tämä ensi vuoteen saakka. Jälkimmäinen olisi ehkä viisainta.

Mutta mallineuleessa on tiettyä nostalgiaa. Neljä vuotta sitten neuloin samantapaista kellokukkakuviota, valkoisesta puuvillalangasta, kastemekon helmaan.

Esikoinen sai tädiltään kirjeen, joka sisälsi pussillisen siemeniä, lajiltaan "syötäviä kukkia".  Ensimmäisen viikon aikana käytiin monta kertaa päivässä tarkistamassa joko ne kasvavat. Kasvoivathan ne! Olen hämmästynyt siitä, että kolmevuotias on itse huolehtinut kukkien kastelusta päivittäin. Ilman kehotusta, omasta halustaan muistanut ja jaksanut.