tiistai 8. toukokuuta 2012

Harjoituskappale


Kaava: Cerise -mekko, Ottobre 3/2012
Kangas: kierrätyspuuvilla

Sain päähäni, että tämän kesän juhliin ompelisin mekkoja. Paikallisesta löysin palan roosanväristä paksua pellavaa (muut värit oli harmikseni myyty loppuun) ja uudessa Ottobressa oli riittävän simppelin näköinen kaava. En kuitenkaan uskaltanut silputa pellavaani suorilta, vaan tein ensin tunikamittaisen harjoituskappaleen puuvillan palasta, joka on muistaakseni kierrätyskeskuksesta peräisin.


Kaikenlaista pikkuvilunkia tästä löytyykin. Taskut leikkasin päärmereunasta. Ajattelin ensin ommella siihen peitoksi jotain rikrak-nauhaa tai pitsiä, mutta kangas ei kaipaa mitään ylimääräistä.


Ja täälläkin ylimääräisiä tikkauksia sun muuta. Napeista tykkään valtavasti juuri tätä kangasta vasten! Niitä on neljä, koska varastossani oli vain neljä. Yksi tai kaksikin lisää ei olisi ollut lainkaan pahitteeksi. Olisi kuitenkin pitänyt sijoittaa napinlävet hieman tiheämpään ja jättää helma pidemmältä matkalta avonaiseksi.


Pahoittelen mallin kannalta epäinformatiivisia kuvia. Lapsukaiset eivät olleet oikein poseeraavaisella tuulella. Mutta kivaa oli.

9 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Sievä tunika. :) Mä kans katselin tota mallia hiukan sillä silmällä. Tekisi vähän jo mieli ommella piiiitkän tauon jälkeen.

Minna kirjoitti...

Kiitos :) Ihan kiva malli, eikä tosiaan hirmu vaikea (minä en ole kovin kokenut ompelija). Tosin hihansuihin saa kiinnittää enemmän huomiota seuraavassa versiossa.

Merde kirjoitti...

Hyvä idea tehdä ensin testiversio. Kivan näköinen malli, mullakin on tuo lehti, joten ehkä minäkin testaan mallia. Oliko ohje mielestäsi selkeä? Joskus on mennyt aivot solmuun noiden kanssa.

Virkattu lintu kirjoitti...

Oi, hienohan siitä tuli! Kaunista tuo kukkakangas. Minuakin houkuttaisi kovasti opetella ompelemaan, pitäisi vain ryhtyä tuumasta toimeen :) Täytyykin vaikka katsella kirjastosta noita Ottobre-lehtiä, olen kuullut että ohjeet on hyviä.

Minna kirjoitti...

Mertsu, joku kupru siinä ohjeessa tuntui olevan, mutta kun se ei muuten mitenkään kimurantilta tuntunut niin ehkä mulle tuli vaan joku ajatuskatko siinä kohtaa.

Virkattu lintu, ryhdy! Mä ompelen hyvin harvakseltaan (ja yleensä vain kesäisin), enkä todellakaan osaa sillai virallisesti mitään. Mutta kyllä sillaikin jotain saa aikaiseksi, näköjään :) Tämän ompeluksen tiimoilta kerrottakoon että kauhistutin kaveria miettimällä, ihanko totta se langansuunta pitää vain nähdä, eikö siihen muka ole miään tekniikkaa... Heh. Neulomisessa lähes kaikkeen tuntuu löytyvän jokin tekniikka tai jippo, vaikkei niistä olisi tietoinen.

heini kirjoitti...

Kaunis tunika. Tuo kangas on muuten mulle tuttu. Mikä ja miltä vuodelta mahtaakaan olla? Mummoni luona sitä oli ja entisajan ompeluksissa.

Minna kirjoitti...

Heini, kiitoa. Ei aavistustakaan siitä, mitä kangas voisi olla alkujaan. Jotain tuttua siinä minustakin oli, mutta ajattelin että olen vaan nähnyt niin paljon tuollaisia ruusukuoseja.

Tiina kirjoitti...

Onpa kaunis harjoituskappale! Niin kaunis, että siitä pellavaisesta lienee tulossa ihan hirrrvittävän kaunis. :)

Minna kirjoitti...

Katotaan nyt...