perjantai 6. tammikuuta 2012

Mietteitä myssystä


Uusi vuosi, kujeet samoja vanhoja.
Näyttää siltä, että täti on pukenut pannumyssyn päähänsä ulos lähtiessään.
Paitsi ettei!


Malli/Pattern: Rikke by Sarah Young   
Lanka/Yarn: Cascade 220
Puikot/Needles: 4mm

Moni muukin on todennut Rikken tämän talven jutuksi. En oikein tiedä miksi. Vähän hassu myssäkkähän se on. Toisaalta ainaoikea neulepinta ja löysä malli kolahtavat minuunkin. Joten kun eräistä lintusista jäi lankaa yli, pistin myssyn puikoille. Sininen väri hieman epäilytti, mutta myssyä on tullut käytettyä kovasti. Melkein kuin olisi löytänyt uuden lempivärin! Kovasti haikailen myssyyn sopivaa huivia... esimerkiksi tämä kiehtoo, ja tämä, vaikka olenkin kertaalleen sen neulonut.


Myssy on yksinkertainen paitsi näöltään myös neulottavana, mistä huolimatta opin uutta! "Kierteisellä luomistekniikalla" pipoon saadaan siisti, erittäin joustava mutta napakka reunus. Toimisi varmaan hyvin myös vaikkapa sukansuussa tai kaulureissa. Kyseessä on German Twist Cast-on Method.

Ei pitäisi purnata turhasta, joten koitan muotoilla seuraavan positiivisesti: Olen neulonut melko aktiivisesti neljätoistavuotiaasta saakka, seurannut alan suomenkielistä tuotantoa ja koulussakin oli tekstiilityö valinnaisena. Silti tuntuu, että vasta muutaman viime vuoden aikana olen tutustunut tekniikoihin, joiden olemassaolosta minulla ei aiemmin ole ollut aavistustakaan. Ja löytänyt maailman, jossa neuleet ovat omalla tavallaan upeita. Eivät jotenkin hassuja, huonosti istuvia, kutittavia, liian paksuja ja hieman noloja myssyjä ja puseroita. Tästä on kiittäminen internetiä: ravelryä ja tietojaan auliisti jakavia kanssabloggaajia. Joten kollektiivinen kiitos vertaisille!


Tältä se pannumyssy näyttää kauempaa katsottuna. Kummallista, miten voi innostua pienistä asioista. Joku vuosi sitten olisin nolostellut tällaista neulomusta. Ajattelin, että itse tehdyn pitäisi olla jotenkin erityisen taidokas. Nykyään mietin, että neulemallin hienous on paljon muutakin kuin taidokas tai työläs pintaneule. Ennen kaikkea ei tarvitse ostaa kaupasta akryyliä. Kun voi neuloa itsekin. Ja ihan villasta  ♥

10 kommenttia:

-maria- kirjoitti...

Yksinkertainen on usein parasta. Tosi nätti väri myssyssä.

Ja totta turiset - kyllä internet on mainio neulojalle. Moni kiva juttu olisi jäänyt tietämättä ilman sitä.

Johku kirjoitti...

Olen kanssanne samaa mieltä. Kyllä tämä kannattaa, niin neulominen kuin uusien ideoidenkin kaivaminen/kohtaaminen.

Aika siisti pannumyssy sulla ;)

Fanny kirjoitti...

Voimakas nyökytys tälle tekstille.

Pannumyssy on kiva!

helena kirjoitti...

Hieno pannumyssy! Ja ihanan positiivinen kirjoitus :)

Maritta kirjoitti...

Täysin samaa mieltä, ihan kuin omia aatoksiani. Ja Rikke on ihana, kovasti oon ihaillut muiden rikkejä ja toivottavasti saan puikoille oman ennen kuin talvi on ohi :D

outi kirjoitti...

Se mikään pannumyssy ole! Ihana ja värikin myös! Minä olen saanut vaatimattoman harmaasta Rikkestäni kovasti kehuja. Se vaan on niin iskemättömän yksinkertaisen nerokas. Ja valitettavasti olen samaa mieltä noista asioista, joita yritit muotoilla kauniisti.;)

Anna kirjoitti...

Yksinkertainen ja kaunis. :) Mä tykkään siitä, kun neuloessa voi tehdä helppoa ja yksinkertaista, tai monimutkaista ja vaikeaa. Yleensä kummassakin tapauksessa lopputulos on kaunis :)

Emma kirjoitti...

Mieki alan pikkuhiljaa ymmärtää Riken viehätystä, kun sitä näkee joka toisessa blogissa :D Kaunis sininen!

heini kirjoitti...

Kaunis pannumyssy, minuunkin monesti kolahtaa tuo ainaoikea. Vuotesi on siis lähtenyt hyvin käyntiin. Mullakin on muuten just ollut monena päivänä ruskea takki ja tummansininen myssy. Ja se on juuri sellainen kaupasta.

Kuitin koivu kirjoitti...

Hei!

Ihan samaa olen itsekin kokenut. Tein ensimmäiset neuletyöni jo 4-vuotiaana. Muistan kerrankin, kun mulla oli kudin mukana päiväkodissa. Ja valinnaisena oli tietenkin käsityö, mutta silti vasta netin kautta olen löytänyt aivan uuden vaihteen neulomiseen (tai kutomiseen, kuten mieluummin sanon). Nostan hattua kaikille niille, jotka ovat viitsineet laittaa ohjeita blogeihinsa, you tubeen ja muualle. Mulla on myös fiilis, että nykyiset ohjeet sisältävät enemmän erilaisia tekniikoita kuin ennenmuinoin. Onhan tämä käsityöharrastus muuttunut myös ihan eri tavalla kansaniväliseksi netin ja ulkomaisten lehtien kautta.

Tuon myssyn olen myöskin ajatellut toteuttaa. Pitääpä kiirehtää, että ehtii vielä näille lumille.