keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Sillä hoitamattomalla pihalla

Mua jaksaa aina vaan riemaastuttaa se, että blogiin oli tultu sellaisenkin sanaparin perässä kuin 'hoitamaton piha'. Etenkin kun tiedän, minkä postauksen perusteella näin on käynyt, eikä siinä mainittu muuta kuin että pihaa lähinnä ihmettelemme vielä. Osaako google ajatella?  

On kuvassa kukkiakin. Lasipurkissa olen suunnitellut polttavani kynttilöitä sitten iltojen alkaessa pimetä.  

Keltaista, jonka kuvittelin kultapiiskuksi kunnes ryhdyin asiaa tarkastamaan. Vaan olkoon mikä on, se kasvaa leikkimökin tontilla.

Äitienpäiväkukat. Joka sateen jälkeen olen käynyt kaatamassa vedet pois astiasta, mutta lohduttomalta näyttää silti. Voimme vain hekumoida ajatuksella siitä, mitä näistä olisi voinut tulla.

Kälyn lahjoittamat samettikukat sen sijaan voivat hyvin.  

9 kommenttia:

Maikki kirjoitti...

Tuota oman blogin hakusanojen listaa on kyllä hauska seurata. Mun blogissa on vierailtu tänään haulla "pitkä päänsärky auringonpistos" ;D.

Kauniita kukkia kasvaa pihallasi!

MINNA kirjoitti...

Mun blogissa on eniten käyty hakusanalla "musta aura". Mulle toi on matto, mutta panee miettimään millaista väkeä siellä oikeasti käy. :O)

Kati kirjoitti...

Mulla on kamalan tylsiä noi hakusanat aina. Ilmeisesti kirjoittajan mukaan sit. ;) Niin ja se keltainen on muuten tarha-alpia.

Minna kirjoitti...

Maikki, ei näköjään aina mene blogin varsinaisen fokuksen mukaan muillakaan. Muistan muuten sen hatun, joka tuosta auringonpistoksesta syntyi.

Minna, :D Oliskin mielenkiintoista tietää!

Kati, tylsiä ne pääsääntöisesti mullakin on. Norjalaismyssyn eri versiot taitavat olla ykköstilalla. Mutta tylsä et ole, ja kiitos tarha-alpiasta -tiedosta!

outi kirjoitti...

Joo, Googlen touhut ovat aika huumoriosastoa. Sinun pihasi on näemmä ollut googlettajalle pettymyt, ei tuo kovin hoitamattomalta näytä.:D

Maija kirjoitti...

Mun kulmakarvoja nostatti, kun toiseen blogiin oli tultu hakusanalla "Mari Sarolahden perse". Aika jännä noin niinkuin liikunta-aiheiselle blogille... :D

Minna kirjoitti...

Outi, kyllä tuo ihan rehellisesti hieman hoitamaton on. Mutta googlen logiikka mua ihmetyttää. Oikeestaan hieman hirvittää. Todista, ettet ole robotti.

Maija, toi oli illan pelastus :D tekis melkein mieli googlettaa se Mari Sarolahti (ja se perä kans)

heini kirjoitti...

;D. Jänniä juttuja muuten ihmiset googlailee! Kauniita kukkasia ja oma piha teillä, oih.

Minna kirjoitti...

Heini, oiskin kiva tietää mitä kaikkea!