Vastasyntynyttä imettäessäni esikoisella oli tapana pyrkiä syliin kysyen: "Mahtuuko ihan kaks pieniä pinsessoita?" Prinsessoita molemmille polville!
Luin
Imagesta (4/2009) Elina Venesmäen sukupuoleen kasvattamista koskevan artikkelin 'Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät'. Venesmäen mielestä lapsen sukupuolelle on annettu liiaksi merkitystä, kun lapseen ei osata suhtautua kuin sukupuolensa edustajana.
Artikkelia lukiessani aloin miettiä omaa suhtautumistani lasteni tyttöyteen. Kuten Venesmäki, olen minäkin naistutkimukseni lukenut. Esikoisen syntyessä ajatus vauvan sukupuolen kyseenalaistamisesta arjessa kävi mielessä, mutta vihreää pipoa ja oransseja potkareita enempää en jaksanut tuulimyllyn lapoihin potkia. Sitäpaitsi tajusin, että sukupuolen häivyttäminen ei ole minulle olennaista.
Erään poikalapsen äiti totesi, että on oikeastaan tyytyväinen lapsensa sukupuoleen, sillä jos valita täytyy, siinä poikien maailmassa on kuitenkin enemmän järkeä. Minä näen ongelman juuri tässä. Jo synnytyslaitoksella lapsen ominaisuuksia aletaan olettaa ja mahdollistaa yhden melko triviaalin seikan perusteella. Sitten arvotetaan yhdet ominaisuudet eriarvoisiksi kuin toiset. Päätin, että minun tyttöni saa olla Tyttö isolla T:llä, ja prinsessaleikit minulle sydämen asia, jos lapsi niitä halajaa. Viimeinen, mitä haluan lapselleni opettaa on, että hänen leikkinsä ja kiinnostuksen kohteensa ovat vähemmän tärkeitä!
Koska en ole myöskään osoittanut tytärtäni pelkästään tyttöjen touhuihin olen saanut kritiikkiä siitä, että kasvatan häntä kieroon. Sinänsä mielenkiintoista, että tyttöjen ja poikien toisistaan eroavat kiinnostuksenkohteet nähdään sisäsyntyisinä ominaisuuksina, mutta silti lapsen sukupuoleen sosiaalistumista voi ohjata väärin. Koska perustavanlaatuinen feministis-poliittinen keskustelu vaatii hedelmällisen maaperän ollakseen rakentavaa en takertunut tähän. Mutta kysyin, missä kohtaa tyttäreni tyttömäisyys on riittämätöntä. Millainen on se käsitteellinen 'tyttö', johon olemassaolevia tyttölapsia verrataan? Vastausta en saanut, ja se jäi harmittamaan.
Minusta olisi mukavaa kuulla selkeä tyttöyden määrittely sellaisesta suusta, joka sen tärkeyttä julistaa. Miten kapea se on, jos minun prinsessani ei siihen mahdu? Mitä se mahdollistaa, jos jo alle kaksivuotias voi käyttäytyä "väärin" leikeissään? Eikö ole mahdollista olla erilaisia tyttöyksiä?
Entä mitä tyttäreni menettävät, elleivät opi, että heidän täytyy olla kauniita, viedä mahdollisimman vähän tilaa ja opetella puhumaan hiljaa? Tai oppivat, että voivat omata ja varmasti omaavatkin muitakin avuja kun sen, että omistavat kauniin mekon ja osaavat odottaa hiljaa kunnes heille annetaan. Että voi olla erilaisia prinsessoita, eikä vain yhdenlaisia. Voi olla vaikka soturiprinsessa, joka pelastaa prinssin, saa palkaksi puoli valtakuntaa ja optio-oikeuden ja elää onnellisena elämänsä loppuun itse valitsemallaan tavalla.
