.jpg)
Sain kirahvilasta tunnustuksen, vai oisko tää haaste? Siihen kuuluu kertoa seitsemän satunnaista asiaa itsestään. Kiitos Kati! Olo on ollut viime aikoina vähän surkea ja haluton, joten yritin miettiä kivoja asioita. Yllättäen keksin melko materialistisia.
- Tykkään maatuskoista, kärpässienistä, linnuista, pöllöistä ja leppäkertuista. Ja pilkuista, raidoista ja paksusta pellavasta.
- Tykkään myös pilvisistä kesäpäivistä, joita on tänä kesänä vielä riittänyt.
- Lempivuodenaikani taitaa kuitenkin olla syksy. Elokuusta aina siihen saakka, kun tulee sateista ja harmaata. Sen jälkeen alan odottaa ensilunta.
- Haaveilen täydellisestä käsilaukusta, johon mahtuu puoli elämää.
- Ja siitä, että ehtisin ja jaksaisin taas pitää huolta itsestänikin. Pitkään se on tuntunut elämäntilanteesta johtuen lähes mahdottomalta.
- Yksi asia, jonka voisin tehdä tässäkin tilanteessa olisi vaihtaa kahvi teehen. Juon aika paljon kahvia.
- Tänään on hyvä arkipäivä; siitä harvinainen, että olemme koko perhe kotona.
Haasteeseen kuuluu myös jakaa sitä eteenpäin.
Olkaa hyvä!
5 kommenttia:
Ensimmäinen saa hymyilemään, hauskasti listattu ja sanottu kivoja juttuja. Toisesta taas mietin että tänä kesänä minäkin olen oikeastaan ollut aika tyytyväinen pilvenhattaraisiin kesäpäiviin, jotka eivät ole tukahduttavan kuumia vaan raikkaita. Tuo itsensä huolehtiminen jäi mietityttämään minuakin... joskus on vaikea huomata ja tietää mitä tarvitsee eniten minäkin aikana... sellaista tasapainottelua se on ainakin minulla ellei ole jokin rutiininomainen juttu menossa. Mutta mitäs minä tässä valitan, elämäntilanteeni on ilmeisesti sinuun verrattuna paljon joustavampi ja voisin esim. harrastaa jotakin yksin, koska mies on paljon paikalla. Kuitenkin usein päädyn siihen että minua tarvitaan nyt kotona, olen mielummin läsnä täällä ja se on hyvä niin, mutta mitä enemmän haluaisin olisi säännöllisemmin järjestetty kahdenkeskinen tekeminen ja oleilu mieheni kanssa.
Heini, tasapainoilua se on varmaan tuossakin, että osaa tehdä sen valinnan vaikka lenkille lähtemisen ja kotona läsnä olemisen välillä. Pitkälti se on minullakin mennyt niin, etten ole "osannut" lähteä, tai en ole kokenut tarpeelliseksi. Olen ajatellut että harrastuksia voi lykätä sen viisi vuotta, kunnes muksut alkavat olla isompia ja vähemmän tarvitsevia. Loppujen lopuksi pikkulapsiaika on niin lyhyt. Ja kun olen nähnyt toisinkin toimivia perheitä, varmuuteni siitä että olen valinnut panostaa oikeisiin asioihin on vain vahvistunut. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että ei voi vain antaa, olisi voitava kerätä niitä voimiakin välillä että jaksaa antaa. Ja että kyse on ihan omasta terveydestä huolehtimisestakin, ja sekin on tärkeää.
Joo, ymmärrän pointtisi. Musta myös tärkeää ottaa omaa aikaa ja otankin sitä, ehkä joskus liian vähän muistan ottaa, mutta uskon myös siihen että joskus kun olen tilannetta punninnut kun on ollut joku "menotarjous" ja olen jäänyt kotiin, olen tehnyt oikean ratkaisun. Jos on hyvin uupunut ja meinaa jäädä jonkun menon sijaan kotiin niin silloin ei varmaan kannata ajatella että jään kotiin lasten vuoksi... vaan tekee yksin juttuja ja kuulostelee... kerää voimia jotta voi taas antaa. Toisaalta kotona perheen ja lasten kanssa vietetty aika ei ole vain antamista, myös saamista, mutta siltikin kyllä jokainen ihminen tarvitsee hiljaisuutta, yksinoloa ym. ja sitä että saa tehdä joitakin muitakin itselleen mielekkäitä asioita.
Varmaan just toi, että saa tehdä itselleen mielekkäitä asioita, jotka lisäävät omaa hyvinvointia. Olen pitkään ollut ihan tyytyväinen nykyiseen, mutta viime aikoina jokin kyllästymispiste on ylitetty. Liittyy varmaan siihenkin, että elämäntilanne on muuttunut entistä vähemmän mahdollistavaksi. Mutta myös siihen, että aika taitaa olla kypsä siihen, tai minä olen :) En mie kyllä enempää halua kuin päästä lenkille tai jumppaan silloin tällöin.
Mäkin ajattelin jos syksyllä osallistuisin kerran viikossa johonkin jumppaan :) Katsotaan.
Lähetä kommentti