maanantai 13. joulukuuta 2010

Jokeri pokeri poks


Lanka/Yarn: Cascade 220
Puikot/Needles: 4mm

Meidän vitsiniekka se poseeraa mallikkaasti pyydettäessä. Turhaan koitin kehottaa nostamaan päätä että saadaan koko myssy kuvaan. Jostainhan se on pienenkin hupinsa haettava.


Kerhomatkalla väsymys painoi sen verran että pääsin yllättämään. Tällaisesta myssystä siis on kyse. Malli on ilmaisohje Garnstudion sivuilta (linkki tuolla ylempänä). Ihan hauska kypärämalli pikkupakkasille.


Neuloin kaksi- ja neljävuotiaalle samanlaiset. Käytin tähdelankoja, joten värit valikoituivat sen mukaan mitä sattui löytymään riittävästi. Valkoinen ei ole onnistunein värivalinta tähän malliin, mutta on se sentään neutraali räyhäkästä takkia vasten. (Ja haalaria, joka sekin on muuten pinkki!


Koot ovat kahden eri koon välimaastosta, sillä alkuperäisen ohjeen kauluriosa tuntui hirmuisen isolta. Siksi aloitin pienemmän koon mukaan ja luovasti lisäilin silmukoita huppuvaiheessa. Päälakisauman silmukoin ihan harjoituksen vuoksi. Ja aion käyttää tilaisuutta hyväkseni jatkossakin, sillä käsiala selvästi kaipaa harjoitusta: näissäkin liitos näyttää saumattomalta vain paikoin. Tupsuja taisin värkkäillä ensimmäistä kertaa sitten peruskouluaikojen.

2 kommenttia:

Fanny kirjoitti...

Onpas kiva pipa! Tämä taitaa mennä aina-vaan-kasvavan jonon jatkoksi Räveltämöön.

Minna kirjoitti...

Se jono on hyvä paikka jos millekin mallille. Ja kohta se on niin pitkä ettei ikinä ehdi neuloa kaikkea - tai niin mulle on käynyt. Sitten kuitenkin tulee neulottua jonon ulkopuolelta, koska siellähän ne pysyvät eivätkä unohdu kun on hyvin muistiin kirjattu.