sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Lainapalmikkoa

Purkaminen kuuluu olennaisena osana neulomiseen. Joskus tuntuu, että jopa olennaisempana osana, kuin neulominen. Että tulee purettua useampi silmukka kuin neulottua, vaikka loogisesti ajatellen sen pitäisi olla mahdotonta. Kokemus puhuu toista.

Olen viime aikoina purkanut varmasti enemmän kuin neulonut. Jotain on sentään valmistunutkin, joskin turhautuminen alkaa näkyä sormien läpi katsomisena. Tätä päänlämmitintä ei kuitenkaan tarvinnut purkaa yhden silmukan vertaa, ja se on jo mainitsemisen arvoinen saavutus. (Lapasia purin sitten senkin edestä...)



Lanka / Yarn: Patons Classic Merinowool, Cognac Heather
Malli / Pattern: Habitat, Jared Flood
Puikot / Needles: 4mm, 5mm


Haikailin ääneen tämän ohjeen perään nähtyäni Villapeikon toteutuksen (ja toisenkin) siitä, ja yllätyksekseni sain sen sähköpostiini. Hirmuisesti kiitoksia lahjan antajalle! Neuloin ensimmäistä kertaa englanninkielisestä ohjeesta, ja se oli paljon helpompaa kuin olin kuvitellut. Tietysti. Tai sitten tämä ohje vain on idioottivarma.


Lapasiin lainasin toisen pipon palmikkokuvioista, muuten neuloin ihan näppituntumalta. Ainakin peukaloiden kohdalla olisi kannattanut luntata jostakin, mutta kun ne nyt osuivat kutakuinkin oikeaan kohtaan, niin menkööt. (Mitä minä sanoin...) Tarkoitus oli tehdä palmikoista toistensa peilikuvat, mutta päästessäni toisen lapasen viimeiseen palmikkoon huomasin, että se kiertyy samasta suunnasta kuin ensimmäisessä lapasessa. Virhe löytyy valokuvasta, ken sitä etsiä haluaa! Minä päätin olla tällä kertaa välittämättä. (...turhautuminen näkyy!)





Ei kommentteja: