maanantai 23. helmikuuta 2009

I'm going slightly mad

Malli / Pattern: peruspolvisukka ylhäältä alas neulottuna
Lanka / Yarn: Noro Kureyon Sock Yarn #164
Puikot / Needles: 2,5 mm


Sukat taitavat olla useimpien neulojien perusjuttu. Minulle ne sen sijaan ovat melko uusi tuttavuus, vaikka olen tikutellut ainakin puolet elämästäni. Sitä voi oppia niin kummallisia asioita. Minun päähäni oli iskostunut ajatus, että kantapään tekeminen on liian vaikeaa. Tästä kantapääahdistuksesta aloin päästä yli vasta ihan viime vuosina, kiitos anoppini, joka on armoitettu sukanneuloja.

Nykyään suorastaan pidän sukkien neulomisesta, ja haavelistalla on ties kuinka monta pitsi- ja palmikkomallia. Nämä ovat kuitenkin yksinkertaiset perussukat. Olen jo jonkin aikaa himoinnut päästä kokeilemaan Noron lankoja, mutta kun en erityisesti piittaa liukuvärjäyksistä en keksinyt mitä niistä tekisin. Kunnes tajusin, että muutkin ovat raidoittaneet Norolla.



Nämä sukat tuli neulottua niin moneen kertaan, että olin tulla hulluksi niiden kanssa. Samoin kuulemma rakas puolisoni. Neuloin molempia sukkia samanaikaisesti, joten jouduin joka kerta myös purkamaan molemmat. Säädettyäni resoria ja pohkeen kavennuksia erinäisiä kertoja törmäsin Villapeikon blogissa viittaukseen Joggless jog -tekniikasta. Siinä kohtaa se hulluus meinasi iskeä: että raitojen ei tarvitsekaan porrastua kerroksen vaihtuessa, eikä niiden väliin tarvitse jäädä reikää! Ja purkuunhan ne menivät. Siitä eteenpäin sukat valmistuivatkin sitten kerralla, mitä nyt neuloin ensimmäisen kantapään kahteen kertaan, samoin ensimmäisen kärkikavennuksen...

Noro on epätasaista, paikoin ompelulankamaisen ohutta, tahkeaa - ja kamalaa purkaa. Neulejälki kuitenkin on rouhean kaunista ja sukkien pehmeys yllätti positiivisesti. Mielessä väikkyy jo monta norolla raidoitettua ideaa, mutta perherauhan säilyttämiseksi täytynee nyt jonkin aikaa tyytyä näihin.

4 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Aivan upeat sukat!

Minna kirjoitti...

Kiitos, tykkään kyllä itsekin. Sen verta, että taitaa olla lisää raitoja tulossa jossain vaiheessa :-)

Inka kirjoitti...

Mä olen näitä käynyt täällä ihailemassa moneen kertaan, ja nyt sain kommentinkin jätettyä! Upeat!

Heli kirjoitti...

mäkin olen käynyt katsomassa näitä monta kertaa. ja miettinyt (postauksen tekstistä huolimatta), pitäisköhän opetella neulomaan...