Päätösten aika

Kahta asiaa olen pohtinut koko kesän. Vatvonut ees taas, päättänyt ja pyörtänyt taas. Kunnes päädyin toteuttamaan ne molemmat. Leikkautin hiukseni lyhyiksi. Ja perustin uuden blogin. Päätökset tuntuvat hyviltä. Muutoksille oli siis selkeästi tarvetta.

Tarinat jatkuvat täällä. Toivon, että kirjoittaminen tuntuu luontevammalta uuden otsikon alla, uudessa "tilassa". Ja toivon, etten hukkaa teitä kaikkia muutossa!

Projekti laitetaso eli Singerin jalkojen uusi elämä

Sähköpostiini tuli taannoin aiemmin esittelemääni puolivalmiiseen laitetasoon liittyen kysymys vanhojen ompelukoneen jalkojen muokkaamisesta. Laitetasomme on mieheni tekemä, ja hän ryhtyi nyt päättämään maalaamista odottaneen projtektinsa ja kuvaamaan sen samalla. Joten seuraavan tutoriaalin tarjoaa minun oma monitaitoinen koti-insinöörini. Olkaa hyvä!

Laitetason aihio. Vanhoista ompelukoneen jaloista löytyy keskenään erilaisia malleja. Paitsi koristeissa, myös kiinnityspisteissä ja sivujalkoja yhdistävissä tukikappaleissa on eroja. Tällä saattaa olla merktiystä jalustaamuokattaessa, joten se kannattaa huomioida. Laitetason aihioksi löytämässäni runkomallissa on sivut yhteenliittävä Singer-tekstillä varustettu yhdyskappale riittävän pitkä toimimaan tukikappaleena. Jos aihiona käyttää jotain toista pöytämallia, voi tukikappaleen kanssa joutua soveltamaan eri tavalla.  

Tarkoituksena oli tehdä hyllykkö, jonka alin taso kestää jopa kymmeniä kiloja painoa. Ompelukonepöydästä käyttöön tulivat sivujalat ja yhdyskappale. Hyllylevyjen materiaaliksi valikoitui tavallinen kilovaneri. Se on tarpeeksi jäykkää, helppo työstää, kestää rasitusta ja sen saa helposti pintakäsiteltyä. Levyjen paksuudet tuli valittua näppituntumalla ja aiempien kokemusten perusteella. Asiantuntevasta puuliikkeestä osat sai mittoihin sahattuna. Levyjen mitat tässä hyllyssä (sivu*leveys*korkeus):

pöytälevy 400mm*890mm*26mm

välilevyt 300mm*800mm*20mm
alin levy 400mm*800mm*30mm  

Tässä rungossa hyllyille muodostui kaksi "luonnollista" paikkaa. Toiset kaksi täytyi rakentaa. Pöytälevy voidaan kiinnittää rungon päälle (ompelukoneen pöytätason tilalle), alin levy kiinnitetään jaloissa oleviin alimmaisiin reikiin (ompelukoneen poljinlevyn paikalle). Välihyllyille täytyy porata omat kiinnityskohtansa. Jalat ovat valurautaa joten ne kestävät melko paljon rasitusta, kunhan eivät taivu. Nuolet osoittavat reikien paikat koristuksen "solmukohdissa".  

Poraamiseen kannattaa käyttää hieman isompaa poraa kuin mitä ruuvi vaatii. Kannattaa kuitenkin tarkistaa, ettei kokousruuvin kaulus mene reiästä läpi. Reiän teon jälkeen aukkoa kannattaa avartaa selkeästi isommalla poranterällä, että kaulus uppoaa nätisti runkoon. Kuvassa reikä ja avarrus.

Taso kannattaa koota niin että ensin asennetaan alin levy, sitten pöytälevy ja viimeiseksi väliin tulevat tasot. Alimmaiseen levyyn täytyi rakentaa paikka putkimutterille ja huonekaluruuville. Tämä siksi, etteivät jalat pääse leviämään painon alla, vaan pysyvät varmasti suorassa. Kiinnityksen tein tappimutterilla ja huonekaluruuvilla siten, että porasin hyllylevyn kyljestä huonekaluruuville reiän ja asensin tappimutterin vastinkappaleeksi levyyn, jotta kiristäminen onnistuisi hyvin ja luotettavasti. Tappimutterin reikä kannattaa porata huolellisesti, ettei se mene hyllylevyn läpi ja jää näkyviin. (Kuvassa tappimutterin reikä alapuolelta.)

Alimmaisen hyllylevyn kiinnitys. Se oli haasteellinen, koska runogssa ei ole kuin yksi "luonnollinen" kiinnityskohta, eikä mahdollisia lisäkiinnityskohtia oikein ollut. Kiinnityspaikat piti siis järjestää toisin. Siitä lisää takatukikappaleen yhteydessä.

Ylin taso oli helppo kiinnittää valmiisiin reikiin. Alkuperäisiä kiinnitysruuvejakin voi käyttää.

Välitasot kiinitin viimeiseksi sen vuoksi, että jalkojen ja hyllyn väliin on helpompi laittaa oikea määrä aluslaattoja. Aluslaattoja tarvitaan, jotta valurautaiset jalat eivät vääntyisi. Lisäksi rakennelman ulkoasu kevenee, kun hyllylevyt näyttävät olevan hivenen irti jaloista.

Tässä hyllykkö näyttää jo valmiilta, mutta huojuu vielä sivusuunnassa ja vaatii lisärakenteita. Ristikkäistuki kulmasta kulmaan lisää kiertojäykkyyttä eli tekee rakenteesta sivusuunnassa tukevan.

Ristikkäistukena käytin pöydän alkuperäistä logollista keskikappaletta. Se oli sopivan korkuinen ja tyyliin sopiva. Kun pöytä on koossa, tuki on helppo sovittaa paikoilleen ja merkata pöytälevyn ja alimman hyllyn paikat. Sitten vain porataan reiät kuten sivujalkoihin ja ruuvataan tuki rakennelman takapuolelle.  

Tältä laitetaso näyttää takaapäin. Kuvasta näkyy, että yhdyskappaleen korkeudella on merkitystä. Kannattaa myös huomata, että alin hyllytaso oli aikaisemmin kiinni sivuilta vain yhdellä ruuvilla puoleltaan, jolloin se keikkui akselinsa varassa kuin kiikkulauta. Nyt alataso on kiinnitetty ruuveilla myös tukikappaleeseen.  

Maalia vaille valmis. Taso piti koota ennen maalaamista koska jalat ovat hieman erilaisia, reikien kohdat ja kulmat uniikkeja. Kiinnityspisteet on siis täsmättävä toisiinsa, eivätkä hyllylevyjen paikat ole keskenään vaihdettavissa. Valmiiksi maalattu pinta ei olisi kestänyt sovitustyötä ehjänä. Siksi maalataan vasta lopussa.

Maalaamista varten pöytä pitää vielä purkaa osiksi. Valmiita ruuvinreikiä voi hyödyntää maalatessa ripustamalla kappaleet roikkumaan ruuveista kuvan osoittamalla tavalla, jolloin ne voi maalata kerralla kauttaaltaan.  

Valmis laitetaso. Vanhan muokkaaminen on monesti työläämpää kuin uudesta tekeminen, mutta vaivan arvoista.  

Projekteja

Kun mummulaan saavuimme, siellä odotti ja valmistui muun muassa seuraavanlaisia käsityöprojekteja:

Ukki kuivaa talveksi heinää jäniksille.

Ensimmäisen päivän harhaa. Seuraavina homma alkoi näyttää jo tosi työläältä.  

Leikkimökki on pitkälti ukin kädenjälkeä, ja sen on tarkoitus muuttaa takapihallemme piakkoin.  

Vanha astiakaappi (kuvassa kaapin yläosa), joka tulee keittiöömme purkamaan säilytystilan puutetta.

Vähän bling blingiä. Suunnittelusta vastaa aurinkoiseni, toteutuksesta hänen isänsä.

Jalkahoitoa

Aarre on vehreä nurmi näin kaupunkilaisen näkökulmasta. Olen kauppareissuja lukuunottamatta mennä viipottanut mummulan pihalla paljain varpain, ja alati kuivat ja halkeilevat jalkapohjani ovat tulleet hoidetuiksi kuin itsestään. Oispa kiva jos kaupungeistakin löytyisi roska- ja lasinsiruvapaata apilaa, voikukkaa ja siankärsämöä pukkaavaa nurmikenttää, jolla ihmiset saisivat kävellä jalkansa terveiksi. Kannat ja päkiät ovat tietysti puhtaampiakin päiviä nähneet, mutta se on pientä, mistä vedellä ja saippualla selvitään.

Parempi lusikka purkissa

Kuva http://www.designdaybyday.se/2012/06/05/missa-inte-min-liveuppdatering/sarjaton-teaser/ .

Osuipa silmiini syyskuussa julkaistava Iittalan astiamallisto Sarjaton. Sarjaton on "moderni, kirpputorihenkinen astiasto, joka rikkoo perinteisen ajatuksen astiastosta" (Koti ja keittiö 8/2012). Astiaston osat ovat keskenään erilaisia ja suunniteltu toimimaan yhdessä kuin erikseen, myös yhdisteltynä muihin astiastoihin.

Astiakaappimme kaipaisikin täydennystä lautasten osalta, ja lasitkin ovat minusta tosi kauniit. Mutta jokin tökkii. Sarjan perusidea erilaisten osien sekoittamisesta eli se kirpputorihenkisyys viehättää, mutta siinä se ongelmakin piilee. Näin kierrätystrendi on kuin huomaamatta tuotteistettu, markkinoitu ja myyty itsensä kustannuksella. Tyylikysymyksenä se saattaa toimia kierrätyspainotteisen kuluttamisen puolesta, mutta ideologisesti sotii hyödyntämäänsä ajatusta vastaan.

Lehdestä bongasin myös idean isoon lasipurkkiin järjestetyistä aterimista. Koristeasetelma oli tehty vanhoista ruosteisista haarukoista ja veitsistä. Minä voisin kokeilla käyttökaluja keskellä keittiön pöytää. Vilkkaan Kottaraisen lempiharrastus nimittäin on purkaa aterimet ympäriinsä. Lusikat lasipurkissa eivät ehkä ajatuksena miellytä  perheen miesväkeä, siis häntä ainoaa, joten tämä varoituksena hällekin. Kieltämättä idean käytännöllisyys mietityttää minuakin, mutta mikä estää kokeilemasta? Parempi lusikka purkissa kuin kymmenen lattialla!  

Pellavan matkassa

Pellava ei ole pedantin reissaajan matkavaate.

Mutta tykkään siitä yli kaiken! Joten järkeilin (eläköön defenssit!), että kuka sen näkee, onko vaate rypistynyt päällä vai matkalaukussa. Ja pakkasin ihanaiseni mukaan. Luulen, että pellavaan pukeutuminen vaatii joka tapauksessa tietynlaista luonnetta.

Minulle on pellavan ja villan kanssa käynyt samalla tavalla. Lapsuudesta on jäänyt mielikuva niistä hirmuisen hankalahoitoisina ja epäkäytännöllisinä materiaaleina. Nyt en muuhun haluaisi pukeutuakaan. Pellavaa olin oppinut pitämään epäsiistinä ja ryppyisenä, ja pesussakin se kutistuu. Nykyään ryppyisyys on mielestäni kuin pikku bugi nokialaisessa: ominaisuus, ei vika.

Minun mekkoni ja toppini ovat molemmat Noolania. Noolanin vaatteet ovat kotimaista, myös täällä ommeltuja. Materiaaleina käytetään paksua pellavaa, keittovillaa ja ilmeisesti myös kalannahkaa. Lisätietoja voi kurkkia täältä - näyttävät muuten päällä paljon paremmilta kuin hengarissa! Ainakin minuun Noolanin ekologinen perusidea, yksinkertainen muotokieli ja materiaalivalinnat vetoavat. Sekä ajattomuus, jatkuvuus: mallisto ei vaihdu joka sesongissa. Mikä on hyvä, koska haavelistani pitenee vuosi vuodelta.

Ellen mekko

Iskeekö käsityöinnostus vääjäämättä heti, kun on ääneen sanonut ettei riitä intoa eikä aikaa? Pieniä juttuja vain, mutta tekeminen on ollut sitäkin mukavampaa. Olen ennenkin huomanut, että sellainen tarkoituksettomaksi ja hyödyttömäksi luokiteltava puuhastelu on kaikkein terapeuttisinta. Ehkä sitä kannattaisi ruveta harrastamaan neulegraffitejakin?  

Tässä on peikkotyttö Elle kera omistajansa, jonka aurinkoon viitaten Kehräksi blogi-nimesin. Elle on käsinukke viitasaarelaista Teddyset-tuotantoa, käsin ommeltu ja myyjän mukaan kotimaisista kankaista. Elle on saanut nimensä ensimmäisen merkityksellisen puistokaverin mukaan. (Kaveri muutti muualle aikapäiviä sitten, mutta vieläkin häntä joskus ikävöidään!) Nyt Ellellä on uusi mekko.

Kaavana on Mekkotehdas-kirjan nuken kietaisuessu. Kädenteitä on syvennetty ja olkaimia pidennetty. Ei tullut täydellistä, mutta toimiva. Kiinnitykseksi ompelin liian isot palat tarranauhaa, kun en saanut neppipressiä toimimaan just siinä paikassa. Kaikkihan pitää tehdä heti, kun on viivyttelyn jälkeen vihdoin toimeen tarttunut! Nyt voinkin jäädä suunnittelemaan Ellelle toista mekkoa. Talveksi villatakki olisi myös tarpeellinen, ja ehkä jopa töppöset ja pipo.