perjantai 8. kesäkuuta 2012

Tunnustus


Sain jo jokin aika sitten Vilppumaasta tunnustuksen. Kiitos sinne ♥   Liebster tarkoittaa "rakkain" tai "rakastettu", mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Tunnustukseen kuuluisi myös 1) kiittää antajaa ja linkittää bloggaaja, jonka antoi sen, 2) valita viisi suosikkiblogia ja kertoa se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa, 3) kopioida ja liittää palkinto omaan blogiin, ja 4) toivoa, että nämä bloggaajat antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.  Olen useimmiten tunnollisesti jakanut tunnustuksia eteenpäin, mutta tällä kertaa jätän väliin. Nettiyhteyteni  takkuaa enkä pääse edes lukemaan joka yrittämällä, ja linkittäminen on siten tosi aikaavievää. Nyt kun mulla harvinaislaatuisesti on pieni hetki omaa aikaa, taidan käyttää sen ompelukoneen ääressä. 

*****

Edit. Nyt kun verkko toimii vilkkaammin listaan omani; osalla saattaa olla yli kaksisataa lukijaa (ainakin Helillä on pakko olla!), mutta nämä ovat ihania, osittain elämäntilannejuttuja:
( sekä Ihmeitä vilppumaassa, mutta sitä en kai voine "virallisesti" linkittää. Linkitän kuitenkin! ) 

2 kommenttia:

Heli kirjoitti...

ei mulla muuten oo, tai siis muistaakseni on alle 30 semmosta tilaajaa, mutta sehän on toisaalta eri asia. en olekaan vähään aikaan käynyt vilkaisemassa staticsia. mutta siis jee, kiitos tunnustuksesta! :)

Minna kirjoitti...

No sehän on eri asia. Mä en tilaa mitään blogia, mutta luen silti säännöllisesti aika montaa.