Olen täälläkin maininnut anoppini sukat. Anoppi sairastui vakavasti jo ennenkuin tutustuin häneen. Minulle on kerrottu että hänelle oli iso asia huomata, että vaikka sairaus rajoitti montaa asiaa, hän yhä kykeni neulomaan sukkia. Niitä hän sitten neuloi. Veikkaanpa, että mummulan kaappeihin on jemmattu lukematon määrä käyttämättömiä saapassukkapareja tarvetta odottamaan.
Meidän kaapeista löytyi tällaisia. Sukkien lisäksi yhdet kynsikkäätkin, jotka ilmeisesti ovat anopin neulomat. Kaikki tiiviistä käsialaa pienillä puikoilla, sellaista kestävää "peltineulosta". Maanläheisissä väreissä, turhia koreilematta. Tosin viime vuosina on naisten ja lasten joulupaketeista paljastunut myös Novitan itseraidoittuvista langoista neulottuja nilkkasukkia. Vaikka neulon itsekin, opin oikein odottamaan anopin joululahjasukkia.
Anoppi kuoli hieman yllättäen viime viikolla. Sen vuoksi hänen tekemiään. Mietin, miten paljon ihmisen kätten jälki kertookaan.
Oli ilo tuntea hänet.
6 kommenttia:
Osanottoni suruunne.
Kiitos anskumari.
Otan osaa!
Liikuttavaa.
Osanottoni.
Kauniisti kirjoitat hänestä... Kaikkea hyvää ja kaunista perheellenne nyt toivoen...
Minäkin mallamyöhänen otan osaa. Kaunis tarina sinulla on anopistasi! Miten musta tuntuu, että vaikka kaikki maailman raidat kutois sukkaan, lopulta aina kaikkein hienoimmat on juuri tuollaiset tummanharmaat, joissa yhtä hauskaa väriä raitana.
Lähetä kommentti