keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Olivia



Malli/Pattern: Olivia by Kim Hargreaves
Lanka/Yarn: Rowan Felted Tweed (rage)
Puikot/Needles: 3mm, 3,25mm, 3,5mm
...ja Ravelryssä...


Hän valmistui hyvissä ajoin joulun alla, ja on ollut jo kovasti käytössä. Tykkään! Ihastuin malliin nähtyäni parikin toteutusta. Erityisesti nämä Prosessineulojan kuvat sykähdyttivät, ja Olivia poltteli mielessä niin että uskaltauduin korkkaamaan Visa-korttini ja tilaamaan ohjekirjan Englannista. Roihu oli siis hurja.



Epäilen kyllä menettäneeni jotain oleellista muokatessani mallia hieman: Jätin pois taskut, joiden funktio neuletakissa ei oikein ole minulle avautunut. Lisäsin myös helmaan mittaa luomalla joka kappaleesen aloitussilmukat yhtä kokoa isommalle koolle ja tekemällä kolme ylimääräistä kavennusta, jolloin mittaa tuli kymmenisen senttiä lisää ja päädyin pienempään koon silmukkamääriin. Vaikka mallin viehätys piilee sen mittasuhteissa, päädyin tekemään näin, koska epäilin sen muutoin jäävän liian lyhyeksi minun makuuni ja käyttööni. Tarve kuitenkin oli sekä hameen että housujen kanssa toimivalle perusneuleelle. Ainahan sitä voi kuvitella neulovansa saman uudelleen hieman eri tavalla. Lyhyempänä ja taskullisena, ja ehdottomasti ilman saumoja. Vaikka sitten, kun minulla ei enää ole imetettävää ja voin käyttää mekkoja - joiden kanssa kuvittelen lyhyen väljän neuletakin istuvan kuin nenä päähän - niin paljon kuin sielu sietää.



Kuvasimme takkia joululomalla pariinkin otteeseen, mutta kelvollisia kuvia ei juuri siunaantunut. Vaikka tiedän että syyttämän pitää vuodenaikaa ja valon puutetta, tekee kiittämättömän mieli purnata kuvaajallekin. Ettäs, rakkaani, tiedät.



Ulkokuvauksilla oli yleisöä.

4 kommenttia:

Heli kirjoitti...

se on kaunis! ja sä myös.

Minna kirjoitti...

Hieman vain hämmentynyt kiitos.

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Aivan ihana! Komeasti punainen hehkuu kuvissa. Olen vallan otettu, että parvekekuvani inspiroi sinua. En olut takkiin itse heti tyytyväinen, mutta nykyään käytän sitä ihan sujuvasti töissä. Felted tweed on ihana lanka -ainoastaan pestessä pitää varoa, ettei se huovu...

heini kirjoitti...

Kaunis neule ja käytännöllinen. Sellaisen tarvitsisin minäkin! Yhden tai kaksi. Ja ihastuin niihin villasukkiisi kans.