En tiedä miten yleistä tavara-ahdistus on, mutta tuskin ainoana sitä poden. Etenkin näin joulun jälkeen, kas kummaa. Kaikkea tuntuu olevan liikaa. Tyhjän tilan kaipuussa olen koittanut siivota. Ja ihmetellyt, miksi tavarasta luopuminen on niin vaikeaa, tarpeettomastakin? Ja miksi sitä tuntee tarvitsevansa jotakin uutta, vaikka tietää ettei tarvitse?
Lapset tuovat oman ongelmansa. Pitäisi opettaa kriittisyyttä ja eettistä kuluttamista. Ja kuitenkin haluaisi antaa kaiken mitä pieni sydän vain halajaa, ja vielä vähän enemmän. Ja niin haluavat sukulaisetkin. Seuraukset ovat arvattavat.
Pitäisi ja pitäisi. Kriittisyydessäni suorastaan kieroutuneena en osaa pysähtyä pelkkään kulutuskriittisyyteen, vaan koko termi kyseenalaistuu mielessäni väkisinkin. Ekoilu tuntuu olevan ajan trendi, eikä ollenkaan huono trendi, mutta pistää miettimään mitä sitten. En tarkoita sitä, että trendit tulevat ja menevät, vaan sitä, että kulutuskriittinen ekotrendi kuitenkin perustuu kuluttamiseen.
Nimenomaan kulutuskriittiset tekstit ovat saaneet minut pohtimaan jakomielistä suhtautumistamme kuluttamiseen. On upeaa että tarjolla on eettisempää ja ekologisempaa. Mutta siinä on jotain falskia, että eettisestä & ekosta tulee hikipajoissa tuotettujen halpatuotteiden mainosargumentti, jonka tarkoitus on lisätä myyntiä. Näin kuitenkin on käynyt, ainakin päätellen siitä, että esim. ekopuuvillatuotteet ovat ilmaantuneet lähes jokaisen kauppaketjun valikoimiin. Myös sellaisten, joiden liikeidea perustuu tuotteiden riittävän lyhyeen elinkaareen.
Oikeaa kulutuskriittisyyttä lienee kuluttamisen välttäminen. Ettei ostaisi yli tarpeen. Mutta kuten alussa totesin, tarpeen määritteleminen on joskus niin hirvittävän vaikeaa. Minusta tuskin koskaan tulee linkolamaisen hyvää ihmistä, mutta tunnen tarvetta keskittyä siihen tarpeenmäärittelyyn. Se lienee paikallaan, sillä haavelista on nytkin pitkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti