torstai 17. toukokuuta 2012

Puolivillainen pipo



Malli/Pattern: Sirle by Suvi Simola
Lanka/Yarn: Sandnes Garn Mini Duett  
Puikot/Needles: 3,5mm ja 2,5mm (resori)  

Edellisessä Sirlessäni käytin hyväkseni vain kaunista mallineuletta. Tämä on toteutettu aivan ohjeen mukaan, mutta ohuemmasta langasta (DK --> fingering). Arvelin, että kyllä se jollekin sopii. Onneksi sopii juuri hänelle. Mini Duett on puoliksi villaisena puuvillaa lämpimämpää, mutta pitsineule on kuitenkin ilmavaa. Pienelle puuvilla/villa on oiva materiaali viileämmillä kesäkeleillä. Mini Duett onkin ihan mukiinmenevä lanka. Mutta se on sanottava, että tässä kuitusekoitekategoriassa ei ole Rowanin voittanutta.




Väri on kaunis. Mallineuleeseenkin se istuu ihan hyvin, vaikka minulla oli niin vahva kuva Sirlestä valkoisena, että sen yli oli vaikea päästä. Puolitoistavuotiaan päässä löysä myssymalli ei ehkä ole käytännöllisin mahdollinen, mutta toimii ainakin söpöstelypipona (ja mahtuu vielä ensi vuonnakin). Ja nyt kun kokeilin lyhennetyin kerroksin muotoiltua resoria, joka on pipon varsinainen juju, tykästyin siihen niin kovasti, että uusi Sirle on jo puikoilla. Puuvillasta. Itselleni. Eikä valkoisena.  


13 kommenttia:

Maikki kirjoitti...

Kaunis on pipo, väreineen päivineen! Ja käyttäjänsä vasta söpö onkin!

Sirle on kiva malli, itse olen neulonut yhden bambulangasta.

Minna kirjoitti...

Maikki, kävin juuri aiemmin päivällä ihailemassa Sirleäsi ja halemassa inspiraatiota :) Mallissa on kieltämättä jippo, jonka erinomaisuuden oivalsin vasta toisen version myötä.

Näppi kirjoitti...

Voi mikä söpöliini. Ihana on pipokin. :)

ArualMaria kirjoitti...

Tuo malli on kyllä niin kiva, miksi mä en oo vielä neulonut sitä? :D

Emma kirjoitti...

Suloinen Sirle! Mie tein miehen teinisiskolle Sirlen joululahjaksi mutta se taisi jäädä käyttämättä, liian löppänä jopa muotitietoiselle 16-vuotiaalle :/ Jos teen joskus sen itselleni, en lisää resorin jälkeen yhtään silmukkaa.

Merde kirjoitti...

Ihana! Kuvat on ihanan värikkäitä, onko sulla uusi kamera?

Neulisti kirjoitti...

Ihan kauhian söpöä. :)

Minna kirjoitti...

Näppi, kiitos!

ArualMaria, samaa minäkin ihmetelin, kun sain ensimmäisen valmiiksi.

Emma, Sirlestä näyttää tulevan eri neulojilla hyvin erilaisia versioita. Mä taas ehdottomasti olen silmukoiden lisäämisen kannalla. Mutta ihmettelen sitä, että ohjeessa nelotaan samoilla puikoilla koko ajan. Minä neulon resorin vielä pienemmillä puikoilla, mikä varmaan lisää sitä löppänä-efektiä. Mut mä tykkään löppänäpipoista :)

Mertsu, ei ole uutta kameraa, mutta yritän opetella käyttämään järkkärin säätöjä, heh ;) Olen kuvannut kameran valmiilla ohjelmilla, mutta viimeisimmissä postauksissa osa kuvista on itse säädettyjä. Tunnollisena opiskelijana en tietenkään tiedä mitkä...

Neulisti, juu. Täytyy nauttia siitä niin kauan kuin voi :)

vilppumaan erika kirjoitti...

No huh, miten söpönen taas :) Täällä teillä käydessä alan aina haaveksimaan tyttölapsista :D Tuo ohje vaikuttaa hyvältä, kun kerran ihan tehtailuksi menee!

Minna kirjoitti...

Ohjetta voin kyllä omasta puolestani suositella :)

Henni kirjoitti...

Suloinen myssy ja ihanat kuvat! Olisi varmasti meidän neidillekin mieleen joku pitsinen myssy kesäksi. Kuulemma pitäisi ostaa uusi lippalakki (varmaan haluaa jotain kamalaa heloukitiä :-/ En saa kuulemma itse tehdä... Aion kuitenkin yrittää tehdä jonkun ihanan.

Minna kirjoitti...

Mutta sähän teet niin hienoja että! Luulenpa että siitä tulee ihana, ja tyttö kuitenkin tykkää vaikka nyt muuta sanoo :)

Unknown kirjoitti...

Ihana!