Leikki se on totista työtä

Tosissaan pitää touhuta. Maatuska tanssahtelee, kirpoaa hipaisusta aina ulottumattomiin. Sitä pitää tavoittaa uudestaan. Ihan tosissaan. Kova on työ leikissä.

Kuitenkin hyvillä mielin

Kiitos teille osanotoista. Viikonloppuna vierailimme mummulassa, jossa ei mummua enää ole. Hyvästelimme.

Ihastelimme masua, jonka suojissa kasvaa tytärten tuleva serkku. (Mistähän johtuu, että vauvamaha näyttää niin ihanalta silloin, kun sitä ei tarvitse itse kantaa!) 

Pohdimme tulevaa, jolla on muassaan melko pelottaviakin tuomisia. 

Yllättäen mieli jäi kuitenkin hyväksi. Oli paljon aikaa hyviin juttuihin. Kuten hiekkakakkujen tekemiseen.

Anopin käsialaa

Olen täälläkin maininnut anoppini sukat. Anoppi sairastui vakavasti jo ennenkuin tutustuin häneen. Minulle on kerrottu että hänelle oli iso asia huomata, että vaikka sairaus rajoitti montaa asiaa, hän yhä kykeni neulomaan sukkia. Niitä hän sitten neuloi. Veikkaanpa, että mummulan kaappeihin on jemmattu lukematon määrä käyttämättömiä saapassukkapareja tarvetta odottamaan.

Meidän kaapeista löytyi tällaisia. Sukkien lisäksi yhdet kynsikkäätkin, jotka ilmeisesti ovat anopin neulomat. Kaikki tiiviistä käsialaa pienillä puikoilla, sellaista kestävää "peltineulosta". Maanläheisissä väreissä, turhia koreilematta. Tosin viime vuosina on naisten ja lasten joulupaketeista paljastunut myös Novitan itseraidoittuvista langoista neulottuja nilkkasukkia. Vaikka neulon itsekin, opin oikein odottamaan anopin joululahjasukkia.

Anoppi kuoli hieman yllättäen viime viikolla. Sen vuoksi hänen tekemiään. Mietin, miten paljon ihmisen kätten jälki kertookaan.

Oli ilo tuntea hänet.

Syreeni

Malli/Pattern: Graystone by Veera Välimäki

Lanka/Yarn: Cascade 220

Puikot/Needles: 4,5 mm

Järin upeita kuvia en tarjoile tälläkään kertaa. Kuvaamisen tympeyden vuoksi blogin päivittäminenkin sujuu joskus kovin nihkeästi. Kolmen pienen lapsen kanssa kerrostalossa saa aina joskus huomata, etteivät resurssit riitä kaikkeen mihin haluaisi. Että valitsisi taustan, käyttäisi aikaa ja oikein poseeraisi. Ottaisi kauniita, tunnelmallisia kuvia hienossa ympäristössä, ilman ylimääräisiä linssiludeja paidanhelmaa venyttämässä.

  

Ei, niitä kuvia yritetään räpsiä sisällä silloin, kun paikalla on joku kamerankäyttötaitoinen ja lapset nukkuvat. Ja jos valo riittää. Kämpän ikkunoita maisemoiva kallioleikkaus selittää sen, miksei useinkaan riitä. Kun kuvaamaan viimein päästään, kämppä on yleensä siinä kunnossa, että tärkeimmältä tuntuu rajata ylimääräinen tavara pois kuvasta. Ja näiden ehtojen vallitessa taustaksi valikoituu lastulevyinen kaapinovi ja ahtaan eteisen seinää kiipeävä kenkäteline. Se siitä tunnelmasta. Ja sitten malli kehtaa vielä natkuttaa että miten sä noin rumia kuvia... oikeesti, käy kattomassa mallia vaikka täältä... Ja niin tuo kuvaaja-parka muuten teki. Totesi sitten diplomaattisesti että kulta, meillä ei ole käytössä yhtä hyvää optiikkaa. Ihana hän. Eihän se tosiaan peilin vika ole, jos naama on väärä.

Ollaan kuvista mieltä mitä hyvänsä, upeita malleja minulla on ollut ilo neuloa. Tämä kolahti ensinäkemällä - harvoin mikään tuntuu niin vahvasti omalta. Pidän kovasti ainaoikeasta neulepinnasta. Ja puseron näyttävä kaulus on ihana! Sen muotoilu lyhennetyin kerroksin tuotti hieman vaikeuksia, koska nurjalla kerroksella kerrosten yhtymäkohtaan jäi valtaisat reiät. Rei'istä muodostui liki pakkomielle, minä kun en blokkauksen voimaan oikein luota. Kysyin tekniikka-apua jopa itse Veeralta. Sen kummempaa kommervenkkiä ei ongelmaan löytynyt, mutta käsialaa hiomalla ja lopulta vain toleranssia venyttämällä jatkoin yli vaikeuksien. Onneksi, sillä lopputuloksessa ei reikiä näy.

Muokkauksia tein sen verran, että hihat neuloin ohjeesta poiketen täysmittaisiksi ja helman pituuden päätin sovittamalla. Neuloin hihat pitkään välttelemälläni magic loop -tekniikalla, johon sain taannoin pikapriiffauksen Titityyn neuleillassa. Vyötärölle tein kavennukset ohjeen mukaan ja levennyksiä yhdet ylimääräiset. Neuleesta tulikin oikein hyvän mallinen, vaikkei se kuvista ihan välity. Yllättäen siitä oli kuitenkin paljon apua oman kehon mittasuhteiden hahmottamisessa, mikä tekee kehokriisin kanssa kamppailevan äidin aika onnelliseksi. Jostakin sain kumman päähänpiston neuloa helmaan pienen taskun, johon palmikko sukeltaa. Sen jättäisin nyt tekemättä, mutta olkoon nyt kun tehty on.

Täyskymppi

Malli/Pattern: Twenty Ten Cardigan by Veera Välimäki

Lanka/Yarn: Cascade Yarns Ecological Wool

Puikot/Needles: 5,5mm

Välipalana "vakavammin otettavien" töiden välissä valmistui toinen versio tästä mallista. Suhtaudun malliin hieman ristiriitaisesti: Toteutin sen jo kerran puuvillasekoitteisesta villalangasta, ja mietin tuolloin, ettei tämä vino nappilista ehkä kuitenkaan ole mun juttuni. Epäsopivaksi neuleeksi takkia on kuitenkin tullut käytettyä ihan kiitettävästi, ja käytössä puuvillan neuleeseen tuoma löpsötys häiritsi minua. Sitäpaitsi muistelin että malli on mukava ja näpsäkkä neuloa, ja kun olen sattunut hamstraamaan tuota ekovillaakin varaston pohjalle, niin ei muuta kuin puikoille! Neule valmistui nopeasti, mutta nopeaahan se on neuloa paksua lankaa isoilla puikoilla selkeästä ohjeesta, joka vielä on ennestään tuttu.



Neulottavuutensa puolesta rankkaisin mallin samaan kategoriaan Pikkuveli -takin kanssa. Muokkauksiin se ei kauheasti jätä varaa ainakaan minun taidoillani, mutta en kokenut juuri tarvettakaan. Neuloin M-koon, vaikka epäilinkin että siitä saattaisi tulla hieman liian istuva ja ehkä lyhyehkökin. Niin taisi tullakin. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä että minulla tämä takki nyt on, juuri tällaisenaan. Ekovilla on keveää ja sopivan lämmintä, väri pehmeä, ja se vino nappilista, juuri se vetoaa minuun tällä haavaa aivan erityisesti.

Offset Wraplan

Malli/Pattern: Offset Wraplan by Sara Morris

Lanka/Yarn: BC Garn Semilla Fino

Puikot/Needles: 3,5mm

Sanotaan, ettei määrä korvaa laatua. Mutta yritäpä saada tällaisesta pötköttävästä mötkäleestä havainnollisia neulekuvia! Joten tyytyminen on nyt siihen määrään. Sitäpaitsi minä kuvaan mielelläni häntä, maailman kauneinta. 

Vauvat kasvavat niin nopeasti ulos vanhoista villatakeistaan. Ja bodeista, potkareista ja kaikesta muustakin, tietysti. Joten neuloin uuden takin samasta langasta kuin ensimmäisenkin. Takin koko on 6-9kk, tosin matkan varrella unohdin minkä kokoista olen tekemässä ja taisin lainata osan spekseistä kokoa isommasta. Mikä on ehkä hieman liiottelua reilut viisi kuukautta vanhalle. Kasvunvaraa tuli kuitenkin ihan sopivasti, ja takki on nytkin käyttökelpoinen. Lankaa kului hieman yli kerä (50g) molempia värejä. Jouduin purkamaan pienimmän vauvalle neulomani myssyn, jotta sain toiseen hihaan viimeisen punaisen raidan.

Mitäs muuta tästä vielä sanoisi...? Olen törmännyt malliin ravelryssä ennenkin, mutta vasta tämä mustan lampaksen versio kolahti riittävästi. Takissa on paljon elementtejä, joista en ole aiemmin välittänyt, mutta jotka ovat alkaneet kiehtoa viime aikoina:  kietaistavuus, epäsymmetrinen nappilista, leveähköjä raitoja.

Menneen talven lumia

Ainakin tänään aurinko paistaa ahkerasti lupaillen kevättä. Näihin talvisiin kuviin ei kuitenkaan ole viikonkaan välimatkaa, ja tulee se talvi ensi vuonnakin. Esittelenpä siis yhden ompeluksen, joka ei ole oma tuotokseni: kantotakki. Tarkemmin sanottuna kyse on kantopaneelista jota käytän oman takkini jatkeena.

Olen ollut hämmästynyt takkiviritelmäni kirvoittamista kommenteista. Itselleni se on aivan tavallinen juttu. Kuitenkin talviliinailun käytännön ratkaisut ovat yllättäneet monen vastaantulijan. Ennakkoluuloihinkin törmää: sehän tukehtuu siellä, saako se nyt happea, ja varmaan se paleltuu, olisihan vaunuissa sentään paremmin suojassa kylmältä. Mutta huoli pois! Tietysti kannattaa tarkistaa ettei vauva ole liiaksi toppinkien alla. Ja on tärkeää suojata vauvan niska ja pää, kädet sekä jalat riittävän hyvin. Mutta ellei itse palele, vauvakaan tuskin palelee. Ja omalta rinnalta kuuluva tasainen tuhina yleensää kertoo vauvan voinnista oleellisimman.

Paneeli on noin 75 cm pitkä, alaosasta 20 cm ja yläosasta 45 cm leveä. Sen täytteenä on kaksinkertainen tikkikangas. Lisäksi jouduin ostamaan kaksi sopivan mittaista vetoketjua, sillä takin alkuperäinen vetoketju oli vaihdettava. Yläreunaan on ommeltu nauhakuja ja kujaan pujotetun narun päissä on stopparit, joten reunan leveyttä on helppo säädellä. Onhan tässä kauneusvirheitä ja jatkojalostettavaa, mutta hyvin se on palvellut kuluneen talven. Vauva mahtui - ja mahtuu tarvittaessa edelleen- kokonaan takin sisään tuulensuojaan. Kovimmilla pakkasilla napitin takin alimmat nepparit, ettei pakkanen pääsisi nipistelemään pieniä varpaita. Ja puin vauvaa hieman enemmän, koska koin että paneelissa olisi saanut kuitenkin olla vielä enemmän toppausta.  

Tällä kuitenkin on menty, ja hyvin onkin. Olemme liinailleet aktiivisesti jokaisen vauvamme kanssa. Jostain syystä kuitenkin pelkäsin, että vaunuttomuus olisi kolmen kanssa liikkuessa liian hankalaa. Koska keskimmäinen ei kuitenkaan kävele vielä pitkiä matkoja, vaunujen hankkiminen olisi käytännössä tarkoittanut tuplakiesiä - ja niin on tämäkin talvi taitettu siten, että vauva on matkannut liinassa minun takkini alla (joskus tietysti isänsä kyydissä hänen reilunkokoisen takkinsa suojassa), keskimmäinen rattaissa, ja esikoinen omin jaloin. Vaikkei se oo reiluu, väittää hän.