sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Kesää ja voita

Kävipä niin, että ryhdyin tekemään blogipäivitystä ja ensimmäiseksi huomasin täällä saman otsikon, jota itsekin olin aikonut käyttää. Kappas että joku muukin oli sen keksinyt! Minun sukissani on maltillisempi väritys, jonka pokkarikameran salama tosin tehokkaasti raiskasi. Mutta kun sukat ovat maanneet piirongin päällä kuvausta odottamassa jo viikkoja, niin menköön. Kesävoi, sulavoi, voi sulaa.


Malli/Pattern: Kesävoi (Neulekirjasta)
Lanka/Yarn: Shibuiknit Sock (Honey)
Puikot/Needles: 2,5mm

Kesävoi on toinen Neulekirjasta neulomani malli. Minuun kirjan mallit eivät ole kolahtaneet ihan toivomallani tavalla. Nämä sukatkaan eivät heti sykähdyttäneet, vaikka niissä yhdistyy monta hyvää: pitsineulesukka, tiukkakierteinen merinolanka ja rustiikkinen väri. Ne toimivat kuitenkin simppelinä reissuneuleena, niitä oli kiva neuloa ja ne valmistuivat nopeasti. Itselleni epätyypillisesti neuloin jopa toisen sukan ulkomuistista.  Mallineuleen yksinkertaisuuden vuoksi sukkia on moitittu hieman tylsiksi neuloa. Mutta jos neuloja jostain syystä tuntee itsensä hieman aikaansaamattomaksi tai lannistuneeksi, näiden sukkien neulominen voi olla melko terapeuttista. Suosittelen kokeilemaan!

Langantiheyksiä en laskenut. Muokkasin näppituntumalta,  neuloin toiseksi suurimman koon silmukkamäärillä suurimman koon mitoilla.


Reissussa kun olin, huomasin kärkeen päästessäni silmukointiohjeiden puuttuvan matkasta. Onneksi täältä löytyi selkeä suomenkielinen ohje. Jostain syystä en ole kyennyt hahmottamaan silmukointia kunnolla enkä siis ikinä muista miten se tehdään. Nyt muistan vähän paremmin, mikä tekee aika tyytyväiseksi. Ja kyllähän tämä lanka, hunajainen väri ja pitsineulesukat ovat melko sykähdyttävä yhdistelmä...

Onpa sitten tullut selailtua Neulekirjaa sillä silmällä jo useampaan otteeseen. Ja mietittyä, ottaisko ensi kerralla kirjastosta runokirjankin lainaan.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit ovat. Värikin niiiiin ihana!

-hillanen

Emma kirjoitti...

Hahhaa, melkoinen sattuma! Kaunis väri langassa, sopii hyvin vuodenaikaan kun syksy alkaa kohta sarastaa :)

Miekään en ikinä muista miten silmukointi tehdään. Kuukletin sen ja löysin ohjeen miten tehdä se puikoilla neulan sijasta, helppoa kuin heinänteko!

Minna kirjoitti...

Minustakin väri on ihana, hillanen.

Emma, aika sattuma kyllä! Olen myös törmännyt tuohon puikoin tehtävään silmukointiohjeeseen, enkä ymmärtänyt sitä ollenkaan *nolo* Joten sitkeästi olen vain yrittänyt oppia neulametodia.

Paula kirjoitti...

Moikka! Löysinpä blogiisi! Aivan ihania neuleita sulla, ja moni niistä sellainen, jonka haaveilen itsekin neulovani. Ehkäpä tässä törmäillään joskus oikeassakin elämässä, viime tapaamisesta on aikaa. :) Hyvää loppukesää!

Minna kirjoitti...

Paula, kas vain! Kävin jo vastavierailulla blogissasi, ja ehkäpä tosiaan joskus vielä ihan oikeastikin törmätään. Hyvää kesää sinullekin :)

Johku kirjoitti...

Sukat ovat suloiset ja väri on mahtava.

Löydät blogistani tunnustusta.