Ajatus punaisista huopikkaista kiersi mielessäni teini-ikäisenä, mutta vanhempieni mielestä ne olivat älyttömät ja epäkäytännölliset. Tytöt ovat kuitenkin kierrättäneet kirppikseltä ostettuja huopikkaita, ja ne ovat olleet käytössä tykätyt. Koska olen viime vuosina alkanut kaivata rauhallisempia värejä, aloin metsästää huopikkaita harmaana. Metsästää saikin, sillä tältä talvelta huopikkaat tuntuivat olevan loppu joka paikasta. Tulin kuitenkin soittaneeksi Kajaaniin tuttuun kenkäkauppaan, ja kerrankin kävi tuuri: heillä oli hyllyssä yksi pari juuri oikeanvärisiä ja kokoisia huopikkaita. Rakas käly ne minulle sieltä nouti.
Ihanat, hauskat! Käveleminen tuntuu hassulta. Huopikkaisiin liittyy positiivinen assosiaatio kajaanilaisesta loruttelijasta, joka veti meille kerhoa esikoisen vauvavuonna, ja vahvisti paljon itseluottamustani äitinä. Hänellä oli punaiset.
6 kommenttia:
Ihanat! Itsekin vielä haaveilen omista. Ylimmäinen kuva on myös tosi suloinen =)
Voi kun hienot huopikkaat! Minäkin haaveilin joskus nuorena huopikkaista ja myös minun vanhempani kieltäytyivät hankinnasta, kumma juttu. Viime vuosina täällä etelässä on tosin tarvittu lähinnä kamalia jokasään-kenkiä, mutta nyt kävis kyllä huopikkaatkin!
Johku, kiitos, valokuvaajan piti saada hupsutella :)
Helena, vanhemmat ovat kyllä kummallisia ;) Toivottavasti käytäntö kuitenkin osoittaa että kannatti uhmata, edes näin aikuisiällä.
Huopikkaat on kivat! Minäkin ostin viime talvena huopikkaat mustana, kotikaupungista ei löytynyt, mutta onneksi vanhasta kotikaupungista löytyikin. On ollut todella tarpeelliset puistossa seisoessa!
Anskumari, odotan että päästäisiin puistossa testaamaan :)
Huopatöppöset on ihan loistavat kengät, miulla on punaiset. Ei varpaita palele, ja saa kahlata hangessa rauhassa :)
Lähetä kommentti