sunnuntai 21. elokuuta 2011

Hän joka kalastaa kaislalla


Ompeluinnostus iski voimalla. Kaikkea hienoa tekisi mieli tehdä. Jos osaisi. Mutta tyvestä puuhun: ompelin parit velourpöksyt. Kaava on peruspöksyt Juju-lastenvaatekirjan - yllättäen, kun mulla se kirja nyt on, niin sitä käytän. Jätin saumanvarat pois koska kaava on joustamattomalle kankaalle. Lisäsin lahkeensuuhun ja vyötärölle resoria. Olisi tietysti voinut leikata sieltäkin saumanvaraa. Nämä kaksi ja puolivuotiaan jalassa olevat pöksyt on nimittäin tehty 90-senttisellä kaavalla ja niiden oli tarkoitus tulla vauvalle...


...mutta pääasia, että ne sopivat jollekulle. Ja nyt kun tiedän, niin seuraavalla kerralla onnistunee paremmin. Taitaa kuitenkin olla vielä parasta ottaa harjoituksen kannalta.



Tytöllä on yllään takki, jonka ompelin hänen isosiskolleen muutama vuosi sitten. Hassu harjoitusompelustakki tämäkin, mutta sitkeästi se vaan pysyy käytössä. Pitäisi ehkä lisätä kaulukseen neppari, jotta se ei olisi noin avonainen. Tekisi mieli ommella myös toisessa koossa samantyyppinen takki. Sykähdyttäviä kankaita vain tulee vastaan turhan harvoin.

4 kommenttia:

Salla kirjoitti...

Hienot housut! :) Mulla on ollut ruskeaa velouria varmaan pari vuotta odottelemassa, että saisin siitä housut ja hupparin aikaiseksi - jos ei isommalle, ehkä sitten pienemmälle edes. Saas nähdä, tuleeko tapahtumaan. Väri kuitenkin olisi ihana.

Mertsu kirjoitti...

Minä tein myös velourhousut Ottobren kaavalla, toteutus näyttää aika samalta. Kivat housut!

jasmin kirjoitti...

Pääasia tosiaan että housut pääsee käyttöön. Ja nythän niillä sitten on käyttöä enemmän! Hienot housut tuli, osaathan sä :)!!

Kun ite tekee niin saa sellasta mitä sattuu tulemaan. Tämä lausahdus on musta mukava. Itse tekeminenhän on kivaa, hauska jos vaate pääsee käyttöönkin.

Minna kirjoitti...

Salla, arvaa vaan kauanko tämä kangas on ehtinyt marinoitua... Ruskea on kyllä upea väri velourissa!

Mertsu, toi on niin perusmalli kuin olla voi. Mutta ihan kivat kyllä :)

Jasmin, kiitos kannustuksesta :) Monet sanovbat tekevänsä itse koska silloin saa sellaista kun haluaa, mutta kyllä se mullakin noin menee että saa sitä mitä sattuu tulemaan. Ei se kyllä yleensä haittaa, ehkä sitä on oppinut hieman joustamaan tässä asiassa. Ja etenkin neuloessa valmiin eteen on tehnyt niin paljon työtä, että käyttökelpoisuus ajaa kuitenkin pienten virheiden edelle.