Nurmikolla huoletonna

Olenhan minä hattuja ommellut. Mutta koska minulla vain ei ole taito hyppysissä samalla tavoin kuin vaikkapa hänellä (oikeasti!), herätin pahennusta armaassa puolisossani pistäytymällä Kimperillä. Onpahan pienet päät suojattu auringolta. Pitäisi itsellekin keksiä jotain siihen tarkoitukseen sopivaa kivaa iänikuisen "navettahuivin" tilalle.   

Näyttää melkein siltä kuin meillä olisi kuosilemppareita. Kai se sitten niin on, vaikken tietoisesti ole sydänjuttuja etsinyt. Mutta niitä näköjään tulee valikoitua kaiken muun seasta. Palloja, pilkkuja, sydämiä...

...ja kukkia. Tämäkin mekko on viime kesältä, tosin käyttäjä ei ole enää sama.

Olen katsellut nurmikolla kirmaavia mekkotyttöjä ja miettinyt, miten huoletonta lapsena olikaan. Yhdistän lasten kesämekot ja hameet huolettomuuteen, vaikka muistan, ettei lapsenakaan oikeasti niin auvoista ollut. Samaa - edes näennäistä - huolettomuutta kaipaisi omaankin pukeutumiseen. Mutta tällä kropalla sinne mekon alle tarvitsee jo jotain tukevampaa. Sain siitä muistutuksenkin viikonloppuna vaatekaupoilla, kun ystävällinen ja ammattitaitoinen myyjä huomioi imetysliivini ja totesi sovittamani vaatteen istuvan paremmin, kunhan taas pääsen käyttämään kunnon rintsikoita jotka nostavat rinnat oikealle paikalleen. Kirmaa siinä sitten huoletonna nurmikolla.

Lisää lempikuosia. Hame valmistui tytön synttäriksi, samasta kirpparilta löytyneestä verhonpalasta kuin viimekesäinen lempihattu. Hattu oli niin rakas että sitä muisteltiin koko talvi ja odoteltiin kesää jolloin sitä pääsee taas käyttämään - ja sitten se olikin käynyt liian pieneksi! Hameessa kankaan kuvio pääsee esiin paremmin kuin hatussa, ei näytä levottomalta vaan raikkaalta. Helmassa on valkoista kanttinauhaa ja koristeena ronskisti irti saksittu reunapäärme rusetille solmittavaksi. Kuvittelin sen olevan hauska. Ja on kai se ihan, mutta eihän se solmulla pysy. Pitäisi ehkä ommella rusetti kiinteäksi. 

Hame on perusompelus Juju-kirjasta, kuminauhavyötäröinen hamonen. Kirja väitti että tällaisen surauttaa kokoon parhaimmillaan vartissa. Mitä vielä, minä tuhrasin ainakin kaksi tuntia! Ompelemiseen ei aika kyllä kulunut, vaan silittämiseen ja nuppineulaamiseen. Mutta siihen minun kannattaa aikaa kuluttaakin. Kokemus on opettanut, että vaihtoehtoisesti sen aika menee ratkojan kanssa kaveeraten, ja se on kyllä maailman turhauttavinta.