Ylpeys käy lankeemuksen edellä

Helppo juttu, ajattelin. Aivotonta ainaoikeaa, simppeli malli.

Neuloin kolmeen kertaan.

Malli/Patter: Elizabeth Zimmermannin Tomten kirjasta Knitting without tears
Lanka/Yarn: Fleece Artist Blue Face Leicester DK, Rust

Puikot/Needles: 4mm

Kuopus tarvitsi lämpöistä villatakkia nopeasti, ja kun Zimmermanin kirja sattumalta tuli kirjastossa vastaan päätin neuloa Tomtenin. Huolimatta siitä, että aiemmin pidin mallia liian simppelinä ja tylsänä. Vaan kuinkas kävikään...

Neuloin kainaloihin asti ja vasta siinä vaiheessa aivoni loksahtivat ymmärtämään englanninkielisen ohjeistuksen selkäosan pidentämisestä lyhennetyin kerroksin. Päätin kokeilla, ja purin riville seitsemän.

Neuloin kainaloihin asti ja tajusin, että lanka tulee loppumaan kesken. Huppua en takkiin saisi, ja riittäneekö tuo edes hihoihin. Muussa ei voi säästää kuin takaosan pidennyksessä. Joten purin riville seitsemän.

Mitkä värit! Hihoissa rytmi sekoittui, mutta vartalo-osassa neule melkeinpä raidottui. Sormet syyhyävät jo korissa odottava Foliagen perään...

Kolmas kerta toden sanoo, ja kuten näkyy, takkikin valmistui. Huppuun ei lanka riittänyt, ei edes toivomaani kaulukseen, vaan saumojen ompelun ja nappien kiinnityksen jälkeen jäljelle jäi parinkymmenen sentin pätkä. Takkiin ei kuitenkaan mennyt koko vyyhtiä, vaan olin aiemmin neulonut siitä yhdet villavaippahousut. Vähäsen harmittaa, mutta ei onneksi aivan mahdottomasti. Aika hauska malli on huputtomanakin, mutta mielestäni huppu on tämän takin juju.

Onneksi mies haluaa oman, joten päässen toteuttamaan sen hupullisenkin version vielä... ja se olikin se viimeinen yllätys. Nimittäin, että tykästyin Tomteniin.