tiistai 28. huhtikuuta 2009

Ihan kaks pieniä prinsessoita

Vastasyntynyttä imettäessäni esikoisella oli tapana pyrkiä syliin kysyen: "Mahtuuko ihan kaks pieniä pinsessoita?" Prinsessoita molemmille polville!

Luin Imagesta (4/2009) Elina Venesmäen sukupuoleen kasvattamista koskevan artikkelin 'Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät'. Venesmäen mielestä lapsen sukupuolelle on annettu liiaksi merkitystä, kun lapseen ei osata suhtautua kuin sukupuolensa edustajana.

Artikkelia lukiessani aloin miettiä omaa suhtautumistani lasteni tyttöyteen. Kuten Venesmäki, olen minäkin naistutkimukseni lukenut. Esikoisen syntyessä ajatus vauvan sukupuolen kyseenalaistamisesta arjessa kävi mielessä, mutta vihreää pipoa ja oransseja potkareita enempää en jaksanut tuulimyllyn lapoihin potkia. Sitäpaitsi tajusin, että sukupuolen häivyttäminen ei ole minulle olennaista.

Erään poikalapsen äiti totesi, että on oikeastaan tyytyväinen lapsensa sukupuoleen, sillä jos valita täytyy, siinä poikien maailmassa on kuitenkin enemmän järkeä. Minä näen ongelman juuri tässä. Jo synnytyslaitoksella lapsen ominaisuuksia aletaan olettaa ja mahdollistaa yhden melko triviaalin seikan perusteella. Sitten arvotetaan yhdet ominaisuudet eriarvoisiksi kuin toiset. Päätin, että minun tyttöni saa olla Tyttö isolla T:llä, ja prinsessaleikit minulle sydämen asia, jos lapsi niitä halajaa. Viimeinen, mitä haluan lapselleni opettaa on, että hänen leikkinsä ja kiinnostuksen kohteensa ovat vähemmän tärkeitä!

Koska en ole myöskään osoittanut tytärtäni pelkästään tyttöjen touhuihin olen saanut kritiikkiä siitä, että kasvatan häntä kieroon. Sinänsä mielenkiintoista, että tyttöjen ja poikien toisistaan eroavat kiinnostuksenkohteet nähdään sisäsyntyisinä ominaisuuksina, mutta silti lapsen sukupuoleen sosiaalistumista voi ohjata väärin. Koska perustavanlaatuinen feministis-poliittinen keskustelu vaatii hedelmällisen maaperän ollakseen rakentavaa en takertunut tähän. Mutta kysyin, missä kohtaa tyttäreni tyttömäisyys on riittämätöntä. Millainen on se käsitteellinen 'tyttö', johon olemassaolevia tyttölapsia verrataan? Vastausta en saanut, ja se jäi harmittamaan.

Minusta olisi mukavaa kuulla selkeä tyttöyden määrittely sellaisesta suusta, joka sen tärkeyttä julistaa. Miten kapea se on, jos minun prinsessani ei siihen mahdu? Mitä se mahdollistaa, jos jo alle kaksivuotias voi käyttäytyä "väärin" leikeissään? Eikö ole mahdollista olla erilaisia tyttöyksiä?

Entä mitä tyttäreni menettävät, elleivät opi, että heidän täytyy olla kauniita, viedä mahdollisimman vähän tilaa ja opetella puhumaan hiljaa? Tai oppivat, että voivat omata ja varmasti omaavatkin muitakin avuja kun sen, että omistavat kauniin mekon ja osaavat odottaa hiljaa kunnes heille annetaan. Että voi olla erilaisia prinsessoita, eikä vain yhdenlaisia. Voi olla vaikka soturiprinsessa, joka pelastaa prinssin, saa palkaksi puoli valtakuntaa ja optio-oikeuden ja elää onnellisena elämänsä loppuun itse valitsemallaan tavalla.

4 kommenttia:

Fanny kirjoitti...

Varsin hyvä teksti, ja paljon tuttuja ajatuksia.
Tietyllä tavalla allekirjoitan tuon poikalapsen äidin kommentin, mutta toisaalta taas tytöillä on enemmän vapauksia käyttäytymisessään kuin pojilla. Tässä jokusen hetken asiaa mietittyäni olen tullut siihen tulokseen, että ainut mitä voin tehdä, on pyrkiä tukemaan lapseni itsetuntoa niin, että hän voisi itsevarmana ja isestään onnellisena olla juuri sitä, mitä hän on. Aika näyttää, miten siinä onnistun.

MinnaK kirjoitti...

Olet ihan oikeassa. Sekä tytöillä että pojilla on rajoja, joiden soisi poistuvan. Mutta vaikka kuinka soisi, ei voi kuin hyväksyä miten vähän pystyy ja toivoa että se riittää. Silti tämä on sellainen asia, josta aika-ajoin haluan edes vähän purnata ;)

MinnaK kirjoitti...

Pakko vielä lisätä, että sinänsä tuo pojan äidin toteamus oli todella hyvä, että sillä oli minuun havahduttava vaikutus. Huomasin, että kaikesta tietämästäni huolimatta arjessa taivun itsekin ajattelemaan noin *ups* Ja sitä kautta on avautunut paljon uusia näkökulmia.

Vaikkei se tunnu olevan oikein suomalaiseen keskustelukulttuuriin soveltuvaa, niin oivallukset ovat parhautta! Ne tosin edellyttävät usein ainakin jonkinmoista väärässäolemista, mikä ei tunnu täällä olevan kovinkaan suosittua.

Fanny kirjoitti...

Purnaaminen on hyvä asia, vaikkakin sillä herkästi saa itselleen hörhön ja hihhulin maineen. I should know. ;)