Pitäisikö sittenkin tehdä Baktus

Juuri sellainen aurinkoinen kevätpäivä, joka pistää tuijottamaan ilmassa leijuvia pölyhiukkasia ja tuskailemaan siivottomuutta. Karkkipäivä. Aloitin Abrazon: mietin, riittääkö lanka, ja valitsinko sittenkään oikean mallin. Saa nähdä ryhdynkö purkamaan vielä.

Omani

Luennolla istuessani laitoin oman Pipan alulle. Muokkasin kokoa ja jouduin hieman kavennusten kohdalla soveltamaan, mutta sainpa aikaiseksi version, joka istuu (tai löpöttää) päässäni juuri niinkuin pitääkin. Väri on ihana! Hiljan hankkimaani huivilankaan sopiva. Vaan ihmettelen, mistä tuo sininen on yhtäkkiä elämääni hiipinyt, pitkän tauon jälkeen.

Päiväkotilainen opetti äidille logiikkaa: Koetin maanitella pukemaan hameen mutta lapsi totesi että haluaa olla sukkahousuissa. "Meinaatko sä pelkissä sukkahousuissa täällä juoksennella", ihmettelin. "En, kun kävelen täällä pelkittä tukkahoutuitta". Melkein tekisin mieli sanoa näsäviisaaksi.

Kevättä kohti

Malli/Pattern: Pipa by Veera Välimäki

Lanka/Yarn: TeeTee Primavera

Puikot/Needles: 3,5mm & 4mm

Tällaiset pipapäät touhuavat nyt meidän pihassa. Mihinkään isompaan en juuri nyt jaksa keskittyä, mutta pienet ja yksinkertaisetkin neuleet ovat kivoja. Ja ennenkaikkea käytettäviä! Mikähän siinä onkin, että nämä simppelit jutut vetävät puoleensa. Eikä kyse ole vain tekemisen helppoudesta: monesti päädyn siihen simppelimpään vaihtoehtoon myös siksi, että se tyylillisesti miellyttää enemmän.

Ravelryssä mallin suosio näyttää olevan vähäinen, mitä hieman ihmettelen. Mutustelin itsekin kyllä tovin ennenkuin laitoin ensimmäisen Pipani puikoille, mutta sitten siitä on syntynytkin useampia variaatioita. Myssy istuu lasten päähän oikein hauskasti (tosin myönnettäköön, että neiti keskimmäinen kyllä valittaa liilan pipansa valuvan helposti silmille, mutta se johtunee siitä, että syksyisen pieneksi käyneen tilalle neuloin reilusti isomman). Eikä Pipa aikuisen päässäkään hullumpi ole. Itsekin kaipaisi jotain keveämpää värikkäämpää kevätmyssyä, ja malli on vahva vaihtoehto sellaiseksi. Aiemmat kokeiluni kun ovat nyt päätyneet niin sanotusti parempiin päihin. Tai sitten värivalinnat eivät ole osuneet ihan nappiin.

Vatsatautinen ikkunassa

 

Näissä tunnelmissa taasen. Laskin, että kahteen kuukauteen on mahtunut kolme vatsatautia (yhteensä kaksi viikkoa ja yksi päivä), korvatulehdus sekä kolmisen viikkoa nuhaflunssakuumeilua, yksi päivystysreissu, muutama terveyskeskuskäynti, yksityinen lääkäriasema, joitain lääkärin puhelinkonsultaatioita ja yö lastenosastolla nenämahaletkussa. Kaikki tämä vielä "ihan normaalin" toistuvuuden piikkiin. Ja olemme me muutkin sairastelleet.

Sairastelun lomassa on siirretty perhe toiseen osoitteeseen. Omakotiasumisesta haaveilemme, mutta eihän tämä vielä sellaista ole. Tiedä edes toteutuuko se haave kohdallamme ikinä. Nyt ollaan kuitenkin tässä. Muuttokaaoksen keskellä.

Asumismukavuutta muutto kuitenkin lisää (kunhan kaikki laatikot on purettu ja tavarat paikallaan). Parasta: Valo!!! (Vaikka pelkäsin, että asunto on kamalan pimeä.) Piha, johon lapset voivat mennä leikkimään ihan keskenäänkin. Maisema, koiranlenkitysmaastot. Käynti suoraan ulos. Ovikellon sointi, kun uudet kaverit hakevat lapsosia ulos leikkimään. Kerralla paljon hyvää!

Mallasin keittiön ikkunaan, mutta ei se taida siihen jäädä. Vaan mitä siitä nyt sitten tekisi, ja minne.  

Hei, me luetaan

Kukin taidoillaan. Kuopuksen tavassa olennaisinta on se, että hän istuu. Ihan itse, ison tytön tuolissa. Tai siis pienen tytön tuolissa. Yleensä hän lukee lattialla. Kääntelee sivuja maltillisesti ollakseen noin pieni. Kuin ymmärtäisi kirjallisuutta. En ole ottanut kirjoja pois (paitsi varmuuden vuoksi kirjaston kirjat), eikä hänen käsissään ole sivuja juuri revennyt.  

Esikoinen sen sijaan oppi ihan oikeasti lukemaan. Lukee kaiken minkä ehtii: sanomalehteä olkani yli, otsikot iltasatukirjasta, jokaisen ohittamamme kyltin, televisiosta sen minkä ehtii. Lukee niin tikkukirjaimia kuin tekstaustakin, mikä minua hämmästyttää. Joskus varmistaa hankalimpia tekstattuja kirjaimia kuten f tai g. Keskimmäinenkin haluaa kuvittella lukevansa. Mummin luona hän kuulemma osaa lukea. Tai ainakin ihan kohta nappikoulussa oppii.

Minä olen kuin tuo keskimmäinen. Kokoaikainen kotiäitiyteni päättyi vuodenvaihteessa, ja opiskelen taasen. Tai turhaudun kuvitellessani, että nyt minun pitäisi pystyä opiskelemaan. Viimeisen kuukauden on kuitenkin lähes koko ajan joku lapsista sairastanut kotona. Välillä tuntuu että minäkin taidan olla siellä nappikoulussa vaan.