Risareuna riks ja raks

Vappua on tullut juhlittua. Lapsiperheessä meno äityi varsin villiksi, etenkin herkku- ja simatarjoilun jälkeen. Sokerihumala on siitä kumma juttu, että vaikka se tieteellisesti on kuulemma todistettu myytiksi, on jokainen perheellinen tuttavani sen olemassaolon empiirisesti todentanut.

Villiksi heittäydyin myös minä, muka ihan touhuamaan. Tuloksena on verhokappaprojekti, joka näyttää kaatuvan omaan mahdottomuuteensa. Sekä tämä viimeistelty, blokattu ja päällekin koeteltu silkkineuletakki. Harvoin, jos koskaan, olen puolivalmiista kirjoittanut näin monta kertaa, mutta nyt sitä ei voi välttää. Kuva kertokoon syyn.  

Blokkauksen yhteydessä neuleen etureuna otti itteensä aika pahasti. Syitä lienee kaksi: reunan toteutustapa ja lanka. Kerroksen alussa nostetaan kolme silmukkaa neulomatta niin, että lanka jää työn nurjalle puolelle. Tuumin korvata sen muutamalla silmukalla ainaoikeaa, mutta seurasin kuitenkin ohjetta. Siinä vinkattiinkin kiinnittämään erityistä huomiota reunoihin blokatessa etteivät ne kiristäisi liikaa, joten ajattelin, että mahdolliset ongelmat on huomioitu. Mutta niin vain kävi, että reuna otti ja ratkeili useammastakin kohtaa (kuvaan taltioitu pahimmat vauriot). Olin yksinkertaisesti neulonut sen liian kireäksi, eikä joustamaton lanka antanut yhtään anteeksi.

Jääräpäänä tartuin parsinneulaan, virkkuukoukkuun ja viimeiseen jäljelle jääneeseen lankanöttöseen  minimoidakseni vahingot. Tiedä sitten onko tilkkimisestä pidempiaikaiseksi ratkaisuksi. Pitoneule tästä kuitenkin aikaiseksi saatiin, joten aion päästä lausumaan vielä muutaman kauniinkin sanan tämän projektin tiimoilta.