Kulutushysteriaa

Ennen luomupuuvillaa.Kimperiltä.

Lasten vaatettamisen suurin ongelma lienee tarpeen uusiutuminen melko tiiviissä tahdissa. Esikoisen suhteen olemme jälleen akuutissa tilanteessa, ja kun viime aikoina olen pohtinut kulutustottumuksiani muutenkin, on tähänkin ollut pakko pysähtyä. Miten arvottaa tuotteen hintaa, toimivuutta, estetiikkaa, ekologisuutta tai etiikkaa - ja mitä näiden valintojen näkyminen pukeutumisessa antaa ymmärtää. (Juu, olen sosiologiani lukenut. Ja vaikken olisi, niin johan tämäkin näkökulma on ujutettu osaksi arkiajattelua.)

Ydinkysymykseni on, paljastanko vai valehtelenko, kun ostan itselleni kasviparkitut saappaat tai lapselle luomupuuvillaisen paidan. Ja onko sillä oikeastaan mitään merkitystä. Ekologinen kääntyy kuitenkin mielessäni helposti egologiseksi (kukapa ei haluaisi kuvitella olevansa itseään parempi ihminen). Laatuun vetoaminen tuntuu elitismiltä, kun saman asian ajavaa kamaa saisi marketistakin ruokaostosten yhteydessä. Mutta ne ovat niin rumia!  Olen siis ostopäätöksissäni kovin epälooginen. Etenkin, kun näitä pohtiessani päätämme kuitenkin ostaa lapselle suksipaketin uutena, koska niin ideologisia emme ole, että maksaisimme käytetystä tavarasta lähes uuden hinnan.

Hienoista kulutuskrapulaahan täällä podetaan. Paljon ei lohduta edes se, että nuorimmaisten pukeutumisen kulmakivi on kuitenkin perheen sisäisessä kierrätyksessä. Ja niiden suksienkin olisi hyvä kestää kolmella käyttäjällä.