Sieni poikineen

Pienikamarissa alkoi nimeäni huudella kovaäänisesti tällainen pieni perhe. Sieniperhe. Ne oli printattu riveittäin kankaaseen, siitä irti leikattava ja itse ommeltava (tsi-paketti by PaaPii Design). Oli pakko adoptoida ne meille. Vähän hassua, mutta ne olivat niin valtavan hauskoja! Sienien ompelu oli ihan hyvää harjoitusta, vaikka mein sienistä tuli vähän muotopuolia persoonia. Olin ehkä hieman suurpiirteinen mutkissa. Hauskaa oli myös täytellä sieniä yhdessä tytärten kanssa "puhinalla", kuten kaksivuotias askarteluvanua kutsui.

Pieni meneväinen

Siinä Juju-kirjan kippolakki ja vallan mahdoton menijä. Hän konttaa kömpelösti. Nousin eilen ensimmäisen kerran istumaan. Ehtii jo vaikka minne!   

Lakissa sammalenvihreää velouria, koristeena rikrak-nauhaa. Nyöriksi ompelin pinkkiä kanttinauhaa kaksinkerroin. En vuorittanut lakkia enkä käyttänyt kovikekankaita, ja tällaisenaan se tuntuu istuvan päähän paremmin kuin aiemmin ompelemani puuvillaversiot. Ajattelin että tämä lämmittää nyt, ja kypärämyssyn kanssa vielä tovin pidempäänkin. Sitten tarvitaankin jo ihan oikeasti lämmintä. Vaikkapa villaa.

Hän joka kalastaa kaislalla

Ompeluinnostus iski voimalla. Kaikkea hienoa tekisi mieli tehdä. Jos osaisi. Mutta tyvestä puuhun: ompelin parit velourpöksyt. Kaava on peruspöksyt Juju-lastenvaatekirjan - yllättäen, kun mulla se kirja nyt on, niin sitä käytän. Jätin saumanvarat pois koska kaava on joustamattomalle kankaalle. Lisäsin lahkeensuuhun ja vyötärölle resoria. Olisi tietysti voinut leikata sieltäkin saumanvaraa. Nämä kaksi ja puolivuotiaan jalassa olevat pöksyt on nimittäin tehty 90-senttisellä kaavalla ja niiden oli tarkoitus tulla vauvalle...

...mutta pääasia, että ne sopivat jollekulle. Ja nyt kun tiedän, niin seuraavalla kerralla onnistunee paremmin. Taitaa kuitenkin olla vielä parasta ottaa harjoituksen kannalta.

Tytöllä on yllään takki, jonka ompelin hänen isosiskolleen muutama vuosi sitten. Hassu harjoitusompelustakki tämäkin, mutta sitkeästi se vaan pysyy käytössä. Pitäisi ehkä lisätä kaulukseen neppari, jotta se ei olisi noin avonainen. Tekisi mieli ommella myös toisessa koossa samantyyppinen takki. Sykähdyttäviä kankaita vain tulee vastaan turhan harvoin.

Äidin pikku apulainen

Malli/Pattern: Stipe study shawl by Veera Välimäki

Lanka/Yarn: BC Garn Tussah tweed

Puikot/Needles: 4mm

Ihanasta langasta neuloitui huivi, joka ei sovikaan minulle. Mutta jo neuloessa tuli mieleen ihminen, jolle tämä sopisi. Jota syksyiset värit pukisivat, ja joka on riittävän ennakkoluuloton moderniin malliin. Joten päätin lahjoittaa huivin sopivan tilaisuuden tullen. Tyttäret olivat samaa mieltä. Heistä ajatus kyseisen henkilön lahjomisesta tuntui hauskalta.

Minä mietin, neuloisinko kuitenkin itsellenikin saman huivin, toisista väreistä. Ei mitään syytä, miksi en tekisi niin. Mallissa on jotain hirmu hauskaa. Vähän samanlainen neulottava kuin baktus, mutta mielenkiintoisempi.

Kuvattiin parvekkeella. Tytär lupautui auliisti auttamaan, mutta:  

"Minä haluan kuvata pikkukameralla!"

"Eikun jos nyt pitäisit sitä huivia niin äiti kuvaa ensin."  

"Minä haluan kuvata!"

"Levitätkö huivia vähän että saataisiin nuo raidat kunnolla kuvaan."

"Ei. Palelee."

Ja siihen oli tyytyminen.

Syys!

Meinasin jo todeta miten ihana syys! mutta tänään on tullut niin paljon (tai ainakin isoja) huonoja uutisia, että jääköön se. On syksy kuitenkin, ja se on kaikesta huolimatta kivaa.

Nykyään syksy on mielessäni positiivisesti värittynyt ehkä senkin vuoksi, että kaksi nuorintani ovat syntyneet syksyllä. Tänä vuonna odotusjakso päättyy syksyyn hieman eri tavalla: tyttärille syntyi kesän aikana kaksi serkkua, joista toinen kastettiin viime viikonloppuna, toisen nimijuhla on tulevana. Kastelapsi oli juhlassaan puettuna samaan kastemekkoon, jossa meidänkin tyttäret on kastettu. Olen kauhean otettu ja onnellinen siitä, että mekkoa pyydettiin lainaan!

Tänä syksynä kuvittelen opettelevani ihan oikeasti jotain uutta. Vaikka ihmettelenkin, missä koska ja millä ajalla. Ostin pari kirjaa, joista kuvittelen olevan apua. Katselin kansalaisopiston kurssitarjontaakin asian tiimoilta, mutta en tiedä ehdinkö. "Kirsikkapuutarha" oli ihastus, jota ihailen luultavasti pitkään etäältä ennenkuin uskallan saksin kajota.

Kuppeja ja kakkuja

Ihastuin kupposiin välittömästi kun näin ne kangaskaupan ikkunassa. Ne ovat herttaisia, hauskoja ja hieman vinksallaan kuin hullun hatuntekijän pöydässä ikään. Niinpä lähdin kotiin mukanani viimeiset neljäkymmentä viisi senttiä kangasta. Takapuolelle aniliininpunaista kukkakangasta ja koristeeksi samanväristä rikrak-nauhaa, hetki ompelukoneella ja nyt meillä on kaksi ah, niin hempeetä tyynyä. Ja minä joka ihmettelen, mitä niiden kanssa oikein teen. Tyttöjen huoneeseen? Ovat ne vähän liian hempeät sinnekin. Miten jokin voi olla niin ihastuttavaa ja samalla niin epäsopivaa meille?

Myönnän, että otsikoinnissani esiintyy tyylillistä tautologiaa. En voinut kuitenkaan vastustaa kiusausta, koska kupit olivat yllä ja tässä se kuppikakku: sain Hillankukan Johkulta tunnustuksen. Kiitos kaunis sinne! Tunnustuksen saaneen tulee kertoa seuraavat kolme asiaa:  

Lempiväri - viime aikoina harmaa, nousevana heleä punainen ja juuri tänään kirkkaansininen

Lempiruoka - tämäkin vaihtelee kausittain, mutta linssikeittoa, sienikeittoa ja paistettua kalaa kasvisten kera saan aivan liian harvoin

Minne haluaisin matkustaa - Pariisiin!!!

Tunnustus kuuluu tietenkin jakaa eteenpäin. Joten muffinseja jakoon ihailtavan taitaville naisille Langat ja liinat solmussa -blogiin ja Maijalle Villasilla. Ja yksi vielä Hahtuvapilven reunalle!